Archive for Toukokuu 30th, 2008

Valtiovallan vierailu

Toukokuu 30, 2008

Toissapäivänä sähköpostilaatikkoon kolahti viesti valtiovallalta. Suomen suurlähettiläs Abu Dhabista oli tulossa käymään Bahrainiin ja kutsui kaikki Bahrainin suomalaiset kahville. Tapaaminen järjestettiin heti seuraavana päivänä, eli eilen. Äkkinäinen aikataulu ei meitä haitannut, aika isolla porukalla päästiin kuitenkin paikalle lähettilästä tapaamaan.

Syy pikaiseen aikatauluun oli se, että lähettiläs oli saanut kutsun saapua Bahrainin kuninkaan luo jättämään valtuuskirjan. Kutsua seuraavana päivänä piti olla jo Bahrainissa.

Todella hyvä, että meitäkin muistetaan aina silloin tällöin, sillä Abu Dhabin lähetystöön on täältä pitkä matka. Hienoa, että on mahdollisuus kysellä mieltä askarruttavista virallisista asioista, kuten passiasioista. Nykyinen biopassijärjestelmä on järjettömän hankala maassa, jossa ei ole lähetystöä. Passiasiat taisivat ollakin eniten tapetilla. Historia on näyttänyt, että passeja hukkuu, menee rikki, voimassaoloaika päättyy, passeja tarvitaan uusille kansalaisille, jne., jne., jne… Joten niitä täytyy pystyä uusimaan jopa täällä periferiassa. Saimme paljon hyviä vastauksia ja lupauksen siitä, että asiat pyritään hoitamaan mahdollisimman tehokkaasti.

Erityisesti täytyy mainita suomalainen hotellinjohtaja, joka ”kahvitti” meidät erittäin hyvin hehkuvan merinäköalan äärellä. Kaiken jälkeen, illan päätteeksi, paikalta poistui oikein tyytyväinen ja iloinen suomalaisjoukko!

Mainokset