Se ”hirveä” madam

Takana rankka viikko, toivottavasti tästä tulee parempi. Muru oli tiiviisti töissä ja sen jälkeen kolme päivää kurssilla, minä valvoin vuorotellen jomman kumman lapsen takia ja yhden yön valvotti kotiapulainen. 

Ei, kotiapulainen ei ole alkanut mekkaloimaan öisin, muuten vaan pisti ajatukset rullaamaan keskellä yötä. Meillä oli yksi ja sama kotiapulainen vuosikaudet, mutta kesäloman aikana hän muutti takaisin Sri Lankaan, josta oli kotoisin. Takana kymmenen vuotta Bahrainissa ja edessä tulevaisuus isoäitinä, häntä siis tarvittiin kotonaan. Ennen lähtöään hän ”hommasi” meille uuden apulaisen, joka nyt on siis häärännyt meillä parisen kuukautta. 

Kotiapulainen arjen helpottajana on aivan mieletön juttu silloin kun homma toimii. Mutta jos joku alkaa tökkimään, ollaan pulassa ja huolella. Aika pian sen itse asiassa huomasi, että kaikki ei ole kohdallaan, mutta en vaan yksinkertaisesti arjen keskellä jaksanut edes ajatustakaan siitä, että pitäisi ryhtyä uutta etsimään. Mistä sen tietää onko se uusi yhtään sen parempi?

Ne häiritsevät jutut oli ja on tosi pieniä, mutta pikku hiljaa niitä alkoi kasautua. Muru ei oikein tullut toimeen apulaisen kanssa ollenkaan, ne ”pienet jutut” ärsytti vissiin liikaa. Minä olin varmaan etukäteen paremmin valmistautunut siihen, että varsinkaan alussa kaikki ei mene uuden kanssa kuin strömsössä, joten osasin vähän suodattaa. Muru ei. 

Mutta en minäkään sitten enää jaksanut. Kun saa vastaansa pitkäksi venähtävän naaman joka kerta kun jossain asiassa neuvoo, ei tunnu kauhean kivalta. Pakko kun on kuitenkin sanoa, jos pesuaineita lojuu pitkin kämppää lasten ulottuvilla, jos vaatteet on pesty väärissä lämpötiloissa niin että ne on menneet pilalle tai jos arjessa joka päivä käytettäviä tavaroita on laitettu vääriin paikkoihin. Ja kun selvästi toisesta näkee, että ei viihdy.

Kamelin selän katkaisi se, että sain selville, että apulainen oli itkenyt monesti ystävälleen, miten hänellä ei ole ruokaa. Työpäivän jälkeen kun ei kuulemma enää jaksa kokata, eikä ole edes paikkaa tehdä ruokaa jne… Minulle ei tietenkään ollut asiasta puhunut halaistua sanaa.

Siinä vaiheessa minulta paloi iso käämi. En suostu olemaan se ilkeä madam, joka hyväksikäyttää työntekijäänsä. Olen toistuvasti ja usein sanonut, että kaapista saa ottaa ruokaa aina jos tarvitsee; samoin olen sanonut, että kertoo, jos tarvitsee kaupasta jotain; jos on kokattu jotain, olen tarjonnut hänellekin, yleensä ei vaan ole kelvannut; keittiötä en ole kieltänyt käyttämästä, päinvastoin. Olen myös kertonut, että aina saa kysyä, jos joku asia on epäselvä. Aluksi apulainen kokkailikin itselleen työpäivän jälkeen, sitten yhtäkkiä lopetti. Tottakai oletin, että asia on hoidettu jollain muulla tapaa, kaikkien kun pitää syödä. Edellinen apulainen oli asioissaan itsenäinen ja topakka, en ole tottunut olemaan aikuisen ihmisen lapsenvahti, enkä kysellyt perään, tietenkään.

Mutta minähän olen se hirveä madam, joka teettää pitkää työpäivää, eikä anna sitten edes syödä.

Naapurin apulainen, meidän apulaisen hyvä ystävä toimi puhemiehenä ja asioita selviteltiin, mutta lopuksi ei voinut kun todeta, että kummatkin osapuolet on onnellisempia, jos apulainen etsii uuden työpaikan. Minä otin yhteyttä verkostoihini ja onnistuin rekrytoimaan meille uuden, joka aloittaa sitten, kun tämän nykyisen irtisanomisaika on ohi. Toivottavasti tällä kertaa paremmalla menestyksellä, en haluaisi joutua tähän samaan rumbaan uudestaan…

To be continued…

Advertisement

Nänänänänänänänä….

…Bätmäääään!

Synttärikausi on alkanut! Viime viikolla oli kahdet, tällä viikolla yhdet, siitä parin viikon päästä taas lisää -esimerkiksi murun, pikkumurun ja pirpanan!

Lauantaisista synttäreistä muistoksi jäi pikkumurun ihka ensimmäinen superhero-ukkeli. Goodybagissa oli karkkien lisäksi batman-hahmo ja voi sitä riemua! Sydämessä ihan pisti huono omatunto, kun en ole ymmärtänyt sellaisia ikinä pikkumurulle hankkia. Nyt se on koittanut, siis se aika, jolloin kavereista imetään kaikki ideat ja esikuvat. Pikkumuru ei siis ole katsonut telkkarista käsittääkseni koskaan mitään supersankarijuttuja, Bolt-koiraa ja ihmeperhettä lukuunottamatta. Mutta sujuvasti lollotti bätmäntunnaria siitä huolimatta! Tänään olin pikkumurun tarhassa auttamassa piparkakku-ukkeleiden leipomisessa ja näin, että siellä oli roolivaatteiden joukossa sekä batman- että superman. Joten ei tarvitse kauaa etsiä, mistä pikkumurun tietous. (Pienenä kuriositeettina kerrottakoon, että pikkumurun luokalla yhden pojan mukana on aina pari angry birds -pehmolelua ja eväslaukkukin on samaa rotua).

Pikkumuru oli superylpeä, kun äiti oli mukana tarhassa. Olisin ollut pitempäänkin, mutta päivä loppui kesken 🙂 . Ihan liian pian piti kerätä ruokakauppaleikit. Pikkumurulla on kyllä ihan mahtava tarha. Iso kompleksi, mutta silti ovat onnistuneet pitämään luokat ”lapsien kokoisina”. Mun ihan lemppari  koko talossa on luokkien keskellä oleva ”Street”, jossa on paljon tekemistä lapsille, sekä kirjasto. Olen täällä surrut sitä, että en pysty opettamaan lapsille kirjaston käyttöä, mutta tuolla on mahtava kokoelma lastenkirjoja! Mä jo suunnittelin, että kun kerrallaan saa olla lainassa kaksi kirjaa, lainataan pikkumurulle toinen, ja toisen lainaan isompien lasten osastolta itselle 🙂 . Vois käydä uudestaan läpi viisikot ja muut, varmaan löytyy! Pikkumuru kyllä innoissaan lainaa kirjoja, mutta sitä on vaikea saada istumaan alas ja kuuntelemaan niitä nykyään. Leikit kiinnostaa niin paljon, ja siksi toisekseen, kirjat ovat englanniksi, eikä niitä ole niin kiva kuunnella kuin suomenkielisiä, selvästikään.

Kirjoista puheen ollen, pikkumurun ihan lemppari on nyt kesällä ostamani Scarryn ”Mitä ihmiset tekevät”. Jos pikkumurulta kysyy, mikä kirja luetaan iltasaduksi, on valinta aina selvä. Ja kirjassa ihan selkeät lempparit on se, kun rakennetaan talo ja kun rakennetaan uusi tie. Pitää välillä ihan väkisin lukea jotain muuta kirjaa.

Pirpana on saanut vähän liikaa vaikutteita. Se on alkanut sormi pystyssä komentamaan! Ihan kauheeta, kun näkee lapsissa oman itsensä. Pirpana tänäänkin sormi pystyssä yritti komentaa mikroaaltouunia. Tiesi, että sen sisällä on kypsymässä iltapuuro, oli vissiin liian hidasta! On muuten hassua, vaikka pirpana olis just tuntia aiemmin syönyt ison päivällisen, menee alas silti kokonainen iso lautasellinen puuroa ja hedelmää päälle. On vissiin kasvuspurtti menossa, tai sitten puuro on vaan niin hyvää. Tai siis, pitää sitä vähän välillä houkutella, antaa jotain käsiin tutkittavaksi tai höpöttää jotain, mutta melkein poikkeuksetta kaikki uppoaa, tai vähintään kolme neljäsosaa. Mä olen niiiin onnellinen, tällä menetelmällä on hyvät yöunet taattu! Pirpana ei juuri koskaan yöllä heräile, menee ajoissa nukkumaan ja nukkuu aamulla kohtuullisen pitkään. Pikkumuru on se, joka yöllä ravaa mun sängyn vieressä ainakin kerran, usein kahdesti. Mä just tuumasin murulle, että meidän pitää ostaa isompi sänky, että aamuisin kaikki mahdutaan. Pikkumuru on melkein aina aamun viimeisen tunnin meidän vieressä, eikä siihen kauaa mee kun pirpana takuuvarmasti aloittaa saman!

Täällä alkaa olla kelit parhaimmillaan. Uima-altaan vesi alkaa olla viileähköä, ei enää lämmintä kylpyvettä. Sellaista, että on kiva olla altaassa, kun aurinko paistaa. Ulos voi mennä neljän aikaan, jo ennemminkin, eikä vasta viideltä tai kuudelta. Ihan mahtavaa. Me aloitettiin laittamaan puutarhaa kuntoon murun kanssa, että sinne pääsee ulkoilemaan. Hommattiin sinne jo keväällä semmoinen katos, mutta oli niin tuulista, että tuuli heitteli sitä ympäriinsä, oli pakko ottaa katoskangas pois ja ulkokalusteet sivuterassille suojaan auringolta. Nyt niitä palautellaan paikoilleen, kunhan muru töiltään ehtis. Kalusteet pestiin jo sentään.

Niin siis, jos joku suunnittelee Bahrainin matkaa, loka-marraskuu on ihan parasta aikaa!

Prince Khalifa Bin Salman -puisto

Mä oon ennenkin havahtunut huomaamaan, miten sitä pyörii aina samoissa ympyröissä. Käy samoissa paikoissa, samoissa ruokakaupoissa, samoissa ravintoloissa. Sitten kun joskus hoksaa tehdä jotain tavallisesta arjesta poikkeavaa, tuntuu kuin olisi yhtäkkiä muuttanut uuteen paikkaan!

Me käytiin Prince Khalifa Bin Salman Parkissa Hiddissä eilen iltapäivällä. Me oltiin valehtelematta ainoat valkoihoiset naamat koko isossa puistossa, tuli tosi hassu fiilis. Tajusin samalla, että kunhan pääsen vähän eteenpäin arabian kielen opinnoissa (siis pidemmälle kuin tähän mennessä läpi  käymäni kolme oppituntia), mun pitää ehdottomasti viedä lapset leikkimään johonkin paikallisten suosimaan puistoon ja ryhtyä juttusille, muuten ei arabiaa täällä kovin helposti pääse normiarjessa puhumaan. Mutta siis, eilen tuli sellainen olo kuin olisi muuttanut ulkomaille! Ihan absurdia, hehhheee! Mutta kertonee samalla aika paljon meikäläisen arjesta!

Mä yritin googlettaa kyseistä puistoa, ei tullut mitään kovin hyviä linkkejä vastaan, mutta pakko jakaa tämä jonkun väsäämä videonpätkä: olkaa hyvä, salakatselkaa jonkun ihan uppo-oudon reissua kyseiseen puistoon. Ihan huippuvideo 😀

Tää on…

…jotenkin niin tätä. Meillä on ollut jonkun aikaa jo nettiongelmia, yhteys pysyy päällä jonkun aikaa, tipahtaa pois tullakseen taas hetken päästä hetkeksi takaisin. Meillä on varalla toisen firman nettitikku, sen varassa nytkin kirjoitan, kun sen toisen kanssa menee hermo. Isohermo. Batelco ja vuokraisännän kaapelimies ravaa meillä vuorotellen ja syyttää toisiaan. Nyt ilmeisesti on selvinnyt, että syy on kaapeloinnissa, kuten Batelcon on koko ajan väittänytkin. Vuokraisäntä saa siis ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja vaihtaa sen kaapeloinnin oikeanlaiseksi. Kauan meni, että oikeasti paneuduttiin itse asiaan, eikä vaan palloteltu vastuuta toiselta toiselle. Vielä en huokaise helpotuksesta, ehtii tässä tulla vielä monta mutkaa matkaan (tai kaapeliin).

Säät on paranemaan päin, jopa pilviä on nähty! (Tuon lauseen luettuaan sitä ajattelee, että tosi absurdia on elämä välillä.) Ulkona voi jopa viihtyä. Uima-allas ammottaa nyt tyhjyyttään, kun kaikki compoundin lapset riehuvat onnellisena leikkikentällä tai rallittavat ympäri compoundia polkupyörillä tai potkulaudoilla. Pikkumurulle pitäis ostaa uus pyörä, vanha on tullut auttamattoman pieneksi. Se mies on ottanut hirveen kasvupyrähdyksen! Ja hei, mä en ollut uskoa silmiäni, kun se tuli yks päivä  tarhasta mukanaan tekemänsä piirustus. Mä tuijotan sitä edelleenkin joka päivä, se on jääkaapin ovessa. Mä en voi uskoa, että mun hutiloiva tuhertajani on itse piirtänyt sen. Siitä on kuulkaa tullut iso poika, enkä tiedä mitä siitä pitäis ajatella!

Huono kuva, kännykkäkameralla räpsäisty juurikin siitä jääkaapin ovesta. Mutta kumminkin, siinä on kuva ja kaikkea, ja väritettykin on tosi hienosti! Mä en oo IKINÄ nähnyt pikkumurun piirtävän mitään lähellekään tuota. Kotona sitä ei ole kyllä pitkään aikaan saanut oikein piirtämäänkään mitään, mutta viime keväänä tarhasta tuli värityksiä kotiin melkein joka päivä. Niihin oli hätäisesti vetäisty pienet sutut muutamaan kohtaan. Ei siis mitään lähellekään tätä. Mua harmittaa hirveesti, kun oon vissiin kadottanut pikkumurun ekan piirustuksen meikäläisestä. Ihana pääjalkainen ja suuna paksu vihainen viiva. Doodleen pikkumuru piirsi minut tässä yksi päivä uudestaan ja viereen pirpanan, pikkuruisen palleron minun viereeni. Suloinen,  harmillista, että ne raapustukset ei säily! Paperille pikkumuru ei edelleenkään ole suostunut piirtämään mitään. Tämän kuvan aiheuttamasta järkytyksestä en ole selvinnyt oikein vieläkään.

Me tehtiin pikkupyrähdys Omaniin, Muscattiin, meillä asuu siellä nykyään tuttuja. Käväistiin Shangri-La -hotellissa, oli kuulkaa aikasta mahtava paikka. On meillä Bahrainissakin palveluiltaan ja arkkitehtuuriltaan ihan vastaavia paikkoja, mutta ne maisemat on jotain, mitä ei täältä löydy! Ihan varmaan mennään Muscattiin pian uudestaan, kun ei lentomatkakaan tuon ihmeellisempi ole. Ja Dubaihinkin mun on alkanut taas mieli päästä käymään, meillä asuu sielläkin nykyään niin paljon tuttuja (rontit ovat täältä sinne karanneet!), että olis kiva nähdä niitäkin!

Me otettiin ja perustettiin yhden ystävän kanssa epävirallinen taiteilukerho tänään! En ole vuoteen taiteillut yhtään mitään, mitä nyt arkipäivän jonglööraamista harrastanut joka päivä. Tänään raahasin kasan taulupohjia ja akryylimaaleja mukanani, tuloksena yksi valmis taulu ja kaksi taustamaalattua. Sormet syyhyää päästä jatkamaan, toivottavasti huomenna aamulla löytyy aikaa! Se valmiiksi saatu on muhinut aivoissa jo vuoden päivät, aloitin sen ennen pirpanan syntymää, mutta en koskaan saanut valmiiksi. Tuli hyvä mieli, kun sai jotain kerrankin aikaan. Ens viikolla uudestaan, ihanaa!

Joo, mutta, pitää tästä painua pehkuihin. Nahkavekkari herättää kuitenkin jo kello kuus. Kuulemisiin!