Arki rullaa…

…entiseen tahtiin. Muru menee taas tänä iltana töihin, takana on kolmen päivän vapaa, joka kulutettiin asioita hoitaen, uiden ja retkiä tehden. Käytiin pitkästä aikaa ulkona aamiaisella, tuossa lähellä on suht mukava kahvila, josta saa pientä aamupalaa. Aika makeita moni, tai sitten rasvaisia, joten valittiin listalta ne ainoat, jotka vaikuttivat järkeviltä: hedelmäsalaatti jugurtin ja hunajan kera, paahtoleipää ja hedelmäsmoothie. Olivat vaan perhana unohtaneet siitä smoothiesta sen kookosmaidon! Olin pettynyt, mutta en jaksanut valittaa. Olis varmaan pitänyt ottaa pekonia ja munia (not!).

Eilen käytiin ystävien luona iltaa istumassa. Oli mukavaa. Kerrankin saatiin aikaiseksi, yleensä menee aikataulut ihan liian pahasti ristiin. Tänään pitäisi muistaa/jaksaa/viitsiä porata pari reikää seinään ruuveja varten, jotta saataisiin ripustettua pari peiliä seinään. Ovat meinaan nojanneet seinää vasten jo ihan liian kauan.

Aamulla naapuri soitti ja komensi katsomaan ulos ikkunasta. Sanoi, että taivas on ihan oudon värinen. Hiekkamyrsky. Tänään syötiin siis aamiainen sisällä, ulos terassille ei voinut mennä, muuten olisi hiekka narskunut hampaissa. Ajattelinkin, että pesetettiin talon ikkunat himpun verran liian aikaisin, toivottavasti eivät ole ihan hiekan peitossa tämän päivän jälkeen. Autotkin seisovat molemmat pihalla suojatta, ovat varmaan pölyssä nekin. Käytettiin ne ruostesuojauksessa ja vahattavana just pari päivää sitten. Eilen vielä kiilsivät komeasti, tuskin enää.

Tämmöistä tämä, arkea.

Mainokset

4 vastausta to “Arki rullaa…”

  1. katriina Says:

    Täällä isänmaassa säät ovat vaihtelevia. Maanantaina satoi lunta kunnon kerros ja nyt perjantaina lumesta ei ole ripettäkään jäljellä. Aurinko paistaa ja asteita on plus kymmenen. Kyllä se vaan kummasti vaikuttaa mielialaankin, tuo sää meinaan, positiivisesti siis. Ainoa negatiivinen asia auringonpaisteeseen liittyy. Nimittäin pöly ja lika näkyvät liian hyvin. Ikkunat on aivan karseat hyvä jos läpi näkyy.
    Pulu sai toissapäivänä uudet klasit. Sopivat tosi mainiosti. Piilarit hankittiin myös kokeeksi. Ne on aina joskus kiva laittaa kunhan näkee sopivatko silmille. Tosi kivoja vaatteita oli löytänyt siellä teillä käydessään. Ne housut osuivat nappiin. Yleensä on tosi hankala löytää hänelle niin sopivia kuin ne oli.
    Mua on koetellut ankara flunssa. Meni ohikin jo kerran ja tuli takaisin entistä pahempana. Enkä mee lääkäriin!!! Onneksi oli muutama vp että sai levättyä kunnolla.
    Teille oikein paljon tervisiä meiltä kaikilta kolmelta!

  2. reppuli Says:

    Niin joo, siihen teidän vauvaan iski ostoskuume täällä käydessä. Sillä kropalla olis kyllä löytynyt vaikka mitä! Silmälaseista ja piilareista ehtikin jo informoida mesen välityksellä. Toivotin onnea uusille.

    Muru lähti just töihin, tulee yöllä takaisin. Sri Lankalaisnainen, joka käy meillä siivoamassa, kävi just meillä pyörähtämässä. Oli menossa juhliin ja oli pukenut hienon sarin päälle. Halusi tulla näyttämään. Meikit ja korutkin oli viimeisen päälle. Tosi hieno. Halusi myös, että siitä otetaan kuva. Hymy oli leveä ja poseeraus komea. Toivottavasti sillä on hauska ilta.

  3. SIRU Says:

    Pitäisiköhän minunkin kääriytyä siihen tuoksuvaan kankaaseen (sieltä ostettuun)seuraaviin juhliin.Ei tarvitse muita tuoksuja.

  4. åiti Says:

    Minullakin sellainen kangas tuoksuu jossain kaapin perillä,visusti muovipussissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: