Havahduin pari päivää ajatukseen, että kohta joku ihan varmasti huomaa, että huijaan. Vähän samanlainen olo kuin naimisiin mentyä uuden sukunimen kanssa. Hetken kesti tottua uuteen nimeen, aina jos se piti sanoa tai kirjoittaa mietin, että miten ne ei huomaa, että huijaan. Että ei tää oikeesti mun nimi ole. Nyt tuntuu samalta.
Kun on kymmenen vuotta tottunut olemaan ulkosuomalainen, eli suomalainen, muttei kuitenkaan, nyt kun ollaan palattu takaisin odotan koko ajan, että joku huomaa että ei me oikeesti ollakaan. Kymmeneen vuoteen ei ole voinut rekisteröityä oikein minnekään, osallistua arvontoihin, ei ole kannattanut käyttää etukorttia Ja muuta kaikkea pientä, mikä on pitänyt meidät ulkopuolisena. Nyt vasta alan tajuamaan, että nyt meillä on oma osoite ja lupa olla ja tehdä! Menee vaan vielä hetki, että kunnolla sisäistän sen!
kaksi merta 
Vastaa