Ensi kuussa on ramadan-kausi, joka alkaa kai 5. päivä ja kestää kuukauden. Muslimit eivät siis silloin syö, juo eivätkä tupakoi päiväsaikaan. Silloin ei kannata julkisesti ei-muslimienkaan syödä, ei edes purkkaa, jottei loukkaa ketään käytöksellään. Paasto alkaa auringon noustua varhain aamulla ja päättyy alkuillasta kun aurinko laskee, n. klo 19 aikoihin. Auringon laskettua sitten mässäillään. Mohammed aikoinaan nautti kai paaston jälkeen vain taateleita, mutta kuten länsimainen joulu, ramadan on maallistunut, ja yöllinen juhlinta on kai paisunut älyttömyyksiin.
Työaika on ramadanin aikana lyhennetty, töihin saa tulla myöhemmin aamulla ja töistä saa lähteä jo klo 14. Kuulemamme mukaan ensimmäiset kolme tuntia työajasta nukutaan ja loput kolme juorutaan ja laiskotellaan. Mitään ei siis tapahdu Ramadanin aikana kun kukaan ei tee töitä.
Onneksi olen koko kuukauden poissa täältä, joten vältyn kaaokselta, jonka ramadan aiheuttaa. Silloin on ilmeisesti paljon liikenneruuhkia, kun kaikki lähtevät samaan aikaan kotiin töistä. Sitäpaitsi muutenkin kaistapäisesti ajavat paikalliset käyttäytyvät silloin vielä hullummin liikenteessä, johtuen paastosta.
Alkoholiliikkeet pysyvät koko kuukauden kiinni, ravintolat ovat auki, mutta ikkunoihin asetetaan verhot, jottei sisällä syöpöttelevät ihmiset näy ulospäin. Ramadanin aikana ihmiset tapaavat ystäviä ja sukulaisia ja auringonlaskun jälkeen järjestetään kai isoja juhlia. Ihmiset lähtevät silloin liikkeelle.
Mietin, miten ihmiset selviävät tupakoimatta. Monet polttavat kuin korsteenit, aikaan ja paikkaan katsomatta. Julkisissa tiloissa on täälläkin tupakointikielto, aivan kuten Suomessakin, mutta ketään ei kiinnosta. Mahtaa olla mieletön tupakantuska kun joutuu kuukauden ajan polttamaan vain pimeään aikaan.
Mutta ette arvaa että olen onnellinen, kun säästyn kaikelta tältä kun tulen juuri siksi ajaksi Suomeen sattumalta!