Uusi käänne

Meikäläisen elämässä puhaltelevat uudet tuulet. (Joilla tosin on kaikuja lähimenneisyydestä.) Olen saanut töitä! Palaan takaisin vanhaan työpaikkaani jossa pakersin siihen aikaan, kun odotin pikkumurua. Hain sieltä ihan vakipaikkaa, mutta sen sijaan sain äitiyslomansijaisuuden neljäksi kuukaudeksi (Kertoo jotain paikallisista äitiyslomien pituuksista… Ja neljä kuukautta on täällä oikeasti ruhtinaallisen pitkä sellainen!). Oikeasti ei haittaa yhtään, vaikka en sitä vakipaikkaa saanutkaan. Neljä kuukautta on hyvä alku, joka saattaa hyvinkin poikia jotain lisää. Ja voihan sinä aikana sitten katsella muualtakin työpaikkaa. On Bahrainissa muitakin firmoja kuin vain tämä yksi ja ainoa 🙂

Hieman jo jännittää se, miten ikävä tulee pikkumurua. Sain onneksi viilattua työpäivää vähän lyhyemmäksi. Tekevät siellä nääs normaalisti yhdeksän tunnin päivää. Puolitoista tuntia työmatkoja siihen päälle, niin olisi tullut himppusen liian pitkät päivät pois pikkupojan luota. Nyt viilaamisen jälkeen työpäivän pituus on seitsemän ja puoli, joten olen kotona loppujen lopuksi aika pian pikkumurun päikkäreiltä heräämisen jälkeen. Kotiapulaiselle tämä on iso haaste, mutta onneksi se isompi muru on epäsäännöllisten työaikojensa ansiosta aika paljon päivisinkin kotona.

Ollaan haettu pikkumurulle tarhapaikkaa, pitäisikin soitella sinne, että missäköhän vaiheessa paikka mahdollisesti avautuisi. Vielä ei ole kiirettä kyllä, pikkumuru pärjää ihan hyvin kotona vielä. Kuvitelkaa, meidän pikkuvekaramme täyttää reilun viikon päästä kaksi vuotta! Uskomatonta miten nopeasti aika kuluu! Mutta onhan tuo iso poika jo! Kohta puhua papattaa kuin papupata. Tai siis höpöttäähän se nytkin koko ajan, mutta aika iso osa on vielä maeille täysin käsittämätöntä. Oppi jokin aika sanomaan ”please” ja nyt osaa tosi hyvin tunkea sitä sopiviin kohtiin. Päikkäreille menosta tapellessa samaan aikaan huvittavaa ja sydäntä särkevää, kun poika huutaa sängystä vetoavasti ”piiiiiis”!!!!

Advertisement

Taas kerran liikenteestä..

GDN on taas viime päivinä vilissyt uutisia auto-onnettomuuksista. Mielenkiintoisesti tuhoisasti päättyvät onnettomuudet sattuvat useimmiten bahrainilaisille. Peltikolareita sattuu täällä varmaan vähän kaikille, mekin ollaan oltu osallisia jo kahdesti (kummallakin kerralla ilman omaa syytä), mutta kuolonkolareissa kunnostautuvat bahrainit.

Luulisin, että useimmiten syynä on se, että paikalliset ajavat autoa aika mielipuolisen lujaa. Tilannenopeudet eivät todellakaan ole kohdallaan. Ja roikutaan edellä ajavan takapuskurissa kiinni. Mutta kyllä ne muutkin osaa kaahata. Taannoin kun tultiin lentokentältä kotiin taksilla, kysyi muru yhtäkkiä taksikuskilta ”Miten ihmeessä ajat sataakahtakymppiä kahdeksankympin alueella?” (Muru on tällaisissa asioissa tosi tarkka, ja hyvä onkin.) En tiedä mitä olisi pitänyt ajatella, kun kuski vastasi, että ”It’s nothing…” Joo, eihän se haittaa, vaikka rajoituksen ja nopeuden välillä on neljänkympin ero! Onkohan se samaa mieltä, että neljänkympin alueella voi ihan hyvin ajaa kahdeksaakymppiä!?

Pakko on silti tunnustaa, että kaasujalka on täällä itselläkin raskaampi kuin Suomessa. Olen kyllä sitä mieltä, että nopeusrajoitusten mukaan ajaessaan saa vaan vaaratilanteita aikaan, kun porukka alkaa hulluna ohittelemaan ”köröttelijää”. Pientä ylinopeutta on hyvä ajaa, jotta pysyy edes jotenkuten liikenteen virran rytmissä.

Blääh!

Sairastaminen ei ole yhtään kivaa! Olen nyt kaksi päivää haahuillut ihan veto poissa. Lämpöä vähän ja kurkku tosi kipeä. Kämppä ihan kaaoksessa. Onneksi on apua, auttamassa pikkumurun kanssa. Poika käy kainalossa kiehnaamassa välillä ja jatkaa sitten taas leikkeihin. Mä saan kaivattua lepoa. Ihan mökkihöperö olo kylläkin, tekis mieli taas ihmisten ilmoille!

Murukin on reissussa monta päivää. Ikävä alkaa olla jo kova, vielä menee melkein viikko…