tammikuu

Pakersin toissa kuin pieni duracelpupu, oli ihan sairas kiire ja meni ylitoiksi vahan valia. Pikkumuru parka odotti mua kotiin kuumeisesti joka paiva. Viimein uskaltauduttiin harkitsemaan toisen lapsen hankkimista. Hetken jo luulinkin olevani raskaana, mutta oli vaara luulo.

helmikuu

No kun ei tarpannyt tammikuussa, helmikuussa sitten tarppasi. Lasketuksi ajaksi maaraytyi muutaman paivan heitolla melkein sama kuin mita pikkumurulla aikoinaan. Edelleen toissa, tyomatkat sujuivat rattoisasti katsellen Pearl roundaboutin karnevaalimeininkia. Joka sitten katkesi kuin seinaan ja siita alkoi surullinen kevat. En muista oliko se helmi- vai maaliskuuta kun nain elamani suurimman mielenosoituksen. Vielakin nousee ihokarvat pystyyn, kun ajattelen sita. Ihmismeri… Ja siita me vaan ajettiin viereista kaistaa pokkana ohi. Sita nakya ja tunnelmaa en unohda ikina. Ihmisissa on aika paljon joukkovoimaa.

maaliskuu

Bahrain kaaoksessa, siina valissa tyonteon yrittamista ja alkuraskauden vasymysta. Kaiken keskella piti jarjestaa itsensa Suomeen muka hengahdystauolle. En ole ollut ikina yhta vasynyt ja stressaantunut. Musta aukko elamassa. Pikkumuru kipeampi kuin koskaan, elopainosta tippui monta kiloa ja poika kuin tikku.

huhtikuu

Takaisin Suomesta kotiin kummalliseen Bahrainiin. Viela pari viikkoa hanttihommia toissa ja sitten vapaalle. Yrittivat tarjota lisatoita, mutta ei ollut mitaan jarkea ottaa vakkaripaikkaa vastaan, kun en olisi ehtinyt tehda toita kun pari kuukautta. Kaiken edeltaneen stressin jalkeen kotiin jaaminen tuntui tosi luksukselta. En oikein ollut mitenkaan ehtinyt palautua Suomen-reissun sairastamisesta ja stressista.

toukokuu

Ei mitaan hajua koko kuukaudesta mita erityista tapahtui. Raskautta, arjen pyorittamista, hiljalleen uuteen “normaaliin” palailevaa Bahrainia.

kesakuu

Sama juttu, en muista yhtaan mita tapahtui. Raskausuutinen vissiin julkistettiin muillekin kuin laheisille. Ai niin, se perhanan  yska alkoi. Ja kesti ja kesti ja kesti ja kesti ja kesti… Yskin keuhkoni pihalle viikkokausia. Ihme, ettei kylkiluita murtunut.

heinakuu

Paha yska ja yha pahenee. Siirsin Suomeen lahtoakin. Vaikka vannoin, etta nyt ei tule mitaan kiertolaisreissua paadyin silti reissaamaan puoli Suomea. Kiva nahda ihmisia, mutta matkalaukkuelama ison vatsan ja uhmaikaisen kanssa EI ole kivaa. Iso kiitos ystaville joiden luona voitiin asua kaksi viikkoa.

elokuu

Muru vihdoin Suomeen, lomailua yhdessa hetki ja sitten takaisin Bahrainiin. Melkein samantien vuodelepoon kun alkoi nayttaa silta, etta vauva syntyy nyt eika kohta. Erittain tapahtumakoyhaa aikaa, kotona jumittamista, kun pari askeltakin sai tuntemaan olon tosi tukalalta.

syyskuu

Hissuttelua edelleen, sita vuodelepoaikaa. Murun tyorintamalla tapahtumarikasta aikaa.

lokakuu

Vahan sai jo liikkuakin, mutta ei yhtaan tehnyt mieli. Joka reissu piti tarkkaan suunnitella. Ja niin se meidan pikkupirpana paatti sitten syntya melkein tasan vuorokausi ennen pikkumurun syntymapaivaa.

marraskuu

Muru paljon toissa, mina harjoittelemassa arkea kahden lapsen kanssa. Pirpana tosi helppo vauva, nukkuu vuorokaudet lapeensa. Kuherruskuukausi pikkumurun kanssa. Taisi olla aidin parin yon poissaolo suuri jarkytys. Ja pikkusisko tietty kanssa, vaikka se olikin rakkautta ensi silmayksella.

joulukuu

Toinen musta aukko. Muru koko ajan toissa, kirjaimellisesti kavi vain kaantymassa kotona, pikkumuru erittain uhmaikainen, mina erittain vasynyt niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pikkupirpana edelleen erittain helppo. Ihania hymyja alkoi valayttelemaan ja antamaan naytteita hurmaavasta persoonallisuudestaan. Onneksi jotain valoa elamassa. Tasta ei voi muuta kuin elama parantua.

Here’s an excerpt:

A New York City subway train holds 1,200 people. This blog was viewed about 6 000 times in 2011. If it were a NYC subway train, it would take about 5 trips to carry that many people.

Click here to see the complete report.

Poika on sellainen synttärihullu, että oli suorastaan sydäntäsärkevän suloista nähdä miten innostunut vekara oli omista juhlistaan. “Paljon onnea vaan” suomeksi ja englanniksi on ollut “soittolistalla” jo ainakin vuoden päivät, ja jokaisista juhlista joihin mennään poika odottaa vaan synttärikakkua ja kynttilöiden puhaltamista. Ei siis ihme, että omissa juhlissa kynttilöiden puhaltaminen sujui kuin vanhalta tekijältä (tapahtumasta puhuttiin vielä tänä aamunakin, mieleenpainuva tapahtuma siis). Aamulla pompattiin pystyyn jo ennen sian pieremää ja odotettiin vieraita ovesta saapuvaksi suurin piirtein just sillä hetkellä. Bileet kannatti järjestää ihan vaan siksi, että näki toisen ilon!

Pikkumuru vaan joutui odottamaan juhliaan melkein kolme viikkoa oikean päivän jälkeen. En uskaltanut järjestää juhlia ennen vauvan syntymää, kun viikkokaupalla pirpana uhkasi syntyä “koska tahansa”. Pikkumuru ei onneksi vielä ajankohdista juuri mitään ymmärrä ja kun juhlia ei mitenkään etukäteen mainostettu, ei toinen edes tajunnut, että tässä ollaan jotenkin myöhässä.

Meillä oli tosi kivat juhlat. Menoa riitti, vaikka vieraslista yritettiinkin pitää suht pienenä. Pienen vauvan kanssa ei halua järjestää megaisoja bileitä. Onneksi vauva on ainakin vielä suht helppo tapaus, eilisenkin päivän nukkui käytännössä läpeensä. Illalla ja yöllä väsytti kyllä meikäläistä ihan törkeästi, imetinkin yöllä käytännössä täydessä unessa… Onneksi meidän tyttö oli vaihteeksi tehokas, otti tehoimut ja jatkoi unia ja mäkin pääsin takaisin sänkyyn nukkumaan.

Tai sitten ei.

Vai kuka kaipaa Health Centerissä jonottamista? En minä ainakaan: Tiskille on tavalliseen tapaan miesten ja naisten jonot erikseen. Miesten jono on siististi järjestäytynyt, seisovat rauhassa paikallaan kasvoillaan “nyt ei auta kun odottaa” -ilme. Naisten jono on levähtänyt viuhkaksi, sekalainen kokoelma mustakaapuisia hahmoja tönimässä ja tuuppimassa, kiilaamassa. Minä siellä keskellä, seison tukevasti kuin tatti, kasvoillani ilme “minua ei ohiteta”. Eikä muuten ohitettu. Mutta hermoille se otti! Molempien olkapäiden takana seisoi täti ihan ihossa kiinni, toisen käsivarsi oli vielä omani päällä tiskillä…

Kauhee hätä ihmisillä saada asiansa hoidettua ennen muita. Okei, jonossa oli porukkaa, varsinkin miesten jono oli pitkä. Mutta ei niitä nyt niiiiin kauheasti ollut, ja monen asia oli hoidettu pikaisesti. Siksi varmaan niillä miehillä oli niin lamaantuneet kasvot, tiesivät, että odotuksesta tulee pitkä kun naiset etuilevat minkä ehtivät ja tiskillä kuitenkin vaan yksi ihminen vastaanottamassa papereita…

Tänään piipahdin A’alin kylässä. Siinä on tienoilla autokoulu ja tiet vilisevät autolla ajon opettelijoita. Aika hurjan näköistä toimintaa. Katselin liikenneympyrässä, kun oppilas ajoi kahdella kaistalla yhtä aikaa, samalla opettaja nyki ratista, ei paljon puuttunut että tukkapöllyä olisi antanut… Nää on kuulkaa vanhan koulukunnan opettajia nämä! Kuulemma oikeasti läpsivät sormille jos teet virheitä. Hurjaa, hurjaa!

Pikkumurulla (tai siis oikeastaan kaikilla perheen jäsenillä vuoron perään) on ollut synttärit tässä juuri. Nyt perjantaina järjestetään pikkumurun synttärijuhlat. Kaikenlaista pientä järjesteltävää riittää tälle viikolla juhlien tiimoilta. Onneksi sillä isommalla murulla on muutama vapaapäivä tässä, saa vähän jelppiä.

Niin joo, alla syy miksi piti käydä siellä Health Centerissä. Piti käydä jättämässä hakemus meidän perheen pirpanan syntymätodistusta varten!

Laitonta touhua tuo täälläkin. Karjankasvatus on täällä säädeltyä ja valvottua, teurastaa saa vaan tietyissä paikoissa eikä lihaa saa myydä kadunvarressa. Näin ainakin olen käsittänyt. On aika tyypillistä nähdä kalastajia myymässä aamun saalistaan kadunvarressa ja varsinkin vesimeloneja myydään paljon suoraan autojen lavoilta. Mutta ymmärtääkseni kaikki tällainen toiminta on periaatteessa kiellettyä ja jos poliisi sattuu paikalle (ja heitä sattuu just sillä hetkellä kiinnostamaan), myyntipisteet on äkkiä hajotettu ja sakot lätkäisty päälle.

Oltiin eilen kavereiden tupareissa Amwajin Tala Islandilla. Kiva kattoterassi ja kiva tuuli, jonka ansiosta mukavan vilpoinen olo! Nyt voi taas ulkoilla! Pikkumurulla oli hauskaa eväitä syödessä. Tuo meidän poika on kyllä välillä elementissään, kun saa flirttailla ihmisten kanssa. Varsinainen pikkuhurmuri! Ujokin osaa olla, mutta uskon silti, että pieni mies tulee pärjäämään elämässä, ei ihan heti mene sormi suuhun.

Meikäläisten elämä on tasaista taapertamista.

Pikkumuru totuttelee uuteen tarhaan, tosi hienosti on kyllä mennyt, yhtään itkuntyrskähdystä ei ole tullut. Vielä poika kyllä kaipailee “vanhaan tarhaan”, mutta päivän mittaan ja päätteeksi kuulemma kyllä kovasti pusuttelee uuden tarhan tätejä. Ja sieltä saa joka päivä tarran paidankaulukseen ja uuden piirustuksen esiteltäväksi. Puhe kotiapulaiselle vilisee englanninkielisiä lauseita, kun aikaisemmin pikkumuru ilmaisi itseään hänelle satunnaisin englanninkielisin sanoin, muuten suomeksi. Apulaisesta on tullut kyllä aika hyvä suomenkielen tulkki, onkohan siitä hänelle mitään hyötyä myöhemmin Sri Lankassa ? Suomen kielessä pikkumies on jo todella sujuva, käyttää välillä sellaisia ilmaisuja, että itsellä loksahtaa suu auki.

Meillä kävi pikavieras Suomesta, viipyi kokonaista kaksi yötä. Uutta suomalaistäydennystä tulossa Bahrainiin vuodenvaihteen jälkeen, mukavaa. Muru sitä kiidätti paikasta toiseen eilisen päivän, hoitelivat erilaisia paperiasioita. Oltais hirveän mielellään pidetty pidempäänkin, mutta nähdäänhän me myöhemmin lisää.

Meidän compoundin suomalaisvahvuus käsittää nyt vain meidän perheen. Toinen suomalaisperhe muutti tänään pois, ihan tuonne lähelle toiseen compoundiin. Tuntuu omituiselta, vuosikaudet sai vaan äkkiä piipahtaa naapuriin jos kaipasi seuraa tai maitopula yllätti. Mutta eiköhän me totuta tähänkin.

Muru on ollut viime aikoina aika täystyöllistetty ja paljon pois kotoa. Meillä on pikkumurun kanssa siihen taas tottumista, puolitoista vuotta oli vähän rennompi työrytmi. Omassa mielessä on paljon kaikenlaisia projekteja joita tekis mieli tehdä, ehkä niihin löytyy aikaa taas joskus myöhemmin.

Kevään jälkeen levottomuudet eivät ole oikeastaan missään vaiheessa kadonneet, ne ovat vain pysyneet kylissä. Lehdet eivät ole niistä kauheasti kirjoitelleet. Meillä niitä levottomia pikkukyliä on seudulla aika monia, onneksi eivät sentään ihan vieressä. Mutta niin lähellä, että helikopterien ja poliisiautojen äänet kuuluvat ja monet ystävät ovat sattuneet tuulen mukana ajelehtiviin kyynelkaasupilviin. Minä olen onneksi niiltä säästynyt. Kyynelkaasukranaattien pauke kyllä kuuluu meillekin harva se ilta, varsinkin viikonloppuisin.

Bahrainissa eletään siis parhaillaan varsinaista kaksoiselämää. Ihmiset liikkuvat jälleen iltaisin, turistit ovat palanneet, ostoskeskukset pursuilevat viikonloppuisin ihan normaalisti, eletään niin kuin ennenkin. Mutta taustalla käydään oikeudenkäyntejä mielenosoittajia vastaan ja tosi monessa kylässä tapellaan edelleen. Illalla metakkaa kuunnellessa tulee ihan hassu olo, kun oma arki on kuitenkin ihan normaalia ja äänten perusteella tietää, että muutaman kilometrin päässä on hirveä älämölö.

Eikä sitä kuuluisaa pearl roundabouttia (joka on moneen kertaan kaiken jälkeen nimetty uudelleen ja joka on jo ehditty rakentaa liikennevaloristeykseksi) ole avattu liikenteelle vieläkään…

Pari viime kuukautta lehtien etusivuja on hallinnut marina siitä, miten epäoikeudenmukainen ulkomainen media on, kun se edelleen syöttää valheita Bahrainista. Muka ihmisoikeusloukkauksia! Höh! Nyt sitten niiden valheiden takia formulakisatkin perutaan, miten käsittämätöntä!

Oikeasti, olen käytännössä lopettanut lehtien lukemisen, pelkät otsikot saavat nousemaan sarven otsaan. Laatulehdiksi paikallisia tuotoksia ei ole koskaan voinut sanoa, mutta viime kuukaudet ovat olleet kyllä pohjanoteeraus.

Muru on ollut viikon verran taas erittäin tiiviisti töissä ja tätä se tulee varmaan olemaan jatkossakin. Pitää huokaista syvään ja hartaasti ja olla onnellinen parista viime kuukaudesta, jolloin mies käytännössä oli vain kotona kun koulutus ei edennyt kovin tiiviisti. Lomatkin peruttiin, joten ei todellakaan olla tulossa heinäkuun eka. EHKÄ puolessa välissä kuuta muru saa pitää kaksi viikkoa lomaa. Älkää pidättäkö hengitystä. Me tullaan pikkumurun kanssa joka tapauksessa siinä kuun puolessa välissä. Kaikki huolella ja hartaasti tekemäni suunnitelmat ovat nyt sitten heittäneet häränpyllyä ja on aloitettava suunnittelu uudestaan.

Pikkumurulla on tarhaa jäljellä viikko, sitten alkaa kesäloma. Syyskuussa on sitten edessä aloitus uudessa tarhassa, josta olemme kuulleet pelkkää hyvää. Sinne alun perinkin haettiin, mutta vielä tammikuussa ei vapautunut paikkoja. Toivottavasti vaihto sujuu hyvin, on siinä ainakin parin kuukauden tauko välissä, joten se ehkä pehmentää uuteen paikkaan totuttelua.

Mulla on ollut vajaan viikon tosi ärtsy yskä, josta on kehittymässä keuhkoputkentulehdus. Tropit vähän auttaa ja saan jopa nukuttua, mutta ajoittain on kurkku ihan tulessa kovasta yskimisestä ja kyljetkin on ihan kipeät. Onneksi nyt on alkanut vähän lima irtoamaan, ehkä tämä tästä.

Kategoria(t): arjen askareita ]]> http://kaksimerta.wordpress.com/2011/06/24/yskanpuuskien-valissa-kirjoitettua/feed/ 2 reppuli http://kaksimerta.wordpress.com/2011/06/04/kesalomaa-odotellessa/ http://kaksimerta.wordpress.com/2011/06/04/kesalomaa-odotellessa/#comments Sat, 04 Jun 2011 10:47:07 +0000 reppuli http://kaksimerta.wordpress.com/?p=652 ]]>

Uuh. Sori. Taas vierähti aika pitkä aika ennen kuin sain kirjoitettua…

Tässä välissä olen lopettanut työt, hieman venytetty määräaikaisuus loppui. Olen nauttinut kotona olosta ja pikkumurun kanssa puuhailusta, mutta kai suurin osa ajasta menee haahuiluun. Muutaman kaapin olen saanut järjestettyä

Ylläoleva kuva on pikkumurun tarhan kevätriehasta. Sinne piti pukeutua kevätaiheiseen naamiaisasuun, mutta meikäläisellä ei oikein sirittänyt, tajusin koko jutun liian myöhään. Pikkumuru pyntättiin “maanviljelijäksi”, eli farkkuhaalarit, olkihattu ja koira kainaloon (sai itse valita minkä eläimen otti mukaan, tarjolla oli myös kameli, vuohi ja lammas). Luulenpa, että asun idea ei monellekaan avautunut…

Pikkumuru on nauttinut selvästi tarhassa olosta. Luottohoitaja lähti pois niihin aikoihin kun palailtiin Suomesta ja olin aluksi harmissani ja vähän jännitin miten pikkumies sopeutuu uuteen tilanteeseen. Mutta loppujen lopuksi kaikki kääntyi parhain päin, sillä kun kädestä pitäjää ei ollutkaan enää paikalla pikkumiehen oli pakko tehdä jotain muuta kuin seistä aikuisen helmoissa. Nyt poika on kuulemma erittäin paljon sosiaalisempi, osallistuu laulutuokioihin ja on alkanut näyttää tarhassa enemmän omaa todellista minäänsä, pilke silmäkulmassa. Edelleen kyllä pysyy syrjässä painivista porukoista.

Bahrainissa on nyt muutaman päivän ajan ollut taas “normitila”, eli poikkeustilalaki kumottiin tän kuun alussa. Mikään ei silti oikeastaan ole muuttunut, armeijan sijaan tarkastuspisteitä valvoo nyt turvallisuuspoliisi ja panssarivaunut on korvattu panssaroiduilla hummereilla. Viime päivinä on ollut taas mielenosoituksia, kuten toisaalta koko ajan, mutta kyliä valvotaan nyt niin tiukasti, että miksikään massamielenosoituksiksi ne eivät ihan helpolla pääse paisumaan. Odottavalla fiiliksellä on kuitenkin moni tyyliin, että mitäs seuraavaksi. Jää nähtäväksi.

Ilmapiiri on kuitenkin nyt ihan toinen kuin mitä se oli esimerkiksi kuukausi sitten, puhumattakaan kahdesta kuukaudesta. Ostoskeskukset ovat taas täynnä ihmisiä, ihmiset liikkuvat myös iltaisin, turistit ovat palailemassa maahan. Pahin pelko on väistynyt, vaikkei poistunut. Älämölö ei ole enää kuitenkaan samalla lailla silmillä kuin aikaisemmin ja se on helpompi unohtaa. Yllätyksekseni eilen päätettiin, että formulakisat pidetään täällä myös tänä vuonna. Ihan täysin en usko siihen, että kisat todellakin pidetään, luulenpa että tilannetta tarkkaillaan erittäin tarkasti ja ne voidaan vielä perua, jos luottamus turvallisuustilanteeseen ei pidä.

Me suunnitellaan jo kovasti kesän lomaa. Katsotaan nyt, perutaanko murun loma äskettäisen kippariylennyksen takia. Voivat ihan hyvin senkin tehdä, en yllättyisi. Suunnitelmissa joka tapauksessa on olla pääkaupunkiseudulla heti heinäkuun ekoina päivinä. Muru on maassa heinäkuun loppupuolelle saakka (inshallah) ja me pikkumurun kanssa elokuun loppuun.

Tarkempi kiertueaikataulu pyydettäessä

Tilanne Bahrainissa on tällä välin rauhoittunut, vaikkakaan ei vieläkään ihan normaali. Armeija on edelleen kaduilla ja viikonloppuisin on edelleen paikka paikoin levotonta, vaikka maata on “siivottukin” aika lailla. Tunnelma on kuitenkin ihan erilainen kuin mitä se oli kolme viikkoa sitten, silloin oli vallalla selkeä poikkeustila, nyt jo lähempänä normaalia.

Säälittää kyllä monella lailla maan tilanne. Moni firma on lähtenyt, moni ekspatti on myös päättänyt lähteä, talous kitkuttaa ontuen eteenpäin. Pearl roundabout, joka on siis nykyään liikennevaloristeys, on edelleen suljettuna, mutta ilmeisesti se aiotaan pian avata.

Minä menen huomenna töihin katsastamaan minkälainen on fiilis siellä. Töitä luvassa näillä näkymin kuun loppuun. Ihan poikki olen jo valmiiksi, reissu oli todella rankka niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pikkumuru sairasti tähän astisen elämänsä pahimman flunssan, elopainosta on kadonnut iso prosentti, aikaisemmin suloisen palleroinen pieni poika on nyt solakan sutjakka ja kädet ja jalat kuin tikut. Onneksi oli vähän vauvarasvaa, jotta ei ihan kuihtunut kokoon tuo poika. Jos vaikka ruokahalu alkaisi hiljalleen palata, lounaalla tänään upposi ainakin hyvä kasa maissia napaan! Hyvä hyvä, pienestä aloitetaan, jos se siitä!

Veljelle vielä iso kiitos hyysäämisestä. Onni on paikka johon voi majoittua!