Archive for joulukuu 2013

Joulukiireiden hellittäessä

joulukuu 29, 2013

Pikkumuru on onnellinen. Se miettii mitä instrumentteja sillä jo on ja mitä tarvitaan, että voi perustaa bändin. Joulupukki toi sille ja pirpanalle sähköpianon ja meillä tuotetaan musiikkia harva se minuutti. Pikkumuru soittaa aika kauniin kuuloisesti, oikein näkee miten se mielessään kuvittelee soittavansa ”oikeasti”. Ei yhtään huonoja tuotoksia sävellyksensä. Mä kysyin siltä haluaako se ottaa soittotunteja ja poika tuntui oikeasti asiasta kiinnostuneelta. Mitään pakkopullatunteja en kyllä halua eikä tuon pojan kärsivällisyydellä semmoiseen taivuta, mutta ehkä siitä olis hauskaa oppia vähän jotain perusteita ja saada ideoita. Pistetään harkintaan.

Pirpana avasi ensimmäisenä paketista aurinkolasit, pisti ne päähänsä ja sitten chillaili keskellä huonetta erittäin tyytyväisen näköisenä. Olis varmaan tyytynyt siihen yhteen pakettiin, ei yhtään näyttänyt kaipaavan lisää. Pianoon ei oo neiti kauheesti saanut koskea, veli on valloittanut masiinan. Jos pääsee välillä yhtään soittamaan, kaikkein hauskinta on vääntää nappulat kaakkoon ja saada äiti hermoromahduksen partaalle kun on niin kauhea meteli!

Meillä on innostuttu muovailemaan ja piirtämään. Pirpana varsinkin muovailee monta kertaa päivässä. Pikkumuru harjoittelee ihmishahmojen tekemistä piirtämällä, olen pikku hiljaa opastanut tekemään vähän yksityiskohtaisempia piirroksia kuin pääjalkaisia. Yleensä ihmiset ovat olleet hätäisesti hutaistuja pääjalkaisia, joilla on tiukka viiva suuna, isot pallurat silminä ja tuimat kulmakarvat. Tässä yhtenä päivänä kysäisin, kun pikkumuru oli saanut paperille piirrettyä pään, että missä on vatsa, missä kädet, sormet, jalat ja jalkaterät, korvat silmäripset yms.  ja johan paperille alkoi syntyä! Vatsaan piirretään myös vatsalaukku, josta lähtee käsiä ja jalkoja kohti verisuonia, joita pitkin energia sitten kulkee. Eräällä hahmolla oli vatsalaukussa viisi tomaattia: ”Äiti, kato nyt miten paljon tomaatteja tää on syönyt!!!” Herra sattuu inhoamaan tuoreita tomaatteja, joten piirros taisi olla pirpana, joka puolestaan rakastaa niitä. Suurin aarteeni on tällä hetkellä pikkumurun tekemä piirustus minusta, se on i-ha-na!

Tänään käytiin lennättämässä leijaa Seefin rannassa. Oli kivaa! Hauskinta oli katsoa, kun ystäväni pinkoi karanneen leijan perässä. Saatiin se kiinni ja uudelleen taivaalle. Jotain taikaa leijoissa on, lapset suorastaan tappelivat siitä kuka saa pitää narusta seuraavaksi! Välillä vähän evästä ja taas uudestaan rannalle pinkomaan!

Mainokset

”Olen taas tavannut tuttuja niin että en saa unta – – -”

joulukuu 22, 2013

”…tyynyä puristan kuin hyvää ystävää.” (Risto Rasa)

Bahrain on maa, jossa tullaan ja mennään koko ajan. Tutustut jatkuvasti uusiin ihmisiin ja jatkuvasti saa vastaavasti hyvästellä toisia. Näiden reilun kahdeksan (!) vuoden aikana näin on käynyt lukemattomia kertoja.

Uudet tuttavuudet ja ystävät ovat tietysti tosi ihana juttu! Joidenkin kanssa riittää, että tapaa harvakseltaan, synkkaa niin hyvin, että syntyy vahva ystävyys hetkessä. Jotkut jää hyvänpäiväntutuiksi, joiden kanssa rupatellaan kun tavataan milloin mistäkin syystä ja missäkin yhteydessä. Ja jotkut päätyvät osaksi jokapäiväistä arkea, ihan lähelle, tärkeiksi.

Bahrain on tässä kuussa taas näyttänyt kyntensä. Jouduimme hyvästelemään rakkaat ystävät, jotka ovat näytelleet isoa osaa meidän bahrainilaisessa elämässä, melkein seinänaapureina täälläoloajasta kuusi vuotta! Ekat vuodet heidän kotinsa oli mulle toinen koti, vietin siellä joskus enemmän aikaa kuin omassani sillä aikaa kun muru oli työreissuilla. Vielä silloin joskus, kun oltiin vaan minä ja muru, sai loikata hetkessä keskelle pikkulapsiperheen arkea. Siitä oli sitten helppo jatkaa, kun oma perhe kasvoi, monta oivallusta viisaampana.

Nyt pitää luoda uudet rutiinit ja keksiä kenelle soittaa, kun etsii hyvää ompelijaa tai hei missä oli se pikku putiikki mistä sä puhuit silloin. Jostain pitäis löytyä myös joku jonka kanssa jakaa maanantaiaamut taiteillen. Ja joku joka maalaa tai valmistelee kahdeksan taulua samassa ajassa, kun minä näperrän jotain pientä yksityiskohtaa. Ja joku joka osaa aina löytää oikeat sanat silloin, kun on ystävä hädässä. Ja joka näyttää esimerkkiä siinä miten pystyy olemaan loputtoman kärsivällinen silloin, kun pojat kaapii kalliit naamarasvat tai kastelee olkkarin läpimäräksi autonpesuleikeissä.

Musta jotenkin tuntuu, että mun täytyy löytää enemmän kuin yksi tai kaksi ihmistä joilla tämä vaje täytetään…

p.s. Hassua sinänsä, mutta olemme törmänneet myös uusiin suomalaisiin, tai sanoisinko uusvanhoihin, sillä kahdeksan vuotta sitten, just ennen kuin me tultiin tälle saarelle, he lähtivät, vain tullakseen nyt takaisin.