Archive for heinäkuu 2005

Paperisotaa

heinäkuu 31, 2005

Oleskelu- ja työluvan saamiseksi Bahrainiin on käytävä aikamoista paperisotaa. Onneksi se jää paljolti Teemun huoleksi. Ja toki Teemun työnantajakin hoitaa siitä ison osan. T on juossut luukulta toiselle saadakseen itselleen oleskeluluvan, pitänyt pienen hengähdystauon ja nyt alkaa hoitamaan samaa mulle.

Ensin hommataan mulle No Objection Certificate, jossa kai vakuutetaan, että mun oleskeluluvan myöntämiselle ei ole esteitä. NOC:n saamisessa kestää kai n. viisi päivää. Sit T lähettää sen mulle, ja mulla pitää olla se mukana kun menen seuraavan kerran Bahrainiin. Sitten voidaan anoa mulle varsinaista CPR:ää, eli oleskelulupaa. Siihen on aikaa neljä viikkoa laskien siitä hetkestä kun saavun maahan. Sen pitäis hoitua viikossa-kahdessa. Ja olikohan se sitten kolme vuotta voimassa. En muista tarkkaan.

Suomalaisella passilla saa automaattisesti kahden viikon turistiviisumin Bahrainiin. Sen saa lentokentältä passintarkastuksen yhteydessä maksamalla 5 dinaaria, eli n. 10 euroa. Turistiviisumia saa jatkettua jos on paikallinen ”sponsori”. Sitten pois lähtiessä pitää maksaa verona kolme dinaaria. Ja taas annetaan lippuja ja lappuja ja leimasin heiluu monta kertaa… Bahrainilaiset tuntuu rakastavan erilaisia kuitteja ja papereita ja leimoja!

Ja valokuvia! Valokuvaa tarvitaan joka paikkaan! Tietysti näihin oleskelulupa-asioihin ja ajokorttiin, se on ihan ymmärrettävää. Mutta sitä mä en oikein ymmärrä, että esimerkiksi kirjastokorttiin pitää olla valokuva. Ja jos oikein tulkitsin, ainakin jossain kirjastossa on rajoitus, että sieltä saa lainata kerralla vain kaksi kirjaa. Taitaa tulla ikävä suomalaista kirjastolaitosta. Vaikka melkein meidän naapuriin rakennetaan uutta isoa kirjastoa, eiköhän siellä ihan hyvä palvelu ole. Ei ole pitkä matka mennä sinne lukusaliin lukemaan.

Tajusin tossa juuri, että olen puhunut aika kyyniseen sävyyn bahrainilaisesta elämänmenosta. Ei tilanne nyt ihan niin paha ole. Oikeasti olin positiivisesti yllättynyt siitä millaista elämä siellä on. Infrastruktuurit on suurimmaksi osaksi kunnossa, omasta elämäntyylistä ei tarvitse tinkiä, päinvastoin. On aikamoista ylellisyyttä ettei tarvitse itse siivota eikä tarvitse kun hurauttaa hissillä kattotasanteelle niin pääsee kuntosalille, uimaan, aurinkoa ottamaan ja biljardia pelaamaan. Ihmiset olivat ystävällisiä ja auttavaisia. Ja alkutohinoiden jälkeen tuskin tarvitsee ihan hirveästi paperisotia käydä. Tottakai eteen tulee varmasti asioita, jotka ovat uusia ja erilaisia, mutta toivottavasti osaan kohdata ne avoimella asenteella. Ja onhan mulla Teemu auttamassa!

Mainokset

Unirytmi sekaisin

heinäkuu 29, 2005

Pitäis vissiin kolistellä vähän tuota pääkoppaa. Mun unirytmi on mennyt täydellisesti sekaisin. Menen nukkumaan vasta kahden, puoli kolmen paikkeilla ja nukun myöhälle aamuun. Tänään yritin jopa ryhdistäytyä ja laitoin herätyskellon soimaan. Siitä ei tosin ollut mitään hyötyä, olin niin rättiväsynyt että en koko kelloa juuri huomioinut ja jatkoin koisimista pitkälle herätyksen jälkeen.

Eilen yritin lähteä pyöräilemään. Pyörän takakumi oli ihan tyhjä, joten kävin kaivamassa pumpun esille ja yritin pumpata rengasta täyteen, huonoin tuloksin. Sitten alkoikin olla jo kiire tapaamiseen ja kaiken lisäksi samaan aikaan alkoi kaamea ukkoskuuro, joten piti ottaa jalat alle ja rynnätä bussiin. Korjasin tilanteen kävelemällä kotiin.

Teemu valisti minua illalla puhelimessa miten kyseisen pyörän venttiilin kanssa pitää toimia, joten onnistuin renkaan pumppaamisessa illalla. Ilma ulkona näyttää nyt vähän paremmalta, jos tekisin sen pyörälenkin tänään!

Hihat heilumaan!

heinäkuu 27, 2005

Tänään aloittelen syksyn suurta urakkaa: muuttoa! Alan pikku hiljaa käymään läpi kaappeja ja laatikoita, heittelen turhat tavarat roskiin, mietin mitä pakataan muuttokuormaan ja mitä voisi kenties myydä kirpparilla. Paljon tietysti riippuu siitä, vuokraammeko asuntomme osittain kalustettuna vai emme.

Ensimmäinen roskapussi alkaa pikku hiljaa täyttyä, vaikka vasta siivoilen ensimmäistä kaappia. Heitän kyllä aika kylmästi kaiken vähänkin turhan pois. Onneksi on tullut viime vuosien aikana muutettua sen verran tiuhaan, että roinamäärä on karsiutunut jo aikaisemminkin, mutta kummasti sitä vain hamstraa ympärilleen kaikenlaista tavaraa. Löysin muun muassa ison kasan tauluja, joista tiedän etten tule koskaan laittamaan niitä seinälleni. Uskollisesti olen kuitenkin raahannut niitä mukanani ainakin parin viime muutonkin ajan. Jos ne nyt lentäisivät roskiin?

Ihan kaikkea en aio kuitenkaan heittää pois, vaikka tiedän etten vie niitä mukananani Bahrainiin. Jotain muistoja, hölmöjäkin, tekee mieli säilyttää. Minulla on tallessa vielä kengät joilla olen ottanut ensimmäiset askeleet, läjä piirustuksia ihan lapsesta saakka ja esimerkiksi laatikollinen lappuja, joita sydänystäväni kanssa lähettelimme yläasteella tunneilla toisillemme! Ja tallessa on myös kaikki kirjeet, joita ala- ja yläasteikäisenä sain lukuisilta kirjekavereiltani.

Mutta nyt ei varmaan auta kun palata kaaoksen pariin. Täytyy ensin sotkea kunnolla että voi siivota!

Addiktioista ja lokoisasta elämästä

heinäkuu 26, 2005

Minusta on tullut blogi-addiktin lisäksi skype-addikti. Olen tänään soittanut Teemulle jo kaksi kertaa. Illalla soitan varmaan kolmannen kerran. Aloinkin jo kyllästyä ainaiseen tekstiviestien lähettämiseen. Puhelimeni lähetettyjen ja vastaanotettujen viestien lista on aika yksipuolinen: teemu, teemu, teemu, teemu,… Kaukorakkaus saa ihmisen tekemään kummallisia asioita!

Jouduin tosin heti skype-terrorin uhriksi itsekin. Olin laittanut yhteystietoihini maa-kohtaan Bahrain. Tästäpä kaikki bahrainilaiset miespuoliset adonikset innostuivat, ja varmaan puolet Bahrainin miehistä yritti soittaa tai chatata kanssani. On varmaan turha mainita, että poistin kyseisen tiedon profiilistani hyvin pian. Ja asetin rajoituksen, että vain yhteystiedoissani olevat henkilöt voivat soittaa tai chattailla kanssani. Vaikka en tiedä, ehkä olin turhan hätäinen. Mitäs jos olisinkin voinut valloittaa jonkun rikkaan öljymiljonäärin ja elää lokoista elämää lopun elämääni? Mitä siitä että todennäköisesti kanssani olisi arkea jakamassa öljymiljonäärin lisäksi myös muutama muu vaimoke?

Hei mistä tulikin mieleeni, että Teemun työnantaja maksaa hänelle ”vaimolisää”! Jos en vallan väärin muista, summa pyöri jossain 40 dinaarin, eli n. 80 euron paikkeilla kuussa. Meinaavatko he tosiaan, että vaimon elättää niin halvalla? Kaiken lisäksi Teemu muisteli, että summa maksetaan enintään neljästä vaimosta. Hehee! b

Oma koti kullan kallis?

heinäkuu 26, 2005

Suomessa taas.

Kärsiä saa kun juoksee halpojen lentolippujen perässä. Kotimatka oli nimittäin varsinainen reissu. Lähdin Manamasta 1.20 ja olin perillä Frankfurtissa paikallista aikaa 6.40. Setä check-innissä oli kiltti, hän lupasi minulle kokonaisen penkkirivin vapaata tilaa (kone oli tosi tyhjä). Pystyin siis nukkumaan suhteellisen hyvin, vaikka kovin kehuttavaa asentoa en saanutkaan. Olin suhteellisen ryytynyt kun astuin koneesta ulos.

Nyt tullaan niihin halpoihin lippuihin… Minulla oli edessä monen tunnin odotus ennen seuraavaa lentoa, joka lähti vasta 14.30. Onneksi sain check-innin tehtyä melkein heti, joten sain ruumaan menevän laukun pois käsistäni, eli sitä ei tarvinnut raahata. Jos olisin ollut pirteä, olisin voinut vaikka piipahtaa Frankfurtissa. Olin kuitenkin sen verran väsynyt, että en edes harkinnut moista vaihtoehtoa vaan jäin kentälle. Yritin käpertyä penkille nukkumaan, ja torkahdinkin varmaan tunniksi sillä seurauksella, että selkä oli ihan jumissa. Lopun ajan kulutin vaeltelemalla tax free -kaupoissa, istuskelemalla ja lukemalla kirjaa. Kun koneeseen vihdoin pääsi, ryntäsin ensimmäisten joukossa sisään, ja sammuin kuin saunalyhty ennen kuin kone pääsi ilmaan.

Taksimatkalla kentältä kotiin kuskiksi sattui tummaihoinen mies, joka oli kai kotoisin Arabiemiraateista, eli aika lailla Bahrainin vierestä.

Ja ai sitä ihanuutta kun sai kotona painaa päänsä pehmeään tyynyyn ja nukkua ihan kunnolla!

Viikonloppu

heinäkuu 22, 2005

Ei ole mikään ihme että täällä meinaa mennä päivistä ihan sekaisin. Täällä nääs viikonloppu tarkoittaa torstaita ja perjantaita. Vietän siis parhaillaan paikallista sunnuntaita. Mielessä pitää koko ajan varmistella, mikä viikonpäivä on oikeastaan menossa. Toivottavasti en mene ihan sekaisin ja unohda lähteä oikeaan aikaan takaisin kotiin. Olisi aikamoinen tenkkapoo, jos yrittäisin lentokoneeseen vääränä päivänä… Vaikka ei täältä mikään kiire pois ole lähteä! Surullisena laskeskelen jo päiviä jolloin pitää jättää Teemu tänne ja alkaa taas elää kaukorakastavaisen arkea ainakin kuukauden verran.

Kauppakeskukset alkavat aiheuttaa jo allergiaoireita, sen verran paljon niitä on täällä tullut nähtyä. Tänään ei onneksi lähdetty minnekkään viilettämään, vaan vietettiin rentouttavaa ”sunnuntaipäivää” löhöämällä kattoterassin aurinkotuoleilla ja pulahtelemalla aina välillä altaaseen. Hävyttömän vähän on kyllä ollut aikaa auringonottoon. En ole juuri sen ruskeampi kuin Suomesta lähtiessäni. Suuri syy siihen on se, että ihmisten ilmoilla liikkuessa pitää olla suht säädyllisesti puettuna ja toinen syy se, että paahteen takia oleillaan paljon sisätiloissa ja ilmastoidussa autossa.

Käytiin eilen katsastamassa Ritz-Carlton -hotellin clubia. Täällä ilmeisesti kannattaa liittyä johonkin klubiin, jotta pääsee kunnon kuntosalille, uima-altaille ja muihin aktiviteetteihin. Tämä oli aivan älyttömän kallis (halvin membership 800 euroa vuosi per hlö), mutta puitteet olivat hulppeat. Saa nähdä mihin päädytään. Ei ainakaan vastapäiseen Marina clubiin, siellä on kuulemma vain jenkkiläisiä sotilaita ja venäläisiä huoria…

Leffassa

heinäkuu 22, 2005

Kuten jokaisen vakiintuneessa parisuhteessa olevien aina silloin tällöin täytyy, käväisimme tänään leffassa (toim. huom. baariinhan meitä vanhoja käpyjä ei täällä ole vielä saanut houkuteltua). Ennen leffan alkua kävimme haukkaamassa jotain pikaisesti. Jouduimme tosin pakenemaan ensimmäisestä ”ravintolamaailmasta” kauppakeskuksen toiseen päähän, sillä viereisestä lasten leikkipaikasta kuului niin mieletön mekkala, että korvat meinasi särkyä. Joku show siellä oli menossa. No, rauhallisempi paikka löytyi, ja täytimme vatsamme Dairy Queenin meille valmistamilla hampurilaisaterioilla. (oli muuten hyviä ranskalaisia)

Leffateatterissa tuli olo kuin olisi itse jossain leffassa. Puolet katsomossa istuvista ihmisistä kun oli pukeutunut perinteisiin arabialaisiin asuihin: miehet valkoisissaan puna-valko -ruutuiset liinat päässä ja naiset päästä varpaisiin mustissaan. Odotin vain, koska ohjaaja karjaisee kamerat käyntiin ja kohtauksen alkamaan.

En tiedä mikä siinä niin nauratti, kai se oli jotenkin niin absurdia. Vaikka kyllähän noita asuja täällä vilisee ihan yhtä paljon kaikkialla muuallakin. Luulen, että varsinkin kaikilla paikallisilla naisilla on vähintään pää peitettynä, monella pelkät silmät vilkkuvat huntujen takaa. Vaikka katukuvassa on paljon ”normaalisti” pukeutuneita naisia, he taitavat olla kaikki länsimaalaisia, pakistanilaisia, intialaisia, filippiiniläisiä, jne…

Onneksi vapaasti pukeutuneita naisia on liikkellä sen verran paljon, että en tunne oloani epämukavaksi itsensä peittäneiden naisten keskellä. Ainut paikka, missä olin hieman epävarma, oli eilen biitsillä. Paikalla oli kourallinen ihmisiä, ja lisäkseni vain kaksi naista. He olivat molemmat peittäneet itsensä päästä varpaisiin, ja uivatkin kaikki vaatteet päällä. Riisu siinä sitten uikkareille vaivautumatta.

Paettiin paikalta aika nopeasti, ei tosin pukeutumisen takia, vaan siksi, että oli varmaan reilu 40 astetta lämmintä, eikä vesikään tuonut tilanteeseen yhtään helpotusta. Vesi ulottui vain polviin, ja oli aivan yhtä kuumaa kuin ilma. Läkähdys! Talvella, kun lämpötila laskee 25 tienoille ja kosteusprosentti (kai) alenee, biitsi on varmaan ihan kiva paikka. Näillä helteillä hieman liikaa.

Niin, se leffa. Katsottiin Batman begins. Ihan kiva testosteronipakkaus, räiskettä ja pauketta riittämiin. Leffan jälkeen kiltisti kotiin ja kohta nukkumaan.

Hyvää yötä!

Testing, testing…?

heinäkuu 20, 2005

Tämä ilta on testi. Teemu on ensimmäisellä lennollaan ja minä ensimmäistä iltaa (ja yötä) yksin Bahrainissa. So far so good… Voi kylläkin mennä taas valvomiseksi, kun ei ole ketään patistamassa nukkumaan.

Tähän mennessä tapahtunut:

– olen pessyt kaksi koneellista pyykkiä (ai niin, se viimeinen on vielä koneessa odottamassa ripustamista).

– olen harrastanut ahkeraa kanavasurffailua huonoin tuloksin. Huononja amerikkalaisia sarjoja ja elokuvia, käsittämättömiä arabialaisia sarjoja ja liverukouksia moskeijoista. Siinä sivussa vähän eläinsairaalaa ja ostos-tv:tä.

– testasin Skypeä, hyvin toimi!

– olen etsinyt netistä mahdollisuutta tehdä Bahrainissa grafiikkaa. Yhden lupaavan paikan löysin, joku taideseura jolla pitäisi olla etsauspaja! Nyt vain pitäisi löytää sinne, osoitetta kun ei ole, vain alkeellinen kartta. Jossain Budayia Avenuen risteyksessä. Seuran kunniapresidenttinä Hänen Korkeutensa Sheikki Bin jotain…

Nyt on kohta puoliyö, ja voisi harkita nukkumaan menoa. Toisaalta, voisi kokeilla vielä vähän aikaa kanavasurffailuakin, aamu venyy kummiskin pitkäksi kun Teemu tulee töistä vasta seitsemän aikoihin aamulla ja nukkuu kummiskin sitten pitkään. Ei siis sinänsä haittaa vaikka vähän valvoisikin. Disney Channeliltä näyttää tulevan arabiaksi dubattu Hessu-filmi, jos vaikka katsoisi sitä ja sivistäisi itseään.

Hyvää yötä!

p.s. olisi kiva tietää kuka näitä höpötyksiä oikein lukee…

Ruokaostoksilla

heinäkuu 19, 2005

Ulkomailla joutuu opettelemaan ostoksilla käynnin aivan uudestaan. Vanhoja tuttuja valioita, ingmaneja, sunnuntai-jauhoja ja reissumiestä kun ei kaupasta löydy. Sen sijaan hyllyt notkuvat Al Khaleejia-makaronia, Lurpak-voita ja Almarai-maitoa. Eilen etsittiin isosta marketista ruisjauhoja. Arvasin kyllä ettei löydy, sen sijaan kaiken maailman ihmejauhoja, mistä en ole ikinä kuullutkaan, kyllä riitti.

Sianlihaa kun nämä eivät täällä syö, on täysin mahdotonta löytää leikkelettä leivän päälle. Jotain yritelmiä tarjoavat, lähinnä kalkkunasta tehtyä makkaraa. Teemu sitä söi hyvällä ruokahalulla, mutta minä en saanut montaa palaa alas. No, ilmankin kyllä pärjää. Harmi oli sen sijaan suuri, kun aikani kauppojen valikoimia tutkailtuani totesin, että tuoreen salaatin ja muiden vihannesten löytäminen voi olla kovan työn takana. Juurekset näyttivät olevan ok, mutta tomaatit -voivoi… Ja ne salaatit!

Kevyttuotteista täällä ei olla varmaan kuultukaan. Rasvatonta maitoa Teemu löysi, mutta juustotiskin poika melkein nauroi minulle kun kysyin vähärasvaista laatua.

Valitus sikseen! Kaiken tämän vastapainona kaupat pursuavat kaikkea uutta ja ihmeellistä herkkua. Mausteita myydään isoista säkeistä, samoin pähkinöitä. Hedelmävalikoima on laaja ja herkullinen. Leivonnaisia en ole vielä ehtinyt maistaa, mutta näyttävät suussa sulavilta. Ja vaikka suurin osa tavaroista onkin aivan outoja, tuttuja kansainvälisiä merkkejä löytyy runsaasti. Riemu oli suuri kun löysin viinietikkasipsejä, joihin ihastuin Englannissa.

Ja jos koti-ikävä oikein iskee, voin kaapata hyllystä paketillisen Sirkku-palasokeria. Sitä nimittäin löytyi, vanhassa tutussa pakkauksessaan! Ja rehellisellä suomenkielellä!

Sininen elefantti

heinäkuu 18, 2005

Käytiin eilen Teemun kanssa herkullisella illallisella thaimaalaisessa ravintolassa nimeltä Blue Elephant. Älyttömän hyvää ruokaa! Maistettiin vähän joka lajia, nautittiin hyvää punaviiniä ja ihmeteltiin talon sisustusta.

Talossa ei ollut varsinaista lattiaa, vaan kiikuttiin ikään kuin lammen yläpuolella. Aivan upea paikka! Thaimaalaiseen tyyliin ruuatkin oli koristeltu viimeisen päälle.

Palvelu pelasi, ehkä vähän liiankin hyvin. Joka välissä kävi joku kysymässä onko kaikki hyvin ja maistuuko ruoka. Nauti siinä sitten romanttisesta illallisesta kun toinen on parin metrin päässä vartioimassa jokaista liikettä ja täyttämässä lasin joka siemauksen jälkeen.

Lopuksi lähtiessä sain vielä orkidean oksan mukaan. Sitten olikin hyvä mennä takaisin kotiin vatsansa viereen lepäämään…