Aurinko, aurinko

Jestas, että päivisin on jo lämmintä! Lämpötilat ovat jossain +24 tienoilla. Pikkumurun kanssa on hankala mennä päivällä kävelylle, kun rattaissa tulee hirmu kuuma. Aurinko porottaa täällä niin korkealta ja paahteisesti. Rattailut on parasta suorittaa vasta auringon laskettua tai just sitä ennen.

Odotan kovasti sitä, että uima-altaan vesi lämpiäisi. Vielä siihen menee varmaan kuukausi, että tarkenee. Toisaalta, naapuri mittasi lämpötilan tänään, on kuulemma 20 astetta. Joten ei välttämättä tarvitse odottaa niin kauaa?

Multa meni tänä vuonna shoppailufestivaali ohi suun. En viitsinyt pikkumurun kanssa lähteä tungokseen. Populaa siellä meinaan riittää, messukeskuksessa. Mistä tulikin mieleeni, että rinnakkaisblogini viimeinen kuva taitaa olla viime vuoden vastaavista kemuista. On jäänyt vähän vähäiselle päivittämiselle tuo kuvablogi, vielä vähäisemmälle kuin tämä varsinainen. Ei ole paljon tullut kuvailtua muuta kuin tuota pikkumuru-ihmettä…

Kävin eilen työpaikalla näyttämässä pikkumurua. Kovasti olivat ihastuksissaan, poika kiersi sylistä syliin. Poju itse ei ollut moksiskaan, väsytti niin kovasti, että tuijotteli vaan outoja kasvoja raukeana ja viimein sitten nukahti yhteen syliin. Kovasti kyselivät töissä, että koska meinaan palata takaisin, vaikka eihän minulla siis sinne mitään työsopimusta ole kun tein töitä vain määräaikaisella sopimuksella. Vielä ei ole mitään kiirettä, vastahan poika on kolme kuukautta vanha! Kollegoiden naamat näyttivät kyllä aika stressaantuneilta. Pomo piteli pikkumurua sylissään ja totesi, että ”nyt en yhtään muista mihin olin äsken niin kovaa kyytiä säntäämässä. Meillä pitäisi ehdottomasti olla joka päivä pari vauvanpitelysessiota, jotta stressi vähenisi!”

En kyllä lupautunut pientä miestä joka päivä sinne viemään 😉

3 vastausta to “Aurinko, aurinko”

  1. ritviecav Says:

    Terkut täältä Italiasta. Yritä nyt nauttia siitä ajasta, kun lapsesi on pieni ja sinusta kovin riippuvainen. Se on ihanaa aikaa, jolla on taipumus hurahtaa aivan liian nopeasti. Ennen kuin huomaakaan lapset ovat jo aikuisia ja lentämässä pois ”pesästä”. Mukavaa helmikuuta sinne lämpöön.

    Minulla on aina kylmä talvella ja kaikki pässin pökkimät päällä täällä 1700-luvulla rakennetussa talossa, jossa huoneet ovat 4 metrin korkuisia ja viisi huonetta peräkkäin jonossa ja lämmitin toisessa päässä jonoa. Eihän se paljon lämmitä.

    Terveisin Ritva 🙂

  2. reppuli Says:

    Olet ihan oikeassa, aika kuluu nopeasti. Joka päivä tulee uusia juttuja jotka pikkumuru on oppinut. Osaan kyllä nauttia tästä! Shoppailufestarit tulee ja menee, pikkumuru on paljon tärkeämpi!

  3. Kati Says:

    Tervehdys! Kuulostaa oikein hyvältä tuo auringonpaiste ja lämpö. Pian nähdään! Terveisiä pikkumurulle!

Jätä kommentti Kati Peruuta vastaus