Täällä taas!

Siis kuuman auringon alla Bahrainissa.

Koko eilisen päivän matkustin, taksi tuli hakemaan kello viisi aamulla. Bahrainin kodissa olin kuuden jälkeen illalla. Tosi hyvin meni matka, pääsin businessluokkaan molemmilla lennoilla. Varsinkin Gulf Airin lento oli aika luksusta. Heti kun istahdin alas tarjottiin shampanjaa ja paahdettuja manteleita. Matkan aikana sai alkupalat, pääruuan ja jälkkärin koneessa mukana olevan kokin kokkaamana. En edes jaksanut syödä kaikkea! Olin vissiin vähän hidas, lentoemäntä kävi monta kertaa vilkuilemassa joko olen lopettanut annokseni. Penkinkin sai aika hyvin makuuasentoon, oli hyvä torkkua. Vähän erilainen kokemus siis kuin se tulomatka Suomeen viimeksi.

T oli täällä jo ihanasti purkanut muuttolaatikoita. Pari on enää purkamatta ja tietysti pitää etsiä suurimmalle osalle tavaroita vielä paikat. Nyt se on hoitamassa mun oleskelulupa-asioita, käytiin ottamassa musta ensin läjä passikuvia. Onneksi T:n työnantaja auttaa siinä hommassa, T vie sinne vaan ensin tarvittavat paperit.

Mutta nyt on onnellinen olo: kokonainen kuukausi yhdessä oman murun kanssa! Ja tää alkaa jo tuntua kodilta kun on omia tavaroita ympärillä ja heinäkuun vierailun ansiosta lähiympäristö jo aika tuttua!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: