Archive for maaliskuu 15th, 2011

Sekavin tunnelmin

maaliskuu 15, 2011

Anna kirjoitti mielenkiintoisen kommentin edelliseen postaukseeni, joka komppaa hyvin keskusteluja, joita olen käynyt monen täällä asuvan kanssa. Demokratiaa ei todellakaan opita hetkessä.

Kansannousu täällä sai kipinänsä Tunisian ja Egyptin onnistuneista sellaisista. Bahrainissakin on ihan todelliset syyt kansan tyytymättömyyteen, mutta tätä maata ei voi millään verrata kahteen edelliseen. Epäkohdista huolimatta täällä on asiat suurimmalla osalla aika hyvin. Täällä on harjoitettu jonkinlaista demokratian esimuotoa, kansalaiset ovat voineet äänestää parlamentin jäseniä, mieltä on saanut osoittaa. Kansalaispalkkaa täällä ei ole, mutta ilmainen koulutus, terveydenhuolto, monille järjestetään valtion taholta ilmainen uusi talo tai asunto, vain muutamia juttuja mainitakseni. Valtaväestö, oli sitten shiia tai sunni, on ollut laiskaa poliittisesti. Liittyy myös ennenkin huokailemaani ulkoaohjautumisen kulttuuriin: itse ei tarvitse ajatella, kun asiat päätetään jossain muualla. Helppoa.

Epäonnekseen vallanpitäjät yrittivät tukahduttaa mielenosoitukset väkivallalla, seurauksena useita kuolonuhreja, joista tuli automaattisesti marttyyrejä. Tapahtumista tuli ymmärrettävästi polttoainetta mielenosoittajien koneistoon: meitä on kohdeltu karmeasti, me olemme oikeutettuja kaikkiin tuleviin vaatimuksiimme!

Jossain vaiheessa homma alkoi kuitenkin näyttää enemmän karnevaalilta telttoineen ja sohvakalustoineen keskellä Pearl roundabouttia. Samaan aikaan mielenosoittajat alkoivat ajatella, että heillä on oikeus tehdä mitä vaan ja vaatia ihan mitä vaan, protestithan ovat ”rauhanomaisia”. Opposition sisällä on myös useita eri ryhmittymiä, joilla kaikilla tuntuu olevan eri ajatukset siitä, millainen tulevaisuuden pitäisi olla. Oikeasti opposition joukossa on paljon järkeviä ihmisiä, joiden vaatimukset ovat perusteltuja. Harmittavasti vaan seassa on turhan monta taulapäätä, joiden tärkein agenda tuntuu olevan kaaos ja sekasorto, hällä väliä mikä lopullinen tulos on!

Demokratiaan kuuluu mielestäni olennaisena osana keskustelu, dialogi, mihin ei täällä oikein missään vaiheessa ole päästy, eikä ihan hetkeen päästäkään ->. Nyt on  saudien ja emiraattien joukot maassa avustamassa ja käynnissä paikkojen siivous rankalla kädellä. Propagandakoneisto pyörii puolin ja toisin, huhut kiertävät. Monet tuttavani ovat ottamassa hengähdystaukoa Dubaissa tai Abu Dhabissa, tämän päivän ja huomisen lennot ovat täynnä ja moni jää varmaan rannallekin. Me noudatamme suurlähetystön ohjetta, joka käy myös omaan järkeen tällä hetkellä: Odotetaan rauhassa kotona pari päivää mitä tuleman pitää. Sitten tehdään päätöksiä. Toisaalta olisi ihanaa saada tauko tästä kaikesta, toisaalta en millään halua lähteä juuri nyt. Muru on Sveitsissä koulutuksessa, palaa torstaina. Yhdessä on helpompi tehdä päätökset.

Olin tänään puoli päivää töissä ilman ongelmia. Tiet olivat tosi tyhjät, matka taittui parissakymmenessä minuutissa suuntaansa, kun siihen usein menee tunti. Lähdin kylläkin jo yhden maissa kotiin, varmuuden vuoksi. Huomenna tuskin menen töihin, katsellaan nyt ihan rauhassa kotona.

Tässä sopassa ei ole mustaa ja valkeaa, oikeassa ja väärässä olevaa osapuolta. Onpahan vaan soppa.

 

Mainokset