Archive for marraskuu 2012

Joulu lähestyy

30 marraskuun, 2012

Me ollaan tulossa Suomeen jouluksi, kivaa! Tai siis, vähän väsymyksestä huokaisen jo valmiiksi, musta on vissiin tullut laiska (tai sitten olen ollut aina). Vajaan parin viikon loma ja reissattavaa riittää, ristiinrastiin Suomessakin. Lapseni tuntien, varsinkin isompi pistää loman aikana ranttaliksi. Sille ei rutiineista poikkeaminen sovi, joten paljon jo rauhoittunut uhmiksemme tulee olemaan reissulla o n g e l m a tapaus.Mutta yritetään pärjätä.

Oikeesti, tuo meidän nyt-neljävee on nykyään niin iso poika. Mä käyn sen kanssa jatkuvasti filosofisia keskusteluja, joista ilmiselvästi nauttivat molemmat. Tai sitten vaan jutellaan päivän tapahtumista tai sitten pikkumuru kertoo ääneen kuvitelmiaan. Sen kavereina vessassa on nykyään ”hiiret”, suljetun oven takaa kuuluu vaan kun se komentaa tai hoivaa niitä, fiiliksestä ilmeisesti riippuen. Eilen ne tuli sen kanssa tarhaan aamulla. Päivällä hakiessa hiiret kuulemma jäi sinne vielä, olivat tulossa vasta myöhemmin kotiin. Söpöä.

Pakko vielä kertoa, että se on tarhan joulunäytelmässä joulupukki, olivat itse saaneet valita listasta minkä roolin ottavat, pikkumuru oli valinnut suomalaisuudelleen uskollisena pääroolin.Mutta itsepäinen kun on ja tietyissä tilanteissa ujo, ei suostu kuulemma näyttelemään rooliaan. Sen pitäis seistä savupiipussa ja aivastella -NOT! ”Ne haluu, että mä sanon ätshuu, mä en halua!” Ja sitten se näytti mulle sen savupiipun ja kertoi, miten ”ne” yrittää saada sen sinne eikä hän halua. Opettaja vaan naureskeli, että tulee ikimuistoinen esitys ja että hän on onnellinen että pikkumuru on pukkina, tavallinen olis liian tavallista. Saa  nähdä mitä siitä tulee, saako hävetä vai iloita.

Tänään pitkästä aikaa tavattiin Bahrainin suomalaisia, tätä meidän alati kutistuvaa joukkoamme. Tänäänkin kyseessä oli läksiäiset Bushidossa. Minä kun en laiskana (huom, taas) ole järjestänyt mitään yhteiskekkereitä, ei niitä ole ollut viimeiseen vuoteen, ylikin. Joten pitkään aikaan en ole juuri suomalaisia nähnyt. Pitäis vissiin ryhdistäytyä.

Mun arki pörrää nykyään niin kodin ja tarhan ympärillä, että kovin syväluotaavaa analyysia Bahrainin toiminnasta en pysty puristamaan. Same same, sitä se vaan on, aina.

Advertisement

Synttärisesonki

21 marraskuun, 2012

Olispas ihanaa, jos saisi tähän kirjoittaa, että kotiapulaishuolet on nyt ohi. Mutta ei. Mä annoin tälle nykyiselle arjen sankarille kuukauden irtisanomisajan, joka on nyt ohi, mutta edelleen hän on meillä töissä. Mä löysin heti pari päivää tän edellisen episodin jälkeen uuden,  jonka piti aloittaa viime viikolla. Pari viikkoa sitten hän kuitenkin soitti, että hän pystyy aloittamaan vasta joulukuun alusta. Okei, järjestettiin näin, kerroin nykyiselle, että voi jäädä kuun loppuun jos haluaa. No uusin käänne on nyt, että uusi ilmoitti, että ei vaiskaan, ei hän tuukkaan! Kivakiva. Nyt mä sitten aloitan haastattelurumban uudestaan.

Äsken kävikin yksi ehdokas, kokeneen ja pätevän oloinen tyyppi, hyvä kielitaito yms, yms. Aion kyllä haastatella muitakin. Katsotaan onko tää edes kiinnostunut, ei vaikuttanut ihan varmalta. Hän on naimisissa, mies asuisi erikseen työpaikkansa tarjoamassa asunnossa. Meidän kotiapulaisen huone ei ole kovin iso eikä siinä ole omaa keittiötä, joten en tiedä miten yhteiselo heillä (ja meillä) sujuisi miehen ollessa vapaalla. Kun tänne se kumminkin tulis sitten, vaimo ei vois varmaan mennä sinne miehensä asuntoon, todennäköisesti se on joku miesten yhteismajoitus. Plääh koko juttu sanon minä.

Meidän synttärisuma on ohi, kaikki ollaan vuoden vanhempia ja toi meidän nuorimmainenkin nyt vuoden (!). Kahdet synttäribileet pidettiin, toiset tän compoundin porukoille, toinen muille kavereille. Varsinkin ne jälkimmäiset bileet oli tosi kivat ja rennot, vaikka oli kauheesti hommaa järjestelyissä ja vieraitakin lähemmäs 40, oli tosi rentouttavat juhlat ja porukka tuntui viihtyvän. Hassua, tää oli eka vuosi kun vieraiden joukossa ei montaa suomalaista näkynyt, on käynyt niin kova kato. Varsinkin suomalaislapsipopulaatio on saanut ison loven.

Muuten ei mitään kummempaa tällä erää.