Suklaata ja hiekkakakkuja

Nyt on taas maha pullollaan. Käytiin taas vaihteeksi syömässä, tällä kertaa Le Chocolatissa. Ensin ruokaa ja sitten kakkua! (Hyvä ruoka, herkulliset kakut, mutta ontuva palvelu. Aina saa odottaa, niin tälläkin kertaa.)

Aamulla käytiin hoitamassa sosiaalisia kontakteja, pikkumies tosin ei näyttänyt parhaimpia puoliaan vaan ärisi koko ajan ja kiehnasi tavallista enemmän kyljessä. Hampaita tulossa, joten on vähän äreä.

Eilinen päivä meni tietokoneen ääressä, sain opintoja tehtyä jonkin verran. Toivottavasti saan esseen loppuun tällä viikolla ja ekan kurssin suoritettua. Olen nääs aloittanut taas vaiheeksi opiskelut, teen opintokokonaisuutta Jyväskylän yliopistoon. Riemukasta oli löytää opintokokonaisuus, jonka voi suorittaa täysin etänä verkon kautta! Suomessa käydessä vaan vähän kirjojen hamstrausta. Mukavaa on taas käyttää harmaita aivosolujaan johonkin!

Juttelin puhelimessa tässä pari päivää sitten uuden suomalaistulokkaan kanssa. Tämä alkaa käydä jo rutiinilla, blogin kautta näitä yhteydenottoja tulee aina silloin tällöin. Nyt on jo tottunut myös siihen, että ihmisiä tulee ja menee säännöllisin väliajoin. Tai no, ei kai siihen ikinä totu, osaa ehkä nyt paremmin valmistautua siihen, että joutuu aina ajoittain jättämään hyvästejä tärkeiksi muodostuneille ihmisille.

Mieli on jo ruvennut askartelemaan myös joulun parissa. Ei mikään ihme, sillä joulukoristeet ovat jo vallanneet kaupat. Onneksi ei sentään joululaulut vielä. Muutama joululahjaideakin jo itää mielessä. Pitää pitää itsensä kurissa, jottei osta pikkumurulle lahjavuorta. Naapurilta perittyjä leluja kun meinaan on jo kasoittain.

Murunkin arki on lähtenyt käyntiin loman jälkeen. Sillä oli varsinaisten lomapäivien jälkeen vielä muutama vapaapäivä ja lomasta tuli käytännössä kuukauden mittainen. Kyllä tuntui meikäläisen illat taas pitkiltä, kun muru lähti reissuun. Onneksi on tuo pikkurontti, josta on tullut kyllä varsinainen veitikka! Nyt on in kaikki vilkkuva ja välkkyvä, varsinkin jos niistä lähtee ääntä. Ja nappien painelu! Ja palapelit! Ja pitkin poikin taapertelu. Tiedän, että tulen vielä kaipaamaan tätä, kun pojan liikkumista voi vielä suht helposti rajoittamaan, mutta silti toivon, että kävelisi jo! Tämä kävelykeppinä toimiminen alkaa jo rassata… 😉

Meni kyllä hermot tässä yksi päivä, kun olin pikkumurun kanssa compoundin puutarhassa leikkimässä. Yritän aina pistää pojan kovasti touhuamaan, kun nyt näitä ilmoja riittää ja saa olla ulkona mielin määrin. Pikkumuru istui hiekkakasassa, suupielet hiekassa ja kikatti, kun kasasin kauhakuormaajalla hiekkaa jalkojen päälle ja peitin niitä hiekkaan. Uusi naapuri, ehkä parivuotias poika, tuli kotiapulaisen kanssa myös ulos leikkimään. Apulainen juuri ja juuri sai suupielestään tervehdittyä vastatervehdyksen meikäläiselle ja jäi kauas istumaan. Poika touhusi omiaan, kunnes tuli pienen matkan päähän seuraamaan mitä me puuhaamme. Tarjosin hänelle hiekkalapiota ja houkuttelin mukaan. Jestas, että tuli apulaiseen liikettä. Itsekseen järkyttyneenä mutisten hän touhusi paikalle, nappasi pojan kainaloon ja lähti kiireellä toiseen päähän pihaa. Meissähän on se rutto, joo-o.

Ei mennyt kauaa, kun toinen pikkupoika tuli ulos apulaisen kanssa hänkin. He ovat jo tuttuja tapauksia, mutta eipä heidänkään kanssa ole juuri kontaktia ollut. Apulainen kyllä kovasti yritti saada poikaa meidän kanssamme leikkimään, mutta poika puuhasi mieluummin omiaan. Kunnes otin esiin hiekkalelun, jossa saa hiekkaa suppiloon valuttamalla ratakset pyörimään, siitä puuhasta hänkin innostui. Apulainen oli ehtinyt valitella, että pojalla on hieman valuva nenä ja leikkien alettua kauhisteli hiekasta tulevaa pientä (minimaalista) sotkua. Katsoin omaa poikaani ja itseäni, me olimme molemmat yltä päältä hiekassa, ja totesin, että ei kai se nyt niin vaarallista ole, menee vain lopuksi suihkuun. ”No kun ei suihkuun oikein voi nuhaisena”…

Leikki oli kivaa niin kauan kun sitä kesti. Kun poika erehtyi kauhomaan hiekkaa käsillään lapion seasta, alkoi apulainen vihaisena kovaan ääneen huutamaan eitä, nappasi hänkin pojan kainaloonsa ja lähti kaakottamaan kotia kohti huutaen ”suihkuun, suihkuun”! Poika tietysti suuttui  kauheasti, niin kiva leikki kun jäi ihan kesken. Ja me hölmönä pikkumurun kanssa jäimme taas kaksistaan.

En tiennytkään, että hiekkaleikit ovat näin vaarallisia.

Mainokset

6 vastausta to “Suklaata ja hiekkakakkuja”

  1. åiti Says:

    Aikanaan tekin olitte yltäpäältä hekassa kun hiekkaleikit oli kivoja.Suihkun kautta aina mentiin kun sisälle päästiin.Muistat ne kivat puistot ja puistotädit.

  2. SatuSanna Says:

    =D
    Johan on hiekka sielläpäin maailmaa vaarallista.

  3. santtu Says:

    Niinpä ,lapsethan ovat iankaiken hiekkalaatikolla leikkineet…

  4. Kati Says:

    Kauheaa, kun lapsi ei saa touhuta ja tutkailla maailmaa sen vuoksi, että pelätään likaantumista tai pöpöjä. Meilläkin vieraili ’kaupunkilaislapsia’, jotka eivät koskaan olleet paistaneet makkaraa nuotiossa tai leikkineet metsässä. Voi sitä riemua! Voidaanko tänäänkin tehdä sitä tulijuttua? – kysyttiin jo seuraavana päivänä.

  5. reppuli Says:

    Kotiapulaisten puolustukseksi sanottakoon, että tietysti heidät on tiukast ohjeistettu lasten vanhempien taholta, mikä on sallittua, mikä ei. Tai sitten haukkujen pelossa varmuuden vuoksi kielletään kaikki. Tosi harmillista.

    Tässä yhtenä päivänä seurasin taas tilannetta ulkona, ja erästä pientä tyttöä kiellettiin tomerasti, kun hän kehtasi JUOSTA! Voi lapsiparat -ja kotiapulaisparat…

  6. Nimetön Says:

    Voi tenavaparkoja.Lapslle kuuluu leikki,että saa purkaa energiaa…Auta armias jos olis nämä meidän kuravaatteet ja saappaat!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: