Archive for syyskuu 20th, 2009

Eihän sillä koulutuksella ole niin väliä

syyskuu 20, 2009

Bahrainissa on painettu paniikkinappulaa ja huolella. Tähän mennessä tänä syksynä koulupäivien määrä on jo jäänyt aika vähäiseksi, sillä koulun aloitusta lykättiin. Leikkikouluikäiset eivät ole vielä päässeet aloittamaan ollenkaan, eivätkä ihan hetikohta pääsekään. Tänään on ensimmäinen ramadanin jälkeinen päivä, eli eid, eivätkä koulut aukea eid-loman jälkeen, vaan portaittain pitkin loka-marraskuuta. Syynä on sikainfluenssa: Pelätään laajamittaista epidemiaa.

Voi hyvänen aika sentään. Voidaanko tällaisia päätöksiä tehdä missään muualla kuin täällä?

Muutamat jo auki olleet koulut ehdittiin jo ennen eidiä sulkea viikoksi sen jälkeen, kun kouluista löytyi kustakin yksi influenssaan sairastunut oppilas. Kevääksi on ilmeisesti ennustettu toista epidemia-aaltoa, pidetäänköhän koulut silloinkin suljettuina? Mitäs jos samantien päätettäisiin, että ei avata kouluja ollenkaan!

Mainokset