Iloinen ilta puutarhassa leikkien

Eilisilta vierähti naapurissa. Oltiin ensin pikkumurun kanssa ulkona jonkin aikaa auringon laskettua, oli onneksi oikein hieno ilta. Puutarha olikin täynnä leikkiviä lapsia! Compoundin asukeilla on tapa lykätä lapset pihalle kotiapulaisten kanssa, vanhempia ei ulkona juuri näy. Poikkeuksena me suomalaiset… Hullut!

Naapurien hoidossa oli yhteisten ystäviemme kaksi lasta. Nuorempi lapsista on noin puolitoistavuotias, suloinen tytöntyllerö. Compoundin tytöt olivat onnellisena hänen kimpussaan, kanniskelivat kuin nukkea. Mutta annas olla, kun meidän pikkumuru tuli näkyville, tämä puolitoistavuotias hylkäsi tyttölauman ja ryntäsi innoissaan pientä katsomaan, hoki ”baby, baby” ja silitteli (koeistui myös pikkumurun rattaat). Vaikka itsekin on vielä aika baby… Kunhan pikkumuru tuosta vähän kasvaa, tulee heistä kahdesta varmaan tosi hyvät kaverit. Ennustan, että pikkumuru leikkii tulevaisuudessa nukkeleikin jos toisenkin, sillä kaikki tuntemani pikkulapset sattuvat olemaan tyttöjä! Ja tähän asti kun aina päiviteltiin, että Bahrainiin syntyy vaan poikia! Niitä vähän isompia, muutaman vuoden ikäisiä poikia on nääs aikamoinen lauma!

Naapureilla on ollut compoundin managerin hiostuskampanja. Leikkikenttä alkaa olla aika rähjäisessä, suorastaan vaarallisessa kunnossa. Kaipaa kunnon hiekkalastia, jolla peitetään kiipeilytelineen sementtijalat ja kissankakat. Ensin naapurit soittivat managerille kerran kuussa, sitten kerran viikossa, nyt jo tiheämmin. Ensin hiekkaa luvattiin ”pian”, sitten ”ensi kuussa”, sitten ”ensi viikolla”, nyt jo ”ylihuomenna”. Katsotaan…

Vitriinikaappi muuten tuli eilen, luvattuna aikana. Ruokapöytä on tosin edelleen täynnä astioita, pitäisi ensin päättää mihin entinen pienempi vitriinikaappi tulee, ennen sitä kaappia ei kannata täyttää. Uusi kaappi kun tuli vanhan paikalle, joten vanha kaappi piti tyhjentää. Kaappi on vaan niin raskas, että en jaksa siirtää sitä yksin ja muru ehti lähteä työreissulle ennen kuin ehdin päättää mihin se pitäisi siirtää.

Pitäisköhän mun pyytää porttivahtia auttamaan siirtämisessä?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: