Eilen oli pikkumurulla suuri päivä, synttärijuhlat. Jo kolme vee, uskomatonta!
Poika on sellainen synttärihullu, että oli suorastaan sydäntäsärkevän suloista nähdä miten innostunut vekara oli omista juhlistaan. ”Paljon onnea vaan” suomeksi ja englanniksi on ollut ”soittolistalla” jo ainakin vuoden päivät, ja jokaisista juhlista joihin mennään poika odottaa vaan synttärikakkua ja kynttilöiden puhaltamista. Ei siis ihme, että omissa juhlissa kynttilöiden puhaltaminen sujui kuin vanhalta tekijältä (tapahtumasta puhuttiin vielä tänä aamunakin, mieleenpainuva tapahtuma siis). Aamulla pompattiin pystyyn jo ennen sian pieremää ja odotettiin vieraita ovesta saapuvaksi suurin piirtein just sillä hetkellä. Bileet kannatti järjestää ihan vaan siksi, että näki toisen ilon!
Pikkumuru vaan joutui odottamaan juhliaan melkein kolme viikkoa oikean päivän jälkeen. En uskaltanut järjestää juhlia ennen vauvan syntymää, kun viikkokaupalla pirpana uhkasi syntyä ”koska tahansa”. Pikkumuru ei onneksi vielä ajankohdista juuri mitään ymmärrä ja kun juhlia ei mitenkään etukäteen mainostettu, ei toinen edes tajunnut, että tässä ollaan jotenkin myöhässä.
Meillä oli tosi kivat juhlat. Menoa riitti, vaikka vieraslista yritettiinkin pitää suht pienenä. Pienen vauvan kanssa ei halua järjestää megaisoja bileitä. Onneksi vauva on ainakin vielä suht helppo tapaus, eilisenkin päivän nukkui käytännössä läpeensä. Illalla ja yöllä väsytti kyllä meikäläistä ihan törkeästi, imetinkin yöllä käytännössä täydessä unessa… Onneksi meidän tyttö oli vaihteeksi tehokas, otti tehoimut ja jatkoi unia ja mäkin pääsin takaisin sänkyyn nukkumaan.
kaksi merta 