Voi meillä oli kiva joulu!

Suomalaisia perinnejouluruokia ranskalaisin lisämaustein, joulupukki, lahja- ja lapsikaaosta, hyviä ystäviä, rentoa olemista, joululauluja, glögiä ja kuumaa omenasiideriä, ähkyä ja nautiskelua. Aatonaatosta tapaninpäivään, joka päivä jotain kivaa!

Eilen oltiin pitkästä aikaa aavikolla. En olekaan käynyt pariin vuoteen, viime talvena jäi väliin kun pikkumuru oli vielä niin pieni. Siellä se oli taas, lampi, onhan satanut viime aikoina sen verran paljon. Harmi vaan oli joku armeijaporukka siellä myös, mutta annettiin toistemme olla rauhassa niin sujui. Nuotion valossa ja lämmössä fiilistelyä, mahtavaa!

Joulupäivänä käytiin Mövenpick-hotellissa joulubrunssilla. Mieletön! Huonekaupalla erilaisia ruokia ihan laidasta laitaan! Oltiin siellä monta tuntia, mutta maistoin vain murto-osaa tarjonnasta. Olennaisena osana tietty tauotta virtaava kupliva juoma!

Joulunaika on tosi kivaa.

Me vähän naapurin kanssa innostuttiin…

… tehtiin sitten seitsenkertainen satsi piparkakkutaikinaa! Koko päivä on kaulittu ja paisteltu, eikä vieläkään ole taikina kokonaan käytetty! Hihhih! Kaks yllytyshullua kun pääsee yhdessä puuhaamaan, niin tulos ei voi olla muu kuin tämä. Meillä on keittiö täynnä piparkakkuja!

Täällä on SATANUT monta päivää! Mahtavaa! Harmi vaan, kun on niin kiireinen keittiössä, ettei pääse tekemään hiekkakakkuja, nyt leikkipaikan hiekka olis loistavaa leikittäväksi! Yleensä se on paahtavan kuumuuden vuoksi niin kuivaa, että siinä ei kyllä paljon kakutella.

Meillä oli muuten tosi kivat itsenäisyyspäiväkekkerit kaksi päivää etukäteen Sailing clubilla. Mukana oli perussetti suomalaisia + muutama uusi tulokas ja ranskalaisvahvistus. Grillattiin merenrannalla ja syötiin nyyttärityyliin Suomi-herkkuja. Paikan työntekijät ehtivät jo meille harmitella “huonoa ilmastoa”, pitivät meitä varmaan hulluina, kun talven kylmällä kekkuloidaan biitsibileissä. Pieni sateen riski oli ja pilvet näyttäytyivät, mutta naurettiin, että ihan tuttua suomalaista juhannussettiähän se olis vaan ollut!

Wahooooooooo….!

Näinpäs kerrankin murun melkein hyppelehtivän kuin pikkupoika! Käytiin toissa viikonloppuna uutuuttaan kiiltelevässä sisävesipuistossa Wahooossa City Centre Mallissa. Oli tosi kiva paikka! Alunperin piti mennä Lost Paradise of Dilmuniin, mutta oli sen verran kylmää ja tuulista, että päädyttiin sisäversioon.

Muru ihastui varsinkin skeittiramppia jäljittelevään vesiliukumäkeen, joka oli kyllä meikäläisenkin lemppari. Vaikka olikin ihan kamala! Putous oli kuin olisi maa kadonnut alta! Ihan pakko oli kiljua keuhkojen täydeltä.

Kiva oli myös pitkä mutkitteleva vesiliukumäki, jossa mentiin aina välillä ylöspäin. Välillä käytiin sitten kelluntajoessa rauhoittumassa.

Ainut huono puoli oli se, että ruokapaikka oli suorastaan luokattoman huono. Harmi sinänsä, sillä paikka oli loistava ja ostoskeskuksen kaikki muut ruokapaikat ovat todella hyviä!

Pitäisi useammin pyhittää yhteinen vapaapäivä yhtä rennolle hauskanpidolle, liian usein tulee vaan hoidettua juoksevia asioita tai oltua kotona.

Mä olen vielä täällä!

Korviini kantautui huolestuneita kommentteja siitä mikä vaivaa, kun päivityksiä tulee niin harvakseltaan. Mä olen vielä täällä, ei vaan kirjoituta kovin usein.

Eilen oltiin taas vaihteeksi huvipuistossa, Adhari parkissa. Pikkumuru pääsi taas kerran karuselliin, alkaa olla siinä jo melkoinen konkari. Lisäksi löydettiin koko joukko pikkumuksuille sopivia laitteita, joista testattiin possujuna (Joku muu eläin siinä kyllä oli koristuksena kuin possu, oliskohan ollut lohikäärme? En ehtinyt katsoa, kun piti seurata pienen miehen ilmeitä…). ja pyörivät teekupit. Teekupissa istuessa tuli mieleen, että mahtaakohan olla liian hurja, mutta pikkumies ei ollut moksiskaan, hihkui vaan kun mahanpohjasta kutitti. On meidän poika jo vaan aika iso!

Vaikka Saudeissa oli tässä joku päivä sitten kovia sateita ja jopa TULVIA, täällä Bahrainissa ei ole kuin vähän ripotellut. Viileät säät ovat kylläkin saapuneet ja pitkähihaista ja lahkeista on vedetty päälle. Mikä on sinänsä hassua, sillä lämpötilat ovat edelleen yli +20! Ollaan taidettu akklimatisoitua…

Nyt pitäis läheä vähän Seef Malliin asioille, ei ole tullut käytyä siellä pitkiin aikoihin, nykyään tulee mentyä City Centre Malliin.

Yritän parantaa tapani ja kirjoitella vähän tiuhempaan. Koneella istuminen päiväsaikaan on kyllä melko mahdotonta kun eräs pieni ei oikein anna meikäläisen olla rauhassa. Melkein mitä muuta tahansa saa puuhata rauhassa, mutta annas olla kun istun koneelle!

Suklaata ja hiekkakakkuja

Nyt on taas maha pullollaan. Käytiin taas vaihteeksi syömässä, tällä kertaa Le Chocolatissa. Ensin ruokaa ja sitten kakkua! (Hyvä ruoka, herkulliset kakut, mutta ontuva palvelu. Aina saa odottaa, niin tälläkin kertaa.)

Aamulla käytiin hoitamassa sosiaalisia kontakteja, pikkumies tosin ei näyttänyt parhaimpia puoliaan vaan ärisi koko ajan ja kiehnasi tavallista enemmän kyljessä. Hampaita tulossa, joten on vähän äreä.

Eilinen päivä meni tietokoneen ääressä, sain opintoja tehtyä jonkin verran. Toivottavasti saan esseen loppuun tällä viikolla ja ekan kurssin suoritettua. Olen nääs aloittanut taas vaiheeksi opiskelut, teen opintokokonaisuutta Jyväskylän yliopistoon. Riemukasta oli löytää opintokokonaisuus, jonka voi suorittaa täysin etänä verkon kautta! Suomessa käydessä vaan vähän kirjojen hamstrausta. Mukavaa on taas käyttää harmaita aivosolujaan johonkin!

Juttelin puhelimessa tässä pari päivää sitten uuden suomalaistulokkaan kanssa. Tämä alkaa käydä jo rutiinilla, blogin kautta näitä yhteydenottoja tulee aina silloin tällöin. Nyt on jo tottunut myös siihen, että ihmisiä tulee ja menee säännöllisin väliajoin. Tai no, ei kai siihen ikinä totu, osaa ehkä nyt paremmin valmistautua siihen, että joutuu aina ajoittain jättämään hyvästejä tärkeiksi muodostuneille ihmisille.

Mieli on jo ruvennut askartelemaan myös joulun parissa. Ei mikään ihme, sillä joulukoristeet ovat jo vallanneet kaupat. Onneksi ei sentään joululaulut vielä. Muutama joululahjaideakin jo itää mielessä. Pitää pitää itsensä kurissa, jottei osta pikkumurulle lahjavuorta. Naapurilta perittyjä leluja kun meinaan on jo kasoittain.

Murunkin arki on lähtenyt käyntiin loman jälkeen. Sillä oli varsinaisten lomapäivien jälkeen vielä muutama vapaapäivä ja lomasta tuli käytännössä kuukauden mittainen. Kyllä tuntui meikäläisen illat taas pitkiltä, kun muru lähti reissuun. Onneksi on tuo pikkurontti, josta on tullut kyllä varsinainen veitikka! Nyt on in kaikki vilkkuva ja välkkyvä, varsinkin jos niistä lähtee ääntä. Ja nappien painelu! Ja palapelit! Ja pitkin poikin taapertelu. Tiedän, että tulen vielä kaipaamaan tätä, kun pojan liikkumista voi vielä suht helposti rajoittamaan, mutta silti toivon, että kävelisi jo! Tämä kävelykeppinä toimiminen alkaa jo rassata…

Meni kyllä hermot tässä yksi päivä, kun olin pikkumurun kanssa compoundin puutarhassa leikkimässä. Yritän aina pistää pojan kovasti touhuamaan, kun nyt näitä ilmoja riittää ja saa olla ulkona mielin määrin. Pikkumuru istui hiekkakasassa, suupielet hiekassa ja kikatti, kun kasasin kauhakuormaajalla hiekkaa jalkojen päälle ja peitin niitä hiekkaan. Uusi naapuri, ehkä parivuotias poika, tuli kotiapulaisen kanssa myös ulos leikkimään. Apulainen juuri ja juuri sai suupielestään tervehdittyä vastatervehdyksen meikäläiselle ja jäi kauas istumaan. Poika touhusi omiaan, kunnes tuli pienen matkan päähän seuraamaan mitä me puuhaamme. Tarjosin hänelle hiekkalapiota ja houkuttelin mukaan. Jestas, että tuli apulaiseen liikettä. Itsekseen järkyttyneenä mutisten hän touhusi paikalle, nappasi pojan kainaloon ja lähti kiireellä toiseen päähän pihaa. Meissähän on se rutto, joo-o.

Ei mennyt kauaa, kun toinen pikkupoika tuli ulos apulaisen kanssa hänkin. He ovat jo tuttuja tapauksia, mutta eipä heidänkään kanssa ole juuri kontaktia ollut. Apulainen kyllä kovasti yritti saada poikaa meidän kanssamme leikkimään, mutta poika puuhasi mieluummin omiaan. Kunnes otin esiin hiekkalelun, jossa saa hiekkaa suppiloon valuttamalla ratakset pyörimään, siitä puuhasta hänkin innostui. Apulainen oli ehtinyt valitella, että pojalla on hieman valuva nenä ja leikkien alettua kauhisteli hiekasta tulevaa pientä (minimaalista) sotkua. Katsoin omaa poikaani ja itseäni, me olimme molemmat yltä päältä hiekassa, ja totesin, että ei kai se nyt niin vaarallista ole, menee vain lopuksi suihkuun. “No kun ei suihkuun oikein voi nuhaisena”…

Leikki oli kivaa niin kauan kun sitä kesti. Kun poika erehtyi kauhomaan hiekkaa käsillään lapion seasta, alkoi apulainen vihaisena kovaan ääneen huutamaan eitä, nappasi hänkin pojan kainaloonsa ja lähti kaakottamaan kotia kohti huutaen “suihkuun, suihkuun”! Poika tietysti suuttui  kauheasti, niin kiva leikki kun jäi ihan kesken. Ja me hölmönä pikkumurun kanssa jäimme taas kaksistaan.

En tiennytkään, että hiekkaleikit ovat näin vaarallisia.

Matkalaukkuelämää

Mä olen aina luullut vihaavani Frankfurtin lentokenttää. Olin väärässä, mä vihaankin Heathrowia.

Okei, britit ovat saaneet kyllä enemmän kuin osansa terrori-iskuja, mutta oikeesti, pakko avata ja maistaa suljettuja ja sinetöityjä vauvanruokapurkkeja? Vauvanhoitohuoneisiin opastaminen on oikeasti ylivoimainen tehtävä? Hygieniasyistä ja oikeusjuttujen pelossa on laitonta lämmittää vauvanruokaa mikrossa?

Pikkumuru paran päivällinen myöhästyi ainakin parilla tunnilla liian tiukan matkustusaikataulun ja käsittämättömien sääntöjen vuoksi. Mulla oli ihan hirvee stressi asiasta ja syyllisyydentunnot ja päädyin melkein kyyneliin, kun turvatarkastuksessa maistelin kylmää kanapastaa vauvanruokapurkista. virkalija selitti asian jotenkin kummallisesti ja ehdin jo ymmärtää, että yli desin kokoisia vauvanruokapurkkeja ei saa kuljettaa, vaan ne otetaan pois, ja säikähdin.

Mehän toki ollaan rutinoituneita matkustajia ja vauvankin kanssa jo kolmatta kertaa reissussa, mutta tähän asti kaikki on mennyt tosi kivasti lentokentillä, ollaan saatu vauvan kanssa liikkuessa erikoiskohtelua ja päästy jonojen ohi yms. Vauvanruokaa on ollut joka kerta mukana, eikä koskaan ole niihin tarvinnut koskea, aina ei ole edes tarvinnut ottaa niitä pois laukusta. Olin jo ehtinyt unohtaa, että maistamissääntökin on olemassa, ilmeisesti ei vaan missään oikein käytössä.

Mutta itseähän tässä saa syyttää, enemmän aikaa vaan olis pitänyt varata, niin olisi ehtinyt huolehtia jälkikasvustaan asianmukaisesti. Pikkumuru itse otti asian lungisti, ahmi kyllä ruokaa nopsaan sitä viimein saatuaan.

Lentokenttäsähläys unohtaen reissu meni muuten loistavasti. Nähtiin hirveesti jengiä ja tehtiin kaikkea hauskaa. Pikkumurun yksvuotissynttäreitäkin ehdittiin jo juhlia etukäteen isovanhempien voimin. Lauantaina on luvassa viralliset kemut yhdessä naapurin kolmeveen kanssa. Meidän pieni halloweenyllätys on siis jo vuoden vanha!!!

Palloilua ja pelastus

Ihan kuin odottais joulua! Naapurit tulee takaisin Suomen-lomaltaan parin päivän päästä ja odotan ihan hirveästi! On ollut niin tylsää, kuin huopatossutehtaassa. Siis compoundin puutarhassa. No nyt on onneksi parina iltapäivänä ulkona ollut parin perheen lapset, kun koko kuukauden ollaan oltu pikkumurun kanssa kaksistaan leikkimässä.

Mua säälittää kauheasti yks arabiperheen pikkupoika, vajaa kaksivuotias. Hänen seuranaan ulkona on aina Filippiineiltä kotoisin oleva kotiapulainen, joka juoruilee ahkerasti muiden kotiapulaisten kanssa. Pojan kanssa ei juuri koskaan leikitä mitään, lähinnä kielletään tai roikotetaan käsivarrella. Vanhempia en ole nähnyt koskaan. Perheen muut lapset taitavat olla isompia. En edes tiedä miten paljon lapsia on, ainakin kaksi tyttöä, voi olla että muitakin. Ulkoilu kun ei ole mitenkään säännöllistä, ei voi tietää onko lapsia sisällä kököttämässä lisääkin.

Tänään pikkumurulla oli pallo mukana ulkona. Talutin pikkuhöppänää käsistä ja sitten mentiin pallon perässä, aina kohdalle päästyä potkaistiin pallo kauemmas. Tämä arabipoika kökötti trampoliinissa ja oli melkein nahoistaan hypätä, kun näki pallon. Ja voi sitä tuskaa, kun oli jumissa trampoliinin verkkoaidan takana ja kotiapulainen verkon vetskarin edessä vahdissa, juoruamassa toisen apulaisen kanssa, eikä päästänyt poikaa pois. “Ball, ball, ball, ball, ball”. Raukka… Kotiapulainen ei varmaan edes tajunnut mitä poika haluaa, kun ei sen vertaa kiinnittänyt huomiota. Loppujen lopuksi toinen apulainen lähti pois, me menimme pikkumurun ja pallon kanssa trampoliiniin ja vietimme hauskan leikkihetken kaikki yhdessä. Tottakai siinä kävi niin, että kun poika pääsi palloon viimein käsiksi hän ei olisi halunnut luopua siitä, heh. Lelujen jakaminen on pienille lapsille maailman vaikein tehtävä

Ai niin, muutama päivä sitten meidän kotiapulaisemme tuli ulkoa pikkumurun kanssa hakemaan pahvilaatikkoa. Olivat kuulemma puutarhurin kanssa löytäneet papukaijan, joka piti pelastaa. Papukaija osoittautui lemmikkipapukaijaksi (quarrion), joka ei pärjää yksin luonnossa. Taisi olla aika nääntynyt, kun oli niin helposti kiinni otettavissa.

Lainasimme naapurista lintuhäkin ja hoivasimme lintua yhden iltapäivän. Soitin paikalliseen eläintensuojeluyhdistykseen ja he lupasivat ottaa linnun. Vein sitten murun kanss linnun sinne. Yksi elämä pelastettu!

Vähän oli haikeaa viedä lintu pois, varsinkin kun pikkumuru missasi oikeastaan koko episodin nukkumalla päikkäreitä. Lintu oli ihan kivan virkeä ja lauleskeli päästyään laatikosta pois ja häkkiin, mutta pikkumuru ei ehtinyt nähdä.Yhdistys oli kuitenkin sulkemassa oviaan viikonlopuksi, joten minun oli pakko ehtiä viemään lintu sinne ennen sulkemisaikaa.

Hetken pienessä mielessä kävi, jos vaikka pidettäisiin lintu itsellä, se oli niin kaunis. Mutta ei sittenkään, minusta häkkilintujen pitäminen on julmaa. Varsinkin, kun tätä olisi kai olisi ollut paras pitää ulkona. Häkissä ulkoilmassa, julmuuden huippu! (Ja ympärillä monta monituista pelottavaa kissaa)…

Eihän sillä koulutuksella ole niin väliä

Bahrainissa on painettu paniikkinappulaa ja huolella. Tähän mennessä tänä syksynä koulupäivien määrä on jo jäänyt aika vähäiseksi, sillä koulun aloitusta lykättiin. Leikkikouluikäiset eivät ole vielä päässeet aloittamaan ollenkaan, eivätkä ihan hetikohta pääsekään. Tänään on ensimmäinen ramadanin jälkeinen päivä, eli eid, eivätkä koulut aukea eid-loman jälkeen, vaan portaittain pitkin loka-marraskuuta. Syynä on sikainfluenssa: Pelätään laajamittaista epidemiaa.

Voi hyvänen aika sentään. Voidaanko tällaisia päätöksiä tehdä missään muualla kuin täällä?

Muutamat jo auki olleet koulut ehdittiin jo ennen eidiä sulkea viikoksi sen jälkeen, kun kouluista löytyi kustakin yksi influenssaan sairastunut oppilas. Kevääksi on ilmeisesti ennustettu toista epidemia-aaltoa, pidetäänköhän koulut silloinkin suljettuina? Mitäs jos samantien päätettäisiin, että ei avata kouluja ollenkaan!

Paastokuukauden mietteitä

Käytiin tänään Lulu Hypermarketissa just ennen päivän paaston loppumista, eli siis auringonlaskun aikaan. Kauppa oli täynnä tuskaisen näköisiä ihmisiä, jotka ostoksensa valikoituaan kipittivät nopeasti kassalle. Silmät vilkkuen kelloon tämän tästä. Kassaneiti, joka palveli meitä, oli todella väsyneen näköinen, ei vahingossakaan tehnyt yhtään ylimääräistä liikettä eikä naamalla näkynyt ilmeen ilmettä, vain tahdoton apaattisuus. Mietin häntä katsoessani miltä itsestä tuntuu armoton vapinanälkä, enkä yhtään ihmetellyt naisen olemusta. Tunsin päinvastoin myötätuntoa.

Ramadania ei ole enää kuin viikon verran jäljellä. Varmaan alkaa tuntua jo kropassa melkein kuukauden kestänyt koettelemus. Oikeasti, hattua nostan paastoajille. Naapureilta napattu Gulf Daily News sisälsi tässä yhtenä päivänä hienon kirjoituksen eräältä paastoajalta. Hän kertoi siinä miten paahtoi highwayllä nasta laudassa just ennen auringonlaskua kotia kohti, pujotellen kaistalta toiselle etsien nopeinta väylää, kun tajusi yhtäkkiä, että kaikki tiellä menijät tekevät juuri samoin. Ja miten alkoi siinä ajellessaan miettiä, että onko sillä oikeasti mitään väliä onko kotona just sillä minuutilla kun aurinko laskee vai viisi minuuttia myöhemmin, jolloin voisi ajella vähän rauhallisemmin eikä veren maku suussa. Ja jatkoi kirjoituksessaan kauniisti paastoamisen perimmäisestä tarkoituksesta.

Henkilökohtaisena prosessina ramadanin vietto on varmasti rankka, mutta toisaalta hieno kokemus. Jos osaa ottaa siitä sen henkisen puolen, kuten varmasti moni paastoajista todella tekee. Hirveän kyyniseksi täällä kuitenkin tulee, kun kuulee ja näkee ympärillään sen, mihin moni ramadanin aikana sortuu. Harmittaa, että koko yhteiskunta pistetään pyörimään paastoajien mukaan (kuten esim. julkinen syönti- ja juontikielto, muuttuneet työajat, eli on vaikeampi saada juoksevia asioita hoidettua, muuttuneet kauppojen aukioloajat), eikä anneta paastoamisen olla jokaisen henkilökohtainen vastuu niinkuin sen kuuluisi olla. Ei ole ainut asia täällä, joka on ulkoaohjattua. Ettei vaan tarvitse itse ajatella, senkun tekee vaan…

Pyöräilykärpäsen puremat

Suomi-lomalla ehdittiin nauttia murun kanssa pitkästä aikaa pyöräilystä. Mummi osti pikkumurulle pyöränistuimen ja niin pääsi pikkumieskin mukaan matkaan.

Olen koko ajan ajatellut, että Bahrainissa pyöräily on liian vaarallista (paitsi meidän naapureiden kaltaisille ikiliikkujille), mutta nyt pyöräilykärpänen iski niin, että olen alkanut harkitsemaan polkupyörien ostoa. Ovat sitäpaitsi rakentaneet läheisen Budaiya highwayn varrelle peräti muutamat liikennevalot, joten reviiri on sitä myöten laajentunut. En olisi uskaltanut ylittää kyseistä tietä ennen tätä, liikenne on ihan liian vilkasta siihen. Vielä kun saisivat liikennevaloja jalankulkijoille myös Sar avenuen varteen, niin hyvä olisi.