Archive for lokakuu 5th, 2005

Jupinaa

lokakuu 5, 2005

Asioiden hoitaminen voi joskus olla hankalaa. En ole vieläkään saanut paikallisen tilini pankkikorttia. Tilasin sen 19. päivä, ja sen luvattiin olevan 5 päivässä valmis, jolloin minulle soitetaan.

Soittoa ei kuulunut.

Yritin itse moneen kertaan soittaa konttoriin, mutta koskaan puhelimeen ei vastattu. Kerroinkin siitä yhdestä kerrasta kun kävin siellä, mutta ovella oli niin pitkä jono että käännyin takaisin. Viime viikolla minua vihdoin palveltiin. Silloin kortin tilaamisesta oli jo parisen viikkoa.

Ilmeisesti hakemukseni oli hukkunut jonnekin, sillä jouduin täyttämään uuden. Kovasti pahoitellen kerrottiin, että kortti on valmis tiistaina, eli eilen. Kerroin että olen lähdössä Suomeen, ja että kortin on pakko olla valmis silloin, muuten en ehdi saamaan sitä. Kylläkyllä, merkitsemme sen kiireelliseksi. Ja soitamme sinulle kun kortti on saapunut.

Soittoa ei kuulunut.

Marssin eilen pankkiin, eikä onneni ollut sen parempi. ”Kortti on valmis huomenna kello yksitoista, I promise”.

Arvatkaapa miten kävi kun äsken kävin siellä?

Prkl! Eikä puhettakaan että koskaan soitettaisiin silloin kun luvataan. Kovasti pahoillaan kyllä ollaan, mutta mitä se auttaa kun homma ei suju! Toivottavasti kortti tosiaan on valmis kun puolen tunnin päästä menen taas kerran koettamaan onneani. Sitten pankki menee kiinni enkä minä enää ehdi saamaan sitä.

Mistä vetoa että jos näin käy ja kortin saaminen siirtyy marraskuuhun, ne ovat kadottaneet valmiin korttini ja sama rumba alkaa uudestaan?

Edit:
Niinhän siinä sitten kävi, että kortti jäi saamatta. Katsotaan saako T sitä, allekirjoitin kyllä valtakirjan pankissa, mutta alan olla jo aika pessimistinen…

Mainokset