Tuulee

Bahrainissa saatiin nauttia muutama päivä jo suht lämpimistä ilmoista. Ulkoillessa oli ihanaa, kun lämmin tuuli hyväili kasvoja. Lämppäritkin pidettiin pari päivää pois päältä. Mutta höh, eilen illalla tuuli alkoi taas nousta, ja mukana tuli viileä sää takaisin. Tuskastuneesti huokaisten napsautettiin lämmittimet taas päälle. En ole vielä kurkannut puutarhaan, onko navakka tuuli kaatanut ulkoa jälleen yhden puun. Toivottavasti ei sentään.

Pari iltaa sitten pidettiin ex-tempore -bileet, kutsuttiin muutama ystävä kylään korkkaamaan meidän upouutta kaasugrilliä. Hupaisaa kaikessa oli se, että grillaus suoritettiin meidän ikivanhalla, kavereilta perityllä hiiligrillillä, sillä kaasugrilli tuotiin kotiin vasta seuraavana päivänä. Bileistä tuli sitten hiiligrillin hautajaiset. Joka tapauksessa illasta tuli ihana. Toivottavasti lämpimät säät taas palaavat, olenkin odottanut innolla yhteisiä grillibileitä. Mukavaa saada ystäviä ympärille!

Eilen oli Suomi-kerhon tapaaminen. Alettiin lukea Kisu Pikkukuun seikkailuista salaisessa maassa, ja lopuksi maalattiin salaisen maan tunnuslippu lasten kanssa. Siitä tuli aika hieno! Ja mikä tärkeintä, sitä jaksoivat kaikki, iästä ja kielitasosta huolimatta tehdä. Hannele Huovin sadut ovat kyllä ihania, itseäkin jo kiinnostaa miten satu tästä jatkuu. Seuraavaa pätkää olen tietty ehtinyt jo etukäteen kurkkia 🙂

Mainokset

5 vastausta to “Tuulee”

  1. Kati Says:

    Hyvin palvellut hiiligrilli…muistoissa monet kivat kemut ystävien kera. Kaiholla muistellen. Lepää rauhassa! Onnea uudelle grillille ja mukavia grilli-iltoja! Oi jospa oisin voinut olla mukana.

  2. reppuli Says:

    Todella hyvin palvellut grilli. Viime kerroilla jo pelkäsin, että jos se on vaikka ruostunut puhki!

  3. SIRU Says:

    Onko toiveita kirjaa Suomikerhon lukupiiriin?

  4. uusi asukas Says:

    Miten saisi tietoa Suomikerhosta?

  5. reppuli Says:

    Hei, uusi asukas! Sinusta olen tainnutkin jo kuulla huhuja, jos olet se, jonka kanssa naapurini on viestitellyt. Laitahan minulle sähköpostia, osoite kaksimerta@yahoo.com, niin viestitellään ja soitellaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: