Palloilua ja pelastus

Ihan kuin odottais joulua! Naapurit tulee takaisin Suomen-lomaltaan parin päivän päästä ja odotan ihan hirveästi! On ollut niin tylsää, kuin huopatossutehtaassa. Siis compoundin puutarhassa. No nyt on onneksi parina iltapäivänä ulkona ollut parin perheen lapset, kun koko kuukauden ollaan oltu pikkumurun kanssa kaksistaan leikkimässä.

Mua säälittää kauheasti yks arabiperheen pikkupoika, vajaa kaksivuotias. Hänen seuranaan ulkona on aina Filippiineiltä kotoisin oleva kotiapulainen, joka juoruilee ahkerasti muiden kotiapulaisten kanssa. Pojan kanssa ei juuri koskaan leikitä mitään, lähinnä kielletään tai roikotetaan käsivarrella. Vanhempia en ole nähnyt koskaan. Perheen muut lapset taitavat olla isompia. En edes tiedä miten paljon lapsia on, ainakin kaksi tyttöä, voi olla että muitakin. Ulkoilu kun ei ole mitenkään säännöllistä, ei voi tietää onko lapsia sisällä kököttämässä lisääkin.

Tänään pikkumurulla oli pallo mukana ulkona. Talutin pikkuhöppänää käsistä ja sitten mentiin pallon perässä, aina kohdalle päästyä potkaistiin pallo kauemmas. Tämä arabipoika kökötti trampoliinissa ja oli melkein nahoistaan hypätä, kun näki pallon. Ja voi sitä tuskaa, kun oli jumissa trampoliinin verkkoaidan takana ja kotiapulainen verkon vetskarin edessä vahdissa, juoruamassa toisen apulaisen kanssa, eikä päästänyt poikaa pois. ”Ball, ball, ball, ball, ball”. Raukka… Kotiapulainen ei varmaan edes tajunnut mitä poika haluaa, kun ei sen vertaa kiinnittänyt huomiota. Loppujen lopuksi toinen apulainen lähti pois, me menimme pikkumurun ja pallon kanssa trampoliiniin ja vietimme hauskan leikkihetken kaikki yhdessä. Tottakai siinä kävi niin, että kun poika pääsi palloon viimein käsiksi hän ei olisi halunnut luopua siitä, heh. Lelujen jakaminen on pienille lapsille maailman vaikein tehtävä 🙂

Ai niin, muutama päivä sitten meidän kotiapulaisemme tuli ulkoa pikkumurun kanssa hakemaan pahvilaatikkoa. Olivat kuulemma puutarhurin kanssa löytäneet papukaijan, joka piti pelastaa. Papukaija osoittautui lemmikkipapukaijaksi (quarrion), joka ei pärjää yksin luonnossa. Taisi olla aika nääntynyt, kun oli niin helposti kiinni otettavissa.

Lainasimme naapurista lintuhäkin ja hoivasimme lintua yhden iltapäivän. Soitin paikalliseen eläintensuojeluyhdistykseen ja he lupasivat ottaa linnun. Vein sitten murun kanss linnun sinne. Yksi elämä pelastettu!

Vähän oli haikeaa viedä lintu pois, varsinkin kun pikkumuru missasi oikeastaan koko episodin nukkumalla päikkäreitä. Lintu oli ihan kivan virkeä ja lauleskeli päästyään laatikosta pois ja häkkiin, mutta pikkumuru ei ehtinyt nähdä.Yhdistys oli kuitenkin sulkemassa oviaan viikonlopuksi, joten minun oli pakko ehtiä viemään lintu sinne ennen sulkemisaikaa.

Hetken pienessä mielessä kävi, jos vaikka pidettäisiin lintu itsellä, se oli niin kaunis. Mutta ei sittenkään, minusta häkkilintujen pitäminen on julmaa. Varsinkin, kun tätä olisi kai olisi ollut paras pitää ulkona. Häkissä ulkoilmassa, julmuuden huippu! (Ja ympärillä monta monituista pelottavaa kissaa)…

Advertisement

Eihän sillä koulutuksella ole niin väliä

Bahrainissa on painettu paniikkinappulaa ja huolella. Tähän mennessä tänä syksynä koulupäivien määrä on jo jäänyt aika vähäiseksi, sillä koulun aloitusta lykättiin. Leikkikouluikäiset eivät ole vielä päässeet aloittamaan ollenkaan, eivätkä ihan hetikohta pääsekään. Tänään on ensimmäinen ramadanin jälkeinen päivä, eli eid, eivätkä koulut aukea eid-loman jälkeen, vaan portaittain pitkin loka-marraskuuta. Syynä on sikainfluenssa: Pelätään laajamittaista epidemiaa.

Voi hyvänen aika sentään. Voidaanko tällaisia päätöksiä tehdä missään muualla kuin täällä?

Muutamat jo auki olleet koulut ehdittiin jo ennen eidiä sulkea viikoksi sen jälkeen, kun kouluista löytyi kustakin yksi influenssaan sairastunut oppilas. Kevääksi on ilmeisesti ennustettu toista epidemia-aaltoa, pidetäänköhän koulut silloinkin suljettuina? Mitäs jos samantien päätettäisiin, että ei avata kouluja ollenkaan!

Paastokuukauden mietteitä

Käytiin tänään Lulu Hypermarketissa just ennen päivän paaston loppumista, eli siis auringonlaskun aikaan. Kauppa oli täynnä tuskaisen näköisiä ihmisiä, jotka ostoksensa valikoituaan kipittivät nopeasti kassalle. Silmät vilkkuen kelloon tämän tästä. Kassaneiti, joka palveli meitä, oli todella väsyneen näköinen, ei vahingossakaan tehnyt yhtään ylimääräistä liikettä eikä naamalla näkynyt ilmeen ilmettä, vain tahdoton apaattisuus. Mietin häntä katsoessani miltä itsestä tuntuu armoton vapinanälkä, enkä yhtään ihmetellyt naisen olemusta. Tunsin päinvastoin myötätuntoa.

Ramadania ei ole enää kuin viikon verran jäljellä. Varmaan alkaa tuntua jo kropassa melkein kuukauden kestänyt koettelemus. Oikeasti, hattua nostan paastoajille. Naapureilta napattu Gulf Daily News sisälsi tässä yhtenä päivänä hienon kirjoituksen eräältä paastoajalta. Hän kertoi siinä miten paahtoi highwayllä nasta laudassa just ennen auringonlaskua kotia kohti, pujotellen kaistalta toiselle etsien nopeinta väylää, kun tajusi yhtäkkiä, että kaikki tiellä menijät tekevät juuri samoin. Ja miten alkoi siinä ajellessaan miettiä, että onko sillä oikeasti mitään väliä onko kotona just sillä minuutilla kun aurinko laskee vai viisi minuuttia myöhemmin, jolloin voisi ajella vähän rauhallisemmin eikä veren maku suussa. Ja jatkoi kirjoituksessaan kauniisti paastoamisen perimmäisestä tarkoituksesta.

Henkilökohtaisena prosessina ramadanin vietto on varmasti rankka, mutta toisaalta hieno kokemus. Jos osaa ottaa siitä sen henkisen puolen, kuten varmasti moni paastoajista todella tekee. Hirveän kyyniseksi täällä kuitenkin tulee, kun kuulee ja näkee ympärillään sen, mihin moni ramadanin aikana sortuu. Harmittaa, että koko yhteiskunta pistetään pyörimään paastoajien mukaan (kuten esim. julkinen syönti- ja juontikielto, muuttuneet työajat, eli on vaikeampi saada juoksevia asioita hoidettua, muuttuneet kauppojen aukioloajat), eikä anneta paastoamisen olla jokaisen henkilökohtainen vastuu niinkuin sen kuuluisi olla. Ei ole ainut asia täällä, joka on ulkoaohjattua. Ettei vaan tarvitse itse ajatella, senkun tekee vaan…

Pyöräilykärpäsen puremat

Suomi-lomalla ehdittiin nauttia murun kanssa pitkästä aikaa pyöräilystä. Mummi osti pikkumurulle pyöränistuimen ja niin pääsi pikkumieskin mukaan matkaan.

Olen koko ajan ajatellut, että Bahrainissa pyöräily on liian vaarallista (paitsi meidän naapureiden kaltaisille ikiliikkujille), mutta nyt pyöräilykärpänen iski niin, että olen alkanut harkitsemaan polkupyörien ostoa. Ovat sitäpaitsi rakentaneet läheisen Budaiya highwayn varrelle peräti muutamat liikennevalot, joten reviiri on sitä myöten laajentunut. En olisi uskaltanut ylittää kyseistä tietä ennen tätä, liikenne on ihan liian vilkasta siihen. Vielä kun saisivat liikennevaloja jalankulkijoille myös Sar avenuen varteen, niin hyvä olisi.

Kuulumisia pitkästä aikaa

Pikkumuru nukkuu jo, on nukkunut jo toista tuntia (yleensä menee vasta näihin aikoihin nukkumaan). Kuumeinen pieni parka potee ikenestä puskevia ylähampaita. Se isompi muru lähti alkuillasta töihin. Käy pitkästä aikaa Bangkokissa kääntymässä, saa olla siellä peräti kaksi päivää, harvinaista herkkua. Siis murulle, mulle tietty merkkaa pitkiä päiviä kotona. Mutta ihan kiva, että ainaisen Kathmandun ja pikakäännösten sijaan pääsee pitkälle reissulle piiiitkästä aikaa. Viimeiseen asti oli varma, että joku sen keikan vielä pois nappaa, mutta niin se vaan rosterissa säilyi ja mies pääsi matkaan.

Ulkona oli tänään auringonlaskun aikaan aivan mielettömän hieno ilma. Istuskeltiin hetken aikaa ystävän kanssa altaan reunalla, kun ystävän tytär pulikoi altaassa. Minä en viitsinyt kipeää pikkumiestä tuoda pulikoimaan, vaikka se mielipuuhaansa onkin. Tässähän alkaa hyvänen aika kohta olla ihan ulkoiluilmat! Viikon verran tosin pikkumuru on päässyt aamullakin ulos, eikä vain auringonlaskun aikaan. Meidän lämpömittari tosin näytti keskipäivällä ulkolämpötilaksi +56, mutta se taisi olla mittavirhe 🙂 Ei nyt ihan niin kuumaa taida olla…

On lievä mökkihöperyys päällä, ramadan on onneksi jo yli puolenvälin. Ihan karmeeta, kun ramadan osuu vuoden kuumimpaan aikaan. Muutenkin on tylsää mennä ulos, kun mitkään ruokapaikat ei ole auki päivällä ja monet kaupoistakin sulki, sitten siihen päälle vielä armoton helle. Kaveri hyvin totesi facebookissa, ”ja meillä mietitään voiko maahanmuuttajaoppilaat osallistua pikkujouluihin”. Täällä on hei yks maa, jossa kaikki pistetään päivisin syönti- ja juontikieltoon kuukaudeksi, oli sitten uskonto mikä tahansa (toim. huom. siis päivällä saa syödä ja juoda, mutta sitä ei saa tehdä julkisesti) (mitä kieltoa kyllä salaa rikotaan) (voiko olla julkinen, jos tekee jotain salaa?).

On edelleen blogirintamalla hiljaista. Jotenkin tämä elämä pyörii kotiympyröissä, eikä ole muka mitään kirjoitettavaa. Vaikka tapahtuuhan sitä aina kaikenlaista. Käytiin yks ilta murun kanssa iftarilla Mövenpickissä, ekaa kertaa pikkumurun syntymän jälkeen illallisella kaksistaan. Oli tosi kivaa, Mövenpick on varma valinta. Oltiin kylläkin kotona niin, että laitoin pikkumurun nukkumaan. Silti pikkumuru ölähti meidän nähdessään vähän syyttävästi, ihan selvästi yhtäkkiä tajusi, että oltiin vähän eriskummalliseen aikaan poissa kotoa ilman häntä. Ja antoi vähän palautetta.

Aika menee jotenkin ihan suhteettoman nopeasti nykyään. Pikkumurun yksvuotissynttärit on ihan kohta, uskomatonta. Tämä blogi on ollut luvattoman huonolla pidolla sen ajan. Katsotaan elpyykö tämä tästä. Sisu ei vielä anna periksi, että hautaisinkaan tätä vielä.

Kuulemisiin.

Idiootti

Seisoin toissapäivänä kassajonossa lähikaupassa ja häpesin. En omasta puolestani, vaan edelläni asioivan amerikkalaisen käytöksen vuoksi. Nainen oli ostamassa tyttärensä kanssa vuoren ruokaa ja tavaroita ja muutamasta tavarasta puuttui hinta. Myymäläapulainen oli metsästämässä puuttuvia hintoja (tavaroissa ei ollut hintalapputarraa) (ja tietenkin minä osuin juuri sille kassalle, tajusin tilanteen vasta, kun olin nostellut omat tavarani hihnalle), eikä yhdelle tuotteelle millään meinannut löytyä hintaa. Kun kassa vielä varmisti naiselta, että haluaako hän varmasti tuotteen, nainen katsoi häneen kuin idioottiin ja äänsi erittäin selkeästi ja ivallisesti ”tottakai, ellei siinä kestä ikuisuuksia”.

Nainen ei varmaan itse tajunnut, miten idiootilta hän itse vaikutti. Mitäs oli poiminut hyllystä just ne tavarat, joissa ei ole sitä hintatarraa. Omasta päästäkö kassan olisi pitänyt hinnat keksiä?

Nainen oli just tyypillinen ekspattirouva, joka on kotonaan ihan tavallista keskiluokkaa, mutta tänne tultuaan kuvittelee olevansa kovinkin tärkeä ja pomottaa jokaista eteentulevaa. Olen huomannut, että ivalliseen käytökseen syyllistyvät monesti juuri englantia äidinkielenään puhuvat. He jotenkin tuntuvat ajattelevan, että henkilöt, jotka eivät puhu hyvää englantia, ovat jotenkin älyllisesti jälkeenjääneitä. Heille pitää siis puhua korostetun selkeästi, kuin lapselle.

Piti oikein itsekin ruveta miettimään, että en kai ole ruvennut puhumaan kenellekään samaan tyyliin. Toivottavasti en.