Immigrationhelvetti

Hrrrr… Vieläkin menee kylmät väreet pitkin selkäpiitä, kun muistelee Immigration Officea… Meidän piti tänään käydä leimauttamassa siellä pikkumurun ETD (joka on nyt siis plakkarissa, jahuu, ja kiitos Italian lähetystö ja passikuvan ottaneet naapurit!!!). Muru jäi taktisesti ulos pikkumurun rattaiden kanssa, minä menin hoomoilasena yksin sisälle palloilemaan. Ajateltiin, että epätietoisen näköinen naisimmeinen saa varmaan parempaa palvelua kun mies (tiedettiin jo etukäteen, että paikka on täys kaaos, ja siellä saa helposti kulumaan tovin jos toisenkin).

Ensin marssin pääovelta näyttävästä ovesta sisään, siellä oli peräti information desk, jonka takana oli kaksi virkailijaa. Kysyin ensimmäiseltä, mistä saisi hätämatkustusdokumenttiin leiman. Mies näytti täydeltä kysymysmerkiltä, ja minä ajattelin, että alkaapa tämä hyvin… Onneksi toinen mies havahtui kännykkäpuhelustansa ja neuvoi menemään viereiseen rakennukseen ”toinen kerros, oikealle”. Minähän menin.

Eteen avautui pitkä käytävä, pikkuruisia toimistoja vieri vieressä. Öööööö…. Kysyin vastaan kävelleeltä naispoliisilta tietä, hän neuvoi menemään Ahmedin luo ja viittoi käytävälle. Niillä neuvoilla ei ihan heti Ahmedia löytynyt, joten kysyin tietä eräästä toimistoista, joka oli, kuten kaikki muutkin toimistokopperot, täynnä istuskelevia poliiseja. Miehet neuvoivat menemään viimeiseen toimistoon. 

Ajattelin heti ovesta kurkistettuani, että ei välttämättä ihan oikea paikka, sillä toimisto oli muita isompi ja sen perällä oli lukittu koppero, joka oli täynnä vähäpukeisia kaukoidästä saapuneita naisia. Ja kuten muissa toimistoissa, tämäkin oli täynnä valkotakkisia poliiseja. Minä hölmönä kysymään leimani perään, jolloin yksi kopperoon ahdetuista naisista kysyi onko minulla ”siellä laukussa yhtään syötävää”. Kauankohan olivat mahtaneet olla talteenotettuina ilman evästä… Koppi oli tosi pieni, ja siellä oli reilusti yli kymmenen naista, vieri vieressä. Ilmapiiri ei vaikuttanut ihan kauhean lämpöiseltä… Käytävällä muuten lukikin ”detention and deportation”, huomasin sitten (vapaasti käännettynä pidätys ja karkoitus).

Enivei, poliisit neuvoivat minut kerrosta ylemmäs. ”Sama toimisto käytävän perällä, mutta kerrosta ylempänä”. Seuraava kerros oli samanlainen toimistojen reunustama käytävä, ainoana erona oli, että käytävä oli täynnä jonottavia ihmisiä. Minä pokkana marssin joukon ohi viimeiseen toimistoon ja esitin taas asiani, jolloin minut neuvottiin erään pöydän ääreen. Kunhan pöydän takana istuva mies oli ensin hoidellut liudan paperipinojen siirtelyä paikasta toiseen, hän vilkaisi suuntaani ja kysyi asiaani. Ilmeisesti tiesi mistä on kyse, koska kaivoi paperipinojensa alta lomakkeen, johon hän sanoi tarvittavan murun työnantajan leiman ensin. No kiva juttu… Nämä sitten rakastavat leimojansa!

Näytin vissiin vähän epätietoiselta, sillä vaikka mies oli ensin passittamassa minut tiehensä lomakkeineni, hän viimein kysyi, että haluanko, että hän soittaa murun työnantajan edustajalle joka käy virastossa päivittäin. Jos hän vaikka sattuisi olemaan paikalla (vau, palvelua!). Näin tehtiin. Minua palvellut poliisi vielä saattoi minut edustajan luo ja pysyi paikalla niin kauan, että asia saatiin selvitettyä. Sovittiin, että ensin haetaan työnantajan leima ja allekirjoitus, huomenna mennään immigrationiin uudestaan  ja saadaan leima pikkumurun dokumenttiin.

Huh! Ellei poliisisetä olisi ollut minulle niin ystävällinen ja avulias, olisin varmaan hukkunut sinne virastohelvettiin. Toiminta näyttää täydeltä kaaokselta, en voi käsittää miten ihmiset osaavat toimia siellä. Kaikkien niiden satojen poliisisetien pöydillä on pinoittain papereita ja passeja sikinsokin, ihmisiä tulee ja menee, virkailijat palvelevat yhtäaikaa ainakin kolmea eri asiakasta, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki odottavat koskakohan oma asia saadaan hoidettua. Tunsin oloni todella etuoikeutetuksi, kun oma asiani hoidettiin melkeinpä heti ja huolella. Paitsi siis, että huomenna pitää mennä uudestaan…

Sitä kaaosta ei vaan osaa sanoin kuvailla, se pitää nähdä ja kokea itse. Ja päälle vielä ne lukitut nälkäiset naisparat! Murukin oli ulkona odottaessaan nähnyt joukon miehiä käsiraudoissa. Okei, osa immigrationin tehtävästä on huolehtia laittomasti maassa olevista, mutta on tämä systeemikin vähän outo. Toivottavasti ei siihen oravanpyörään koskaan joudu!

Mainokset

3 vastausta to “Immigrationhelvetti”

  1. Kati Says:

    Huh! Aika reissu, mutta niiin helppo kuvitella. Meilläkin vielä muistissa muutama virastokeikka (nimimerkki henkilökorttia 4 kk odottanut). Ehkä syötävän varaaminen mukaan ei muutenkaan olisi huono idea, jos reissu sattuu venähtämään. Onneksi kuitenkin saitte asiaa etenemään. Tsemppiä operaation toiseen osuuteen!

  2. reppuli Says:

    Luin kommenttisi nopeasti, Kati, ja luin ensin, että olet ollut virastossa 4kk odottamassa henkilökorttia 🙂

  3. Kati Says:

    Heh! No, niinhän tuosta voisi päätellä. Ei sentään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: