Archive for marraskuu 14th, 2008

Roskaa!

marraskuu 14, 2008

Bahrainissa on koko syksy käyty kiivasta debattia jätteistä. Ensin roskat lojuivat viikkokausia kadunvarsilla, kun roskafirman kanssa oli takkua. Sitten saatiin uusi firma ja uusi systeemi käyntiin, esiteltiin uudenlaiset roska-astiat, kaiken piti olla hyvin.

Eihän roskaongelma mihinkään kadonnut… Minua on aina ällöttänyt suunnattomasti ympäri Bahrainia kadunvarsilla (ja välillä keskellä tietä) lojuvat roskikset. Ne nimittäin pursuavat roskia. Olisivat edes roskiksissa, mutta ei, roskiksien vierustat ovat täynnä roskapusseja ja irrallisia roskia.

Ongelmana ovat bahrainilaiset, jotka eivät jaksa kävellä ylimääräisiä metrejä, tai vaikka ylimääräisiä askeleita ei tarvittaisi, eivät jaksa nostaa roska-astioiden kansia. Niinpä astiat ovat joko kannettomia tai sitten kannellisten vieressä lojuu läjä roskapusseja ja irrallisia roskia. Näissä sitten kulkukissat ja rotat parveilevat, joten terveysriski on melkoinen. Lisäksi näyttävät rumalta ja HAISEVAT.

garbage_bin_cutout

Tilannetta yritettiin tosiaan parantaa hankkimalla uudenlaisia roska-astioita, joissa on jalalla painettava poljin, jolla kannen saa avattua. Näin ei tarvitse käsillä koskea likaiseen kanteen ollenkaan. Mutta eihän se mitään auttanut. Tänä aamuna leukani loksahti, kun luin lehden. Nyt tilanteeseen yritetään nääs uutta ratkaisua: otetaan roska-astiat kokonaan pois! Roskat voi nyt nostaa tiettyinä aikoina ulos tienvarteen, ja roska-autot käyvät ne sitten aikataulun mukaisesti keräämässä pois.

Näen jo sieluni silmillä tarinan jatkon. Nyt roskia on pitkin poikin joka paikassa, ei pelkästään roskiksien vierustoilla. Ihmiset eivät enää piittää yhtään,  mihin roskansa heittävät ja milloin, kyllähän ne sieltä joku kerää pois. Samoin kun ne roskat, jotka heitetään ulos autonikkunasta…

Mainokset