Archive for syyskuu 13th, 2010

Mennää pylpyyn…

syyskuu 13, 2010

Viime päivät ovat olleet täynnä puuhaa ja hauskanpitoa. Avattiin rantakausi vierailulla Sailing Clubille, joka ei puitteiltaan ole mitään luksusta, mutta josta saa vuokrattua puoli-ilmaiseksi grillin, jonne saa viedä omat ruuat ja juomat ja jossa on kiva ranta lapsille. Siellä vierähtikin pitkälle iltaan, vielä puoli yhdeksältä oli osa porukasta uimassa. Ja pikkumurukin olisi tietysti halunnut vielä mennä, vaikka olikin jo ihan poikki ja haeskeli kenkiään merkiksi, että nyt lähdetään, jooko.

Eilen käytiin ystävän pojan synttäribileissä. Tupa oli täynnä iloisia lapsia. Pikkumuru juoksi ensin onnellisena päälläistuttavan leikkitraktorin perässä ja uskaltautui sitten myös itse ajelemaan. Myös keinu ja liukumäki testattiin, välillä käytiin ahmimassa popcorneja, mehua ja keksejä.

Pikkumuru on oppinut liudan uusia sanoja. Eilen kekattiin sana ”mennään”, joka lausutaan erittäin painokkaasti ”mennnnäääää”. Illalla uusi sana pääsi heti hyvään käyttöön: ”mennnnäää pylpyy”, eli mennään kylpyyn. Jotain tarkoittaa varmaan myös ”pikka”, mutta en vielä keksi mitä se on. Ainakin sitä hoetaan ahkerasti. Hauska kuunnella, kun joka päivä tulee jotain uutta. Pikkumurukin tuntuu olevan uuden oppimisesta innoissaan.

Nyt on in kaikenlainen näprääminen (kerroinko jo?, en muista), puujunaradan palasien yhteensovittaminen on tosi pop, samoin puuhelmien pujottaminen paksuun naruun. Palapelitkin ovat tehneet uuden tulemisen. Kirjat ovat vähän jääneet unholaan, nyt on liian kiire leikkiä, ei malta pysähtyä. Illallakin väsymys voittaa ja usein pikkumies kipuaa sänkyyn kesken iltasadun luvun, kietaisee pupun kainaloon ja pistää pään tyynyyn.

Me lähdetään tänä iltana murun kanssa leffaan. Siitä on ikuisuus, kun olin viimeksi leffassa! Mennään katsomaan Prince of Persia. ”Mennnnnääää lefffaaa”!

Mainokset