Kun pitäisi oikeasti olla jo nukkumassa

Puh, nyt alkaa olla kuuma. Onneksi ilmastointi on korjattu ja putsattu, voi hyvillä mielin hyrryttää. Kävin jopa kastamassa talviturkin. Piti kyllä jo aiemmin, mutta sitten tuli hiekkamyrskyjä ja sateita ja kiireitä. Ja nyt on sitten flunssa…

piilossa

Pikkumuru piknikillä puutarhassa. Kiva leikki menossa: pikkumuru piiloutuu harson taa ja kun äiti nappaa harson pois ja sanoo kukkuu, pikkumiestä naurattaa ihan kamalasti!

Bahrain valmistautuu formulakisoihin. Mainoksia on taas pitkin poikin maata ja lehdet pursuavat formulajuttuja. Taannoin ilmoitettiin, että viime vuoden tapaan formulakisoihin saapuvat pääsevät maahan ilmaiseksi, ei tarvitse maksaa viisumista. Muistaakseni ”tarjous” on voimassa kaksi viikkoa ennen kisoja. Nyt siis kaikki joukolla Bahrainiin! 🙂

Harmi vaan nostivat halvimpien lippujen hintoja. Tosin, verrattuna monen muun gp:n lippuhintoihin Bahrainin hinnat ovat vielä aika maltillisia. Me ei pikkumurun kanssa tänä vuonna osallistuta, isompi muru kyllä sitäkin innokkaammin.

Meillä on taas pari pikkuprojektia puusepällä. Teetätin hyllyjä puisen käsintehdyn kaapin sisään, jotta saan pinottua DVD:t sinne hieman järkevämmin. Yllätys, yllätys taaskaan eivät aikataulut pitäneet. Kun ”madam ei kertonut väriä”. Kyllä madam kertoi petsin värin hyllyjä tilatessaan, osoitti jopa näytettä seinällä. Mutta kun setä ei kirjoittanut sitä heti ylös, niin minkäs sille voi. No, ei mulla niiden hyllyjen kanssa niin kiire, en jaksanut hermostua. Toinen projekti on arabialainen penkki. Tykätään niistä murun kanssa molemmat ja nyt kun vanhat sohvat raivattiin tieltä pois ja uusia sohvia on vain kaksi, sisällä on tilaa penkille. Katsotaan koska se on valmis ja mitä mutkia matkaan tulee tällä kertaa… Ruokapöydän teettämisen jälkeen vannoin, että en mene sinne takaisin, mutta kun lipasto oli toisessa paikassa teetettynä sutta ja sekundaa, palasin häntä koipien välissä kahdesta pahasta pienempään.

Mutta nyt tää akka menee nukkumaan. Olis pitänyt olla jo ainakin puoli tuntia sitten pää tyynyssä!

6 vastausta to “Kun pitäisi oikeasti olla jo nukkumassa”

  1. Siru Says:

    Kiva leikki lapselle ja varsinkin äitille.Pikkumies suojaa kasvonsa maan tavan mukaan hunnulla.Hyvää pääsiäistä teille kaikille.Siellähän sitä vietetä,vai?

  2. reppuli Says:

    Pääsiäistä ei tosiaan virallisesti vietetä, mutta kaupat pursuavat silti suklaamunia! Onhan täällä tietysti iso expattipopulaatio, josta iso osa juhlii pääsiäistä.

  3. Kati Says:

    Hyvää pääsiäistä! Täällä on kaunis keväinen ilma ja lumet melkein sulaneet.

  4. santtu Says:

    Kiitos kuvasta ihana pieni muru olen nähnyt vinon pinon kuvia hänestä,oikea söpölini koko pakkaus.Soitellaan…

  5. vieras Says:

    Milloin kisat onkaan siellä,siis formulat?

  6. Kati Says:

    Kiitos postista! Terkkuja!

Vastaa käyttäjälle Kati Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: