Viime päivien trendi on ollut, että jos sinun ei tarvitse mennä ulos, älä mene. Näin ainakin expattien asuttamassa Saarissa. Käytiin tiistai-aamupäivänä pyöräilemässä tässä lähimaastossa, eikä missään ollut oikein ketään. Toki oli julkinen vapaapäivä, ja silloin on yleensäkin hiljaista, mutta aika silmiinpistävää oli autius. Eilen töihin ajellessa oli tiet tosi tyhjät. Edelleen, on koulujen vapaaviikko ja silloin on teillä hiljaisempaa, mutta nyt oli tavallistakin hiljaisempaa.
Väkivaltaisia mielenosoituksia on ollut viime päivien aikana ympäri saarta eri kylissä, parin viime päivän ajan erityisesti Salmanian sairaalan lähimaastossa. Sairaalassa on ruumishuone, jossa aikaisemmin kuolleita kahta bahrainia säilytettiin, nyt molemmat on jo haudattu. Kollegani oli toissapäivänä sattumalta joutunut keskelle kahakkaa sairaalan liepeillä, oli ollut aika kiperät paikat. Kollegan auto oli poliisien takana, toisella puolella mielenosoittajien joukko. Kivet olivat alkaneet lennellä ja ihmismassa lähetä. Viimein takana olevat autot olivat alkaneet peruuttaa ja kollega miehensä kanssa oli päässyt kääntymään pois. Säikähtäneenä kertoi tarinaa töissä eilen.
Eilen Pearl roundabout, se uutisissa paljon puhuttu Manaman keskusaukio (joka on oikeasti vaan liikenteen solmukohta, normaalisti ei mikään tapahtumien keskipiste, varsinaista keskustoria täällä ei ole), oli täynnä ihmisiä, telttoja, kahvinkeittelijöitä, shisha-piipunpolttajia, joku oli tuonut jopa popcorn-kärryt. Paikalla oli paljon lapsiperheitä ja karnevaalitunnelma vallitsi. Jee, hyvä meininki.Ajoin siitä aamulla ohi, highwayn varressakin oli ihmisiä heiluttamassa kylttejä, selkeästi hyvissä fiiliksissä. Tunnelma oli erittäin rauhallinen ja sitä se kai on liikenneympyrässä koko ajan ollutkin, poliisi on pysytellyt kaukana joukoista, seuraillut vierestä.
Jossain vaiheessa eilen poliisi olikuitenkin komentanut tyhjentämään liikenneympyrän vuorokauden kuluessa. Yleensä liikenneympyrä on ollut ”pyhä” paikka, siellä ei ole saanut järjestää minkäänlaisia mielenosoituksia. Jostain syystä tällä kertaa joukkokokoontuminen oli siihen asti suvaittu. Viereisissä korkeissa taloissa asuvat raportoivat, että yöllä kolmen neljän aikaan poliisi oli hyökännyt kyynekaasun ja kumiluotien kanssa ja oli seurannut kova kahakka. Uutisten mukaan kaksi on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut, osa vakavasti. Nyt armeija on saapunut paikalle panssarivaunuineen rauhoittamaan tilannetta, liikenneympyrän viereinen highway on suljettu.
Kollega soitti minulle aamulla, käytännössä kaikki hr-osaston työntekijät ovat jumissa kotonaan, ympäri Manaman keskustaa mellakoidaan edelleen. Soitin pomolleni, joka käski minun jäämään kotiin. Muru lähti urheasti yrittämään omaa työpaikkaansa kohti, joka sijaitsee aivan minun omani lähellä. Raportoi matkalta, että eteläinen Saudi highway oli auki, liikenne matelee. Olisin varmaan minäkin päässyt töihin ihan hyvin. Mutta kun pomo käski 🙂
Iltapäiväksi on suunniteltu ilmeisesti isoa mielenosoitusta. Porukka on nyt saanut uutta tulta alleen viimeiöisten kuolemien takia. Edelleen kuitenkin tilanne on aika lailla sama kuin ennenkin. Tietyissä paikoissa on erittäin levotonta, mutta suurin osa maasta on hiljainen kuin huopatossutehtaalla. Odottava olo. Tänään varmaan on moni jäänyt kotiin, mutta eiköhän iso osa kaupoista ja toimistoista ole tänäänkin auki. Ainakin yksi suomalainen kollega raportoi toimistostaan, että rauhallista on.
Todennäköisesti levottomuudet tulevat jatkumaan jonkun aikaa. Pinnan alla on kytenyt pitkään, autonrenkaiden polttaminen risteyksissä ja kaasupullojen räjäyttely on ollut monessa kylässä arkipäivää koko sen ajan, kun olemme asuneet täällä, eli yli viisi vuotta. Tähän asti levottomuudet ovat pysyneet kylissä ja olleet paikallisten ja poliisien välisiä (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Tunisian ja Egyptin tapahtumat ja viimeaikaiset kuolemat kahakoiden seurauksena on antanut mielenosoituksille lisäpotkua, eikä ole mitenkään sanottua etteikö se tästä eskaloituisi. Seuraavat päivät ja viikot varmaan tuovat vastauksia.
Minua ei ainakaan vielä kauheasti pelota. Tiedän, että pysyttelemällä kaukana tietyistä paikoista on ihan turvallista.