Ollaan oltu pikkumurun kanssa ”ottamassa aurinkoa” pariin otteeseen, siitä johtuu edelleen jatkunut hiljaisuus. Bilirubiiliarvot koholla, valohoitoon mars, sanoi lääkäri! Nyt ollaan takaisin kotona, toivottavasti ei enää tarvitse mennä uudestaan, kaksi reissua saa luvan riittää!
Painiskelin pitkään, kirjoitanko tulevasta vauvasta blogiin vai en. Päädyin sitten hiljaisuuteen. Vaikka kaikenlaista kirjoitettavaa olisi matkan varrella ollutkin paikallisesta terveydenhuollosta ja jännittävästä uutisesta, halusin kuitenkin rajoittaa oman elämäni julkisuutta. Vauvan tulo oli jotenkin niin iso juttu, että sen halusin pitää ihan vain meidän, murun ja minun, sekä meidän lähipiirin tietona. Nyt sitä on enää vaikea salata, joten astuttiin ulos ”kaapista”.
Minulta kysyttiin useasti eri tahoilta, aionko synnyttää Bahrainissa. Mikään muu vaihtoehto ei oikeastaan olisi tullut edes kysymykseen, sillä se olisi tarkoittanut usean kuukauden poissaoloa Bahrainista ja pois murun luota. Eikä murulla olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä mukaan synnytykseen. Meillä on täällä läheisiä ystäviä, jotka ovat synnyttäneet täällä, joten saimme kaiken mahdollisen taustatiedon ja hyvät vinkit lääkärivalinnoista yms yms. Minua ei yhtään epäilyttänyt ajatus synnyttää täällä. Bahrainin elintaso on kuitenkin ihan länsimaista tasoa, sairaalat laadukkaita ja hoito hyvää. Kun vain on vakuutus joka korvaa, kaikki hoituu varmasti ihan Suomen tasoisesti yksityissairaalassa. Myös julkisen sairaanhoidon vauvojen teho-osasto on huipputasoa.
Toki minulla valitettavaakin on, mutta suomalaisia raskaus- ja synnytysaiheisia keskustelupalstoja lukemalla minulle on selvinnyt, että ei suomalainen neuvolasysteemikään ihan aukoton ole.
Minua hoiti alusta asti sama lääkäri, ystävällinen, asiantunteva ja helposti lähestyttävä, jolle saattoi aina vuodattaa huolensa. Raskausaikana tehtiin suurinpiirtein samat tutkimukset kuin Suomessakin ja lisäksi usea ultratutkimus, oliskohan niitä ollut viisi. Tarvittaessa konsultoitiin erikoislääkäreitä. Itse synnytys sujui hyvin, ainut harmitukseni oli se, että suhtautuminen kipulääkitykseen oli aika lailla nihkeä, eikä mitään helpotusta tarjottu aktiivisesti, vaan niitä piti itse pyytää. Synnytysvalmennuksessa kipulääkitysvaihtoehdot kuitenkin esiteltiin auliisti, joten olin todella yllättynyt, että itse asiaan päästessä niistä ei puhuttu mitään. Onneksi olin itse ollut asiassa aktiivinen etukäteen, joten sain epiduraalin pyytäessäni ilman ongelmia.
Ei sen enempää synnytysjuttuja, en aio tehdä tästä vauvablogia. Nyt on hyödynnettävä pienen miehen unihetki tehokkaasti ja käydä illallisen teon kimppuun!
Kiitokset kaikille onnitteluista!
kaksi merta 