Tää on…

…jotenkin niin tätä. Meillä on ollut jonkun aikaa jo nettiongelmia, yhteys pysyy päällä jonkun aikaa, tipahtaa pois tullakseen taas hetken päästä hetkeksi takaisin. Meillä on varalla toisen firman nettitikku, sen varassa nytkin kirjoitan, kun sen toisen kanssa menee hermo. Isohermo. Batelco ja vuokraisännän kaapelimies ravaa meillä vuorotellen ja syyttää toisiaan. Nyt ilmeisesti on selvinnyt, että syy on kaapeloinnissa, kuten Batelcon on koko ajan väittänytkin. Vuokraisäntä saa siis ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja vaihtaa sen kaapeloinnin oikeanlaiseksi. Kauan meni, että oikeasti paneuduttiin itse asiaan, eikä vaan palloteltu vastuuta toiselta toiselle. Vielä en huokaise helpotuksesta, ehtii tässä tulla vielä monta mutkaa matkaan (tai kaapeliin).

Säät on paranemaan päin, jopa pilviä on nähty! (Tuon lauseen luettuaan sitä ajattelee, että tosi absurdia on elämä välillä.) Ulkona voi jopa viihtyä. Uima-allas ammottaa nyt tyhjyyttään, kun kaikki compoundin lapset riehuvat onnellisena leikkikentällä tai rallittavat ympäri compoundia polkupyörillä tai potkulaudoilla. Pikkumurulle pitäis ostaa uus pyörä, vanha on tullut auttamattoman pieneksi. Se mies on ottanut hirveen kasvupyrähdyksen! Ja hei, mä en ollut uskoa silmiäni, kun se tuli yks päivä  tarhasta mukanaan tekemänsä piirustus. Mä tuijotan sitä edelleenkin joka päivä, se on jääkaapin ovessa. Mä en voi uskoa, että mun hutiloiva tuhertajani on itse piirtänyt sen. Siitä on kuulkaa tullut iso poika, enkä tiedä mitä siitä pitäis ajatella!

Huono kuva, kännykkäkameralla räpsäisty juurikin siitä jääkaapin ovesta. Mutta kumminkin, siinä on kuva ja kaikkea, ja väritettykin on tosi hienosti! Mä en oo IKINÄ nähnyt pikkumurun piirtävän mitään lähellekään tuota. Kotona sitä ei ole kyllä pitkään aikaan saanut oikein piirtämäänkään mitään, mutta viime keväänä tarhasta tuli värityksiä kotiin melkein joka päivä. Niihin oli hätäisesti vetäisty pienet sutut muutamaan kohtaan. Ei siis mitään lähellekään tätä. Mua harmittaa hirveesti, kun oon vissiin kadottanut pikkumurun ekan piirustuksen meikäläisestä. Ihana pääjalkainen ja suuna paksu vihainen viiva. Doodleen pikkumuru piirsi minut tässä yksi päivä uudestaan ja viereen pirpanan, pikkuruisen palleron minun viereeni. Suloinen,  harmillista, että ne raapustukset ei säily! Paperille pikkumuru ei edelleenkään ole suostunut piirtämään mitään. Tämän kuvan aiheuttamasta järkytyksestä en ole selvinnyt oikein vieläkään.

Me tehtiin pikkupyrähdys Omaniin, Muscattiin, meillä asuu siellä nykyään tuttuja. Käväistiin Shangri-La -hotellissa, oli kuulkaa aikasta mahtava paikka. On meillä Bahrainissakin palveluiltaan ja arkkitehtuuriltaan ihan vastaavia paikkoja, mutta ne maisemat on jotain, mitä ei täältä löydy! Ihan varmaan mennään Muscattiin pian uudestaan, kun ei lentomatkakaan tuon ihmeellisempi ole. Ja Dubaihinkin mun on alkanut taas mieli päästä käymään, meillä asuu sielläkin nykyään niin paljon tuttuja (rontit ovat täältä sinne karanneet!), että olis kiva nähdä niitäkin!

Me otettiin ja perustettiin yhden ystävän kanssa epävirallinen taiteilukerho tänään! En ole vuoteen taiteillut yhtään mitään, mitä nyt arkipäivän jonglööraamista harrastanut joka päivä. Tänään raahasin kasan taulupohjia ja akryylimaaleja mukanani, tuloksena yksi valmis taulu ja kaksi taustamaalattua. Sormet syyhyää päästä jatkamaan, toivottavasti huomenna aamulla löytyy aikaa! Se valmiiksi saatu on muhinut aivoissa jo vuoden päivät, aloitin sen ennen pirpanan syntymää, mutta en koskaan saanut valmiiksi. Tuli hyvä mieli, kun sai jotain kerrankin aikaan. Ens viikolla uudestaan, ihanaa!

Joo, mutta, pitää tästä painua pehkuihin. Nahkavekkari herättää kuitenkin jo kello kuus. Kuulemisiin!

3 vastausta to “Tää on…”

  1. Kata Says:

    Meidän nelivuotias maalasi viime viikolla esikoulussa ensimmäisen kerran maalauksen joka esitti jotain ihan ymmärrettävää: oli taivasta ja puuta ja lintuja lentämässä. Olen vieläkin ihan otettu ja vähän shokissa, että milloin siitä kasvoi tuollainen iso taiteilija 🙂 Paljon on täällä kotonakin piirrelty, mutta enemmän sellaista yleistä sotkua vain. Niin ne lapset kasvaa!

  2. reppuli Says:

    Mä oon edelleenkin siitä mieltä, että pojan pitää piirtää jotain mun silmien alla, että oikeesti uskon, että piirros oli sen. Tai siis onhan se, mutta mun järki ei sitä vieläkään käsitä. Uskomatonta millainen harppaus lapsissa tapahtuu tämän ikäisinä, meille on vissiin muuttanut uusi poika!

  3. Kata Says:

    Vähän samoissa tunnelmissa täällä itse asiassa. Olisi mielenkiintoista tietää millaisissa olosuhteissa meidän pojan maalaus oli syntynyt! Täytyy ehkä kaivaa täällä kotonakin vaihteeksi maalausvälineet esiin vaikka niistä syntyykin tavallisesti ihan järkyttävää sotkua ennen kaikkea ja aika vähän mitään muuta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: