Kotona

Jossain Persianlahden yllä alkoi nenässä tuntua hiekan tuoksua. Perämies kuulutti, että Bahrainin yllä on hiekkamyrsky ja näkyvyys noin neljä kilometriä. Tiirailin ikkunasta Bahrainin siluettia ilmasta, ja vain pilvenpiirtäjien kärjet pilkistivät tomupilven seasta. Lomalle lähtiessä oli hiekkamyrsky, joten onhan se sopivaa, että kotiin tullessa on sama juttu!

Kone laskeutui ja rullasi kiinni putken päähän. Putkessa vastaan tulvahti kostean kuuma ilma. Täällä taas.

Muru oli vastassa valtavan kukkakimpun kanssa. Ei ollut kuulemma tehnyt mitään pahaa, oli vain ollut silläkin ikävä. Muru oli vaivautunut Adliyaan asti Singapore flowersiin, josta saa kieltämättä saaren parhaimmistoon kuuluvat kukat. Ilahduin.

Ei tietoakaan pääkaupunkiseudun aavekaupunki-ilmiöstä. Tiet olivat täynnä autoja. Vaikka kello ei ollut ihan seitsemääkään, oli jo ihan pimeää. Hyvästi Suomen valoisat illat…

Kotona kaikki ihan kuin ennenkin, lukuun ottamatta sijaistavan kotiapulaisen tekemiä mielenkiintoisia muutoksia. Kenkien alla oleva matto, ja kengät sen mukana, oli vaihtanut paikkaa viereiselle seinustalle, roskis eri puolella pöytää, kukkia siirrelty, pikkutavarat pois paikoiltaan, pyykkikoritkin olivat saaneet uuden kodin. Kiva, että joku tulee ja siivoaa, mutta minun mielestäni saisi kyllä jättää tavarat siihen, missä ne ovat…

Naapurin kuopus puhuu varmaan kohta sujuvasti, tapailee sanoja jo sen verran. Oli kuulemma tässä yks päivä ilmaantunut olohuoneesta makkariin sanoen äidilleen ”kaatuu”. Äidin kysymykseen mikä kaatuu, vastaus kuului ”tee”. Ja kun oli menty tsekkaamaan, niin teekuppi oli todella kaatunut sisältöineen pöydälle.

Naapurista on tullut paikallinen julkkis. Viikkolehdessä mainostettiin hänen puuhailemaansa lasten turvaistuinkampanjaa, ja lehtijutun tuloksena kampanjalle löytyi kolme sponsoria! Hieno juttu!

Muru lähti harmittavasti saman tien parin päivän työkeikalle, palaa sunnuntaina. Pitää vissiin sinä aikana saada tämä kodin kummallinen kaaos järjestykseen.

Outoa olla taas kotona puolentoista kuukauden jälkeen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: