Ristiriitainen turismikokemus

Muharraqin vanhakaupunki inspiroi taannoin sen verran, että pakkohan sinne oli mennä uudestaan. Veli on nyt vuorostaan täällä käymässä, hänen kanssaan uhmasimme hellettä (eilisen päivän korkein lämpötila oli kuulemma 38 astetta…) ja tallustelimme pitkin kujia ja katuja. Kamerakin kaivettiin esiin ja suunniteltiin sympaattisen ympäristön muistikortille tallentamista, kun kujalle ilmestyi kaksi miestä, jotka tuijottivat meitä intensiivisesti. Veljeni hieman hämääntyi, eikä hänen tehnyt mieli ottaa kuvaa ventovieraista ihmisistä jotka seuraavat tekemisiämme niin tarkkaan.

Pian kuitenkin miehet alkoivat huitomaan, kutsuen meitä lähemmäksi. Kävi ilmi, että kadun varrella oli lasten kirjasto ja kulttuurisali, ja meidät kutsuttiin niitä katsomaan. Aivan mielettömän kauniita paikkoja. Vanhoja taloja, hienosti kunnostettuja, valkoiset seinät hohtivat ja kauniit puukoristeet olivat piste i:n päälle.

kirjasto

Hienoa koko jutussa oli se, että miehet näkivät vaivan kutsuakseen meidät sisälle. Liian usein täällä törmää ”hälläväliä”-asenteeseen, ja itse pitää olla aika aktiivinen, että hommat sujuu. Kovin syväluotaavaa esittelyä emme kuitenkaan saaneet, taisi olla aika ”little English”.

Kirjastosta ja kulttuurisalista meidät ohjattiin korttelin toiseen reunaan, paikkaan jossa ryhmä naisia ylläpitää perinteistä kultalankakirjontataitoa. Harmi vaan naiset eivät olleet paikalla (kuulemma vain kolmesti viikossa aamupäivisin), mutta paikka itsessään oli todella kaunis. Voi kun saisi itse asua tuollaisessa talossa! Aivan upea!

kirjontatalo

Tämän jälkeen meidät komennettiin vielä Sanomalehtimuseoon, joka sekin oli hyvällä maulla ja tarkasti entisöity. Tutkijalle varmaan aivan mieletön paikka, sillä siellä näytti olevan arkistoituna bahrainilaiset sanomalehdet aivan alusta asti. Englanninkieliselle vähän tyhjä käynti, sillä opas ei tämäkään osannut englantia.

Jollain tavalla eilinen oli erittäin virkistävä kokemus, sillä kaikesta näki, että oli nähty paljon vaivaa. Mutta samalla tuli hieman ristiriitainen fiilis. Hieno lasten kirjasto, joo-o, mutta kirjoja oli aika vähän, eikä lapsia näkynyt missään. Ilmeisesti paikka on auki vain tiettyinä rajattuina aikoina, ikään kuin kerhomaisesti. Miksei se voisi olla auki aamusta iltaan? Iso osa lapsista on toki koulussa aamupäivisin, mutta ei suinkaan kaikki. Voi tietty olla, että kirjasto on ahkerassa käytössä, mutta meille ei vain oikein osattu kertoa kieliongelmien takia.

Muittenkin paikkojen kohdalla tuli vähän sellainen olo, että hienoa, tämmöiset paikat on nyt pykätty pystyyn, mutta kuka näistä tietää? Vähän kuin olisivat piilosta. Ovetkin olivat kaikki kiinni, niin ettei kukaan vahingossakaan eksy sisälle. Jollain tavalla oli taas aika tyypillistä bahrainilaista touhua, yritystä kyllä on, mutta sitten ei kuitenkaan päästä ihan perille asti…

Joka tapauksessa, suosittelen käymään!

Mainokset

2 vastausta to “Ristiriitainen turismikokemus”

  1. Anne-May Says:

    Heippa,

    olipa mielenkiintoinen juttu. Ensiksi nousi ihokarvat pystyyn kun luin alussa lauseen tyypeistä jotka kujalla viittilöivät ;-o
    Huomasin taannoisella Bahraininkäynnilläni, että ainakin museossa lapset käyvät koulun kanssa ryhmina ja oletan näin tapahtuvan ko. kirjastonkin kanssa. Minulle tuli museossa kauhea jano kun olin sinne hotellilta kävellyt ja ilostuin kun näin siellä olevan ”cafeteria”n. Vaan kun menin ovelle kolkuttelemaan, minua valistettiin, että kahvila on auki vain tilausryhmille, siellä oli jäljistä päätellen silloin ollut luokallinen koululaisia. Ihmettelin, enkö edes jääkaapista voi ostaa kylmää juotavaa, but no can do. Äkkäsin hanan seinässä ja kysäisin ohi kulkeneelta siivoojalta voiko ko. vettä juoda. Hänen silmänsä laajenivat kauhusta moisen ajatuksen edessä ja sanaakaan sanomatta hän kädellään ohjasi minut tomistopuolelle ja siellä vesisäiliölle josta sitten join kupillisen vettä kommuunimukilla ja jäin odottamaan minkä taudin seuraavaksi saan. Onneksi en minkään. Kun museossakin oli upeat puitteet, tilat kahvilalle, hieno ja täysin kuollut museokauppa, niin harmittelin, kuinka kiva siellä voisi olla kahvila, johon voisi tuoda heidän myytäviä tuotteitaan lähemmäksi kävijöitä. Että jos energiaa löytyy, niin saarelta voisi löytyä monia kohtia, joiden yhteydessä voisi tarjota konsultointipalvelua…

  2. reppuli Says:

    Tuota ”kahvilaa” minäkin olen museossa monta kertaa ihmetellyt. Ennen asuttiin kävelymatkan päässä museosta, ja silloin olisi mielellään istahtanut juomaan jotain ennen kävelymatkaa takaisin.

Vastaa käyttäjälle reppuli Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: