Archive for lokakuu 22nd, 2012

Se ”hirveä” madam

lokakuu 22, 2012

Takana rankka viikko, toivottavasti tästä tulee parempi. Muru oli tiiviisti töissä ja sen jälkeen kolme päivää kurssilla, minä valvoin vuorotellen jomman kumman lapsen takia ja yhden yön valvotti kotiapulainen. 

Ei, kotiapulainen ei ole alkanut mekkaloimaan öisin, muuten vaan pisti ajatukset rullaamaan keskellä yötä. Meillä oli yksi ja sama kotiapulainen vuosikaudet, mutta kesäloman aikana hän muutti takaisin Sri Lankaan, josta oli kotoisin. Takana kymmenen vuotta Bahrainissa ja edessä tulevaisuus isoäitinä, häntä siis tarvittiin kotonaan. Ennen lähtöään hän ”hommasi” meille uuden apulaisen, joka nyt on siis häärännyt meillä parisen kuukautta. 

Kotiapulainen arjen helpottajana on aivan mieletön juttu silloin kun homma toimii. Mutta jos joku alkaa tökkimään, ollaan pulassa ja huolella. Aika pian sen itse asiassa huomasi, että kaikki ei ole kohdallaan, mutta en vaan yksinkertaisesti arjen keskellä jaksanut edes ajatustakaan siitä, että pitäisi ryhtyä uutta etsimään. Mistä sen tietää onko se uusi yhtään sen parempi?

Ne häiritsevät jutut oli ja on tosi pieniä, mutta pikku hiljaa niitä alkoi kasautua. Muru ei oikein tullut toimeen apulaisen kanssa ollenkaan, ne ”pienet jutut” ärsytti vissiin liikaa. Minä olin varmaan etukäteen paremmin valmistautunut siihen, että varsinkaan alussa kaikki ei mene uuden kanssa kuin strömsössä, joten osasin vähän suodattaa. Muru ei. 

Mutta en minäkään sitten enää jaksanut. Kun saa vastaansa pitkäksi venähtävän naaman joka kerta kun jossain asiassa neuvoo, ei tunnu kauhean kivalta. Pakko kun on kuitenkin sanoa, jos pesuaineita lojuu pitkin kämppää lasten ulottuvilla, jos vaatteet on pesty väärissä lämpötiloissa niin että ne on menneet pilalle tai jos arjessa joka päivä käytettäviä tavaroita on laitettu vääriin paikkoihin. Ja kun selvästi toisesta näkee, että ei viihdy.

Kamelin selän katkaisi se, että sain selville, että apulainen oli itkenyt monesti ystävälleen, miten hänellä ei ole ruokaa. Työpäivän jälkeen kun ei kuulemma enää jaksa kokata, eikä ole edes paikkaa tehdä ruokaa jne… Minulle ei tietenkään ollut asiasta puhunut halaistua sanaa.

Siinä vaiheessa minulta paloi iso käämi. En suostu olemaan se ilkeä madam, joka hyväksikäyttää työntekijäänsä. Olen toistuvasti ja usein sanonut, että kaapista saa ottaa ruokaa aina jos tarvitsee; samoin olen sanonut, että kertoo, jos tarvitsee kaupasta jotain; jos on kokattu jotain, olen tarjonnut hänellekin, yleensä ei vaan ole kelvannut; keittiötä en ole kieltänyt käyttämästä, päinvastoin. Olen myös kertonut, että aina saa kysyä, jos joku asia on epäselvä. Aluksi apulainen kokkailikin itselleen työpäivän jälkeen, sitten yhtäkkiä lopetti. Tottakai oletin, että asia on hoidettu jollain muulla tapaa, kaikkien kun pitää syödä. Edellinen apulainen oli asioissaan itsenäinen ja topakka, en ole tottunut olemaan aikuisen ihmisen lapsenvahti, enkä kysellyt perään, tietenkään.

Mutta minähän olen se hirveä madam, joka teettää pitkää työpäivää, eikä anna sitten edes syödä.

Naapurin apulainen, meidän apulaisen hyvä ystävä toimi puhemiehenä ja asioita selviteltiin, mutta lopuksi ei voinut kun todeta, että kummatkin osapuolet on onnellisempia, jos apulainen etsii uuden työpaikan. Minä otin yhteyttä verkostoihini ja onnistuin rekrytoimaan meille uuden, joka aloittaa sitten, kun tämän nykyisen irtisanomisaika on ohi. Toivottavasti tällä kertaa paremmalla menestyksellä, en haluaisi joutua tähän samaan rumbaan uudestaan…

To be continued…

Mainokset