Archive for syyskuu 9th, 2008

Time goes by…

syyskuu 9, 2008

…SO SLOWLY!

Kuuntelin Madonnaa aamulla autossa, enka voinut kuin yhtya mielipiteeseen. En tosin odottanut puhelinsoittoa, vaan sita, etta edessani nakyva autojono vihdoin matelisi eteenpain ja paasisin maaranpaahani, eli toihin.

Tana aamuna seuranani autossa oli onnekkaasti muru, joka oli myos menossa toihin samaan aikaan. Erittain epasaannolliset tyoajat omaava muru on tuskin koskaan tyomatkalla siihen aikaan aamulla, joten tamanaamuinen oli todellakin ihme. Tosin, jotta poikkeus todellakin vahvistaisi saannon, sama tapahtuu myos huomenaamulla, eli voimme matkata yhdessa toistamiseen!!! Ainoa haittapuoli tassa on se, etta joudun tekemaan ylimaaraisen edestakaisen matkan, silla minun pitaa hakea muru toista.

Joka tapauksessa illalla pitaa kuitenkin lahtea liikenteeseen, joten on ihan sama ajanko Muharraqiin saakka vai vain Seefiin. Seef Mallin kaupat kun ovat harmittavasti ramadanin aikana auki vasta seitseman jalkeen, niin on pakko lahtea ostoksille vasta niin myohaan. Mieluiten olisin siihen aikaan kylla jo kotona! Kauhusta jo huokaisen kun ajattelenkin niita ruuhkia ja ihmismaaraa sitten illalla. Toivottavasti kaikki olisivat silloin seitseman aikaan viela kotona syomassa iftaria…

Eilen kaytiin iftarilla Lantern’sissa, todella sympaattisessa intialaisessa ravintolassa. Se on meidan yksi lempparipaikoista, mutta siella ei saa kayda liian usein, jotta ei kyllasty, silla buffet-menu on yleensa aina suht koht sama. Harmi vaan, etta ramadanin aikaan elavan musiikin esittaminen on kiellettya, eika aina ah niin pirtea intialaispariskunta ollut talla kertaa ilahduttamassa meita laulullaan ja soitollaan (pirtea pitaisi olla lainausmerkeissa, silla pari on aina aaritotinen, musiikki on naas otettava vakavasti!)

Mainokset