Terveisiä täältä meiltä

Elämä pyörii jotenkin niin lasten ympärillä, että en ole pitkään aikaan leikkinyt turistia. Nyt on vähän suunnitelmissa lähteä torstaina Sheikh Isa bin Alin talolle, vai mikä ihme se oli nimeltään. Oliskohan kunkun isoisoisä vai isoisoisä vai vielä joku edeltävämpi, iso linnake keskellä Muharraqia, kaunis kuin mikä! Olen ennenkin alueesta raportoinut, siellä on kunnostettu monta kadunpätkää ja on tosi kaunista! Pitää muistaa käydä ostamassa uusi muistikortti kameraan ja käydä pitkästä aikaa kuvausreissulla!

Tietty pienen vauvan kanssa ei ole kauheesti edes houkutellut lähteä mihinkään, mutta nyt tuo napero alkaa olla jo niin iso, että monenlaiset reissut onnistuu, kun vaan saa itsestään irti. Oikeesti, mä olen katsonut meidän pikkupirpanaa ihmetellen, mihin se meidän vauva katosi! Pirpana lähestyy nyt vuotta ja neljää kuukautta ja on niin isoa tyttöä, että! Ja kun meidän pikkumuru on vihdoin pääsemässä irti uhmastaan, alkaa tää meidän pieni näyttää ekoja merkkejä siitä, että täältä tullaan. On jo pari kertaa heittäytynyt maahan istumaan ja kiljumaan, kun ei asiat suju niin kuin neiti haluaisi. On mennyt kyllä nopeesti ohi kun en oikein noteeraa mitenkään. Mä toivon niiiiiiiin, että tän toisen kanssa päästään helpommalla kun ekan. Ainakin tuntuu olevan rauhallisempaa sorttia, mutta mistäs näistä ikinä tietää. Olihan pikkumurukin kuin pieni aurinko pienenä. Onneksi alkaa olla taas sitä samaa ilmassa herralla! Olikin jo ikävä!

Meidän pikkumuru on muuten kuuluisuus vähän joka paikassa. Koulun kaikki opettajat tuntuvat tietävän tapauksen, siis hyvällä tavalla. Tietävä hymy naamalla tervehtivät aamuisin, kun kävellään koulun käytäviä matkalla kirjastoon. Meidän compoundissa naapurit kehuvat kilpaa ja kertovat naureskellen tarinoita kohtaamisista. Tuo meidän poikahan siis puhuu kuin ruuneperi, mielikuvitus laukkaa sellaista tahtia, että hitaampi ei perässä pysy. Sanalla sanoen: persoona. Toissapäivänä oli naapurissa kieltäytynyt tarjotusta suklaasta ja ryhtynyt jakelemaan toisille lapsille porkkanoita todeten, että ne on paljon parempia. Siis tää meidän poika, joka rakastaa suklaata yli kaiken! Aina ei tiedä mistä päin tuulee…

Bahrainissa on koko viime viikon ollut tosi levotonta ja varmaan jatkuu vielä jonkin aikaa. Saarin kylän edusta ollut kuin sodan jäljiltä tässä yksi aamu kun muru kävi asioilla. Ja liikenneruuhkia on riittänyt kun poliisi on tukkinut teitä protestien takia. Syynä tälle kaikelle on tietysti kahden vuoden takaisten tapahtumien vuosipäivä. Samaan aikaan oppositioryhmät käy dialogia hallitsijoiden edustajien kanssa ja yrittää löytää ratkaisua tähän kaikkeen, mutta mulla on sellainen olo, että keneltäkään ei löydy vielä tarpeeksi halua sopia oikeasti mistään. Me pysyteltiin viime viikolla aika lailla näillä kotinurkilla tiettyihin kellonaikoihin kun tiedettiin, että liikenneruuhkia on tiedossa.

Pikkumurun luokalta on kakskin äitiä ilmoittanut, että lähiaikoina muuttavat Bahrainista pois. Bahrainin levottomuudet ei tietenkään oo ainut syy muuttoon, mutta yks vauhdittava tekijä varmaankin. Parin viime vuoden aikana täältä on kyllä hävinnyt ihan hirveesti porukkaa. Surullista. Mutta, ainakin vielä tää maa pysyy jotenkin kasassa, arkielämä sujuu suht totuttuun malliin. Porukka pelaa jalkapalloa, kun muutaman korttelin päässä sytytellään autonrenkaita tuleen ja heitellään kiviä päin poliisia. Näin se menee.

Advertisement

Nykyajan orjakauppaa

Kotiapulaisongelmat onnellisesti ohi? Muutaman mutkan jälkeen se naapurin apulainen tuli meille töihin, on ollut nyt reilun kuukauden ja ollaan kaikki tosi onnellisia. Me ollaan saatu taloon reipas ilopilleri, joka tomerasti ottaa toimekseen kaikki askareet, tykkää meidän lapsista kauheesti ja pärjää joka tavalla tosi hyvin. Ihan toista siihen syksyiseen mököttäjään verrattuna, kuin eri maailmasta!

Eilen printtailin erinäisiä lippuja ja lappuja, jotta voidaan sponsoroida tuo apulainen, ja tänään oon päivitellyt tätä nykyajan orjakauppaa. Periaatteessahan systeemi on suht yksinkertainen, hommaat ihmisen sulle töihin ja hoidat samalla viranomaisasiat kuntoon eli sponsoroit kyseisen ihmisen ja se saa viisumin. Käytännössä porukka kuitenkin on paljon töissä ”free visalla”, eli joku paikallinen sponsoroi, mutta veloittaa siitä moninkertaisen summan, ja tää ihminen saa sit mennä töihin minne haluaa. Siinä välissä on sitten joku välikäsi joka rahoittaa sen viisumin ja jolle se pitää sitten maksaa tulevista palkoista takaisin. Ja sekin sit vetää välistä x määrän rahaa. Passi tietenkin jää sille viralliselle sponsorille ja jos sponsorin haluaa vaihtaa pitää siitäkin maksaa vähän ekstraa, jotta sponsori suostuu kirjoittamaan vaihtoon tarvittavan ”vapautuskirjeen”.

Tää välikäsi on usein joku sukulainen tai joku muu läheinen tuttu. Mä oon niin monta kertaa täällä törmännyt siihen, että suku ja perhe on oikeesti pahin. Ihan surutta käytetään ihmisiä hyväksi. Mä en edes jaksa mennä tän meidän apulaisen tapauksen yksityiskohtiin, onneksi tällä kertaa se sponsori oli oikeasti aika reilu tyyppi, suostui vaihtoon heti ja kirjoitti kaikki paperit mukisematta eikä puolella sanallakaan viitannut, että olisi halunnut siitä jotain rahaa. Mutta tää välikäsi on toinen juttu, apulaisen miehen lähisukulainen ja aika tyrannilta kuulostava tyyppi. Soittelee raivokkaita puheluita vähän vaikka kenelle ja on lähettämässä tätä meidän apulaista takaisin kotiin vähän joka välissä, uhkailee poliisilla. Mä oon kuunnellut noita juttuja vähän huuli pyöreenä, mulle se ei onneksi ole uskaltanut vielä soittaa, mutta mitä oon kuullut, niin kummeksuttaa. Hänenä olisin kyllä vähän varovainen, tyyppiesimerkki ihmiskaupan järjestelijästä, ymmärtäis olla hiljaa… Kun siis oikeesti sillähän ei ole mitään virallista asemaa tässä kuviossa, eikä sillä todellakaan ole mitään kättä pitempää poliisille esittää. Kunhan uhkailee, kun tajuaa, että tää meidän apulainen on lipeemässä sen otteesta eikä pystykään enää lypsämään siltä rahaa.

Mutta tosi ihanaa, alun vähän säikähtäneen oloisesta apulaisesta on kuukaudessa sukeutunut oikein iloinen ja puhelias tyyppi, joka taputteli tässä yks päivä leveä hymy naamallaan vatsaansa ja sanoi, että on alkanut meillä ollessaan lihoa. Oli kuulemma tyytyväinen. Se onkin ollut ja on vieläkin superlaiha.

Jotenkin epäloogista. Edellinen apulainen oli meillä onneton, kun ei saanut meillä syödäkseen ja tää seuraajansa on onnensa kukkuloilla, kun vihdoin saa syödä!