Muharraqin vanhakaupunki inspiroi taannoin sen verran, että pakkohan sinne oli mennä uudestaan. Veli on nyt vuorostaan täällä käymässä, hänen kanssaan uhmasimme hellettä (eilisen päivän korkein lämpötila oli kuulemma 38 astetta…) ja tallustelimme pitkin kujia ja katuja. Kamerakin kaivettiin esiin ja suunniteltiin sympaattisen ympäristön muistikortille tallentamista, kun kujalle ilmestyi kaksi miestä, jotka tuijottivat meitä intensiivisesti. Veljeni hieman hämääntyi, eikä hänen tehnyt mieli ottaa kuvaa ventovieraista ihmisistä jotka seuraavat tekemisiämme niin tarkkaan.
Pian kuitenkin miehet alkoivat huitomaan, kutsuen meitä lähemmäksi. Kävi ilmi, että kadun varrella oli lasten kirjasto ja kulttuurisali, ja meidät kutsuttiin niitä katsomaan. Aivan mielettömän kauniita paikkoja. Vanhoja taloja, hienosti kunnostettuja, valkoiset seinät hohtivat ja kauniit puukoristeet olivat piste i:n päälle.
Hienoa koko jutussa oli se, että miehet näkivät vaivan kutsuakseen meidät sisälle. Liian usein täällä törmää ”hälläväliä”-asenteeseen, ja itse pitää olla aika aktiivinen, että hommat sujuu. Kovin syväluotaavaa esittelyä emme kuitenkaan saaneet, taisi olla aika ”little English”.
Kirjastosta ja kulttuurisalista meidät ohjattiin korttelin toiseen reunaan, paikkaan jossa ryhmä naisia ylläpitää perinteistä kultalankakirjontataitoa. Harmi vaan naiset eivät olleet paikalla (kuulemma vain kolmesti viikossa aamupäivisin), mutta paikka itsessään oli todella kaunis. Voi kun saisi itse asua tuollaisessa talossa! Aivan upea!
Tämän jälkeen meidät komennettiin vielä Sanomalehtimuseoon, joka sekin oli hyvällä maulla ja tarkasti entisöity. Tutkijalle varmaan aivan mieletön paikka, sillä siellä näytti olevan arkistoituna bahrainilaiset sanomalehdet aivan alusta asti. Englanninkieliselle vähän tyhjä käynti, sillä opas ei tämäkään osannut englantia.
Jollain tavalla eilinen oli erittäin virkistävä kokemus, sillä kaikesta näki, että oli nähty paljon vaivaa. Mutta samalla tuli hieman ristiriitainen fiilis. Hieno lasten kirjasto, joo-o, mutta kirjoja oli aika vähän, eikä lapsia näkynyt missään. Ilmeisesti paikka on auki vain tiettyinä rajattuina aikoina, ikään kuin kerhomaisesti. Miksei se voisi olla auki aamusta iltaan? Iso osa lapsista on toki koulussa aamupäivisin, mutta ei suinkaan kaikki. Voi tietty olla, että kirjasto on ahkerassa käytössä, mutta meille ei vain oikein osattu kertoa kieliongelmien takia.
Muittenkin paikkojen kohdalla tuli vähän sellainen olo, että hienoa, tämmöiset paikat on nyt pykätty pystyyn, mutta kuka näistä tietää? Vähän kuin olisivat piilosta. Ovetkin olivat kaikki kiinni, niin ettei kukaan vahingossakaan eksy sisälle. Jollain tavalla oli taas aika tyypillistä bahrainilaista touhua, yritystä kyllä on, mutta sitten ei kuitenkaan päästä ihan perille asti…
Joka tapauksessa, suosittelen käymään!
kaksi merta 