Päivä x

Mulla oli niin hyvä visio siitä, miten alan taas hulluna postaamaan parin päivän välein ja raportoimaan kulttuurishokista. Pah. 

Inhoan näpyttää kännykällä. Padin  app sekoilee eikä sillä voi kirjoittaa. Inhoan kyllä kirjoittaa padillakin… Pöytäkone ei ole koskaan auki. Joten se siitä.

Lapset ovat olleet kaksi viikkoa onnellisesti koulussa. Kämpässä on edelleen vaihtuva kokoelma laatikoita ja eksynyt roinaa. Varasto pursuaa. Porakone raikaa harva se päivä ja taulut löytävät pikku hiljaa paikkansa.

Ulkona on viileää. Olen pistänyt pois shortsit ja kesämekot ja kuluttanut uskomattoman määrän rahaa lämpimämpiin vaatteisiin kun juuri mitään ei ollut valmiina.

Ollaan uitu järvissä. Ollaan samoiltu metsissä. Kerätty sieniä ja marjoja. Olen kehittänyt hilloa ja kutonut kaksi paria villasukkia. Tehnyt kahdesti mustikkapiirakkaa ja kerran korvapuusteja. Lapset tykkää ruisleivästä ja inhoavat edelleen puuroa. Tai siis toinen inhoaa.

Bahrain ei ole juuri pyörinyt mielessä, ihmiset sieltä läikähtää hetken rinnassa, haikeaa. En ole vielä hirveästi tavoitellut ystäviä täällä, jotenkin on koteloitunut olo. Rakennetaan pesää.

Päivä 12

Havahduin pari päivää ajatukseen, että kohta joku ihan varmasti huomaa, että huijaan. Vähän samanlainen olo kuin naimisiin mentyä uuden sukunimen kanssa. Hetken kesti tottua uuteen nimeen, aina jos se piti sanoa tai kirjoittaa mietin, että miten ne ei huomaa, että huijaan. Että ei tää oikeesti mun nimi ole. Nyt tuntuu samalta.

Kun on kymmenen vuotta tottunut olemaan ulkosuomalainen, eli suomalainen, muttei kuitenkaan, nyt kun ollaan palattu takaisin odotan koko ajan, että joku huomaa että ei me oikeesti ollakaan. Kymmeneen vuoteen ei ole voinut rekisteröityä oikein minnekään, osallistua arvontoihin, ei ole kannattanut käyttää etukorttia Ja muuta kaikkea pientä, mikä on pitänyt meidät ulkopuolisena. Nyt vasta alan tajuamaan, että nyt meillä on oma osoite ja lupa olla ja tehdä! Menee vaan vielä hetki, että kunnolla sisäistän sen!

Päivä 5

Hämmentävä fiilis. Toisaalta olen kokenut tämän saman monen monituista kertaa: puhelinliittymän päivitys, tavaroiden kaivelu lattialla levällään olevista matkalaukuista, kavereiden luona loisiminen, herkkujen hamstraus ruokakaupoissa. Toisaalta kaikki on nyt toisin. Nyt minulla on oma osoite ( virallinen kylläkin vasta parin päivän päästä). Olen Suomalainen Isolla Ässällä!

Vanha arki jäi ainakin hetkeksi kauas taakse metsän keskellä vietetyn juhannuksen jälkeen. Tuntuu kuin sinne viileään järviveteen olisi karissut kaikki Bahrainin pöly! Siihen asti mielessä kelasi vielä kaikkea kuumasta maasta. Ajelin mielessäni autolla pitkin Janabiyan kulmia ja kurvasin Saarin mustassa risteyksessä. Kävelin läpi vanhan kodin, muistin huonekalujen paikat, kaikki tavarat. Katselin sinistä taivasta ja palmupuiden latvoja ja mietin, että näihin maisemiin ihmiset Euroopasta hyppää lentokoneella lomailemaan ja minulle seutu oli pitkään koti. Ekan päivän olin pala kurkussa ja möykky vatsassa. Nyt puhtaissa vesissä huuhdeltuna olen hämmentynyt. Mitä kaikkea edessä vielä onkaan.

Lasten puheissa Bahrain on vilahtanut harvakseltaan. He ovat nauttineet uusista elämyksistä, opetelleet soutamaan, hihkuneet kylmää järvivettä, heittäneet vettä kiukaalle, matkustaneet metrolla, syöneet mansikoita, herneitä ja karjalanpiirakoita. Ja makkaraa!!! Pirpana väliin toteaa, että soita Mrs Koohejille (opettajalleen) ja kerro että me soudettiin. Pikkumurun paras ystävä on edelleen Lorelai. Katsotaan miten kauan menee, että muistot painuvat taka-alalle ja miten paljon neiti neljävee ylipäätään pian muistaa.

Muru häärää; pilkkoo halkoja, lämmittää grilliä ja saunaa, vertailee sähkösopimuksia ja tutkii pesukoneiden ominaisuuksia. Muru on kesämies, joka antaa parran kasvaa. Muru on onnellinen työtön, joka ei aio miettiä töitään muutamaan viikkoon. Minäkään en mieti, vielä, ensin lomaillaan!

Pian mennään

Voi, kun mulla on ikävä suomalaisia ruokakauppoja! Tiedän kyllä, että hetken päästä kaipaan montaa asiaa bahrainilaisista kaupoista. Kaikkea ei voi saada. Suomesta kaipaan tasalaatuisia hedelmiä ja vihanneksia, jotka pysyvät tuoreina kotonakin jonkun aikaa. Bahrainissa valikoimaa on riittämiin, mitä ihmeellisempiä vihanneksia löytyy laareista, mutta ongelma on laatu. Kaupassakin jo myyvät halvalla nahistunutta kamaa. Kai niillekin ostajansa löytyy, kun laareissa viitsivät kerran pitää.

Halpojen mausteiden kirjo ihastuttaa, samaten on helppo löytää aineksia melkein mihin vaan eksoottiseen ruokalajiin. Lihatiskissä on tarjolla kaikkea sisäfileestä lampaan aivoihin ja sorkkiin.  Lihan hintaa tulen kaipaamaan varmasti! Ihmettelin taannoin suomalaisen lihatiskin nahkeaa naudanlihapihvien tarjontaa, kunnes ymmärsin katsoa hintalappua.

Ollaan majailtu muutama yö hotellissa, talon avaimet on jo luovutettu (nyyh, sitä taloa tulee ikävä!!!). Lapsilla oli jo viimeinen koulupäivä. Eilen vielä hoidettiin asioita, tänään on perhepäivä!

P. S.  Muistoja herättäviä muotoja löytyi hiljattain mehuosastolta!

Lähteminen vie aikaa

Ei ole kuulkaa helppoa muuttaa maasta.  Pitää käydä läpi koko huusholli, päättää mitä mukaan, mikä myyntiin, mikä roskiin, mikä lahjoitettavaksi. Meidän valtavaan taloon mahtuu tavara jos toinenkin, joten kaappien läpikäyntiä riitti viikko jos toinenkin. Itse pakkaaminen sujui helposti, muuttofirma hoiti kaiken.

Mutta ei tässä vielä kaikki: autoa varten tarvitsee sitä sun tätä lappua, pankissa saa ravata useampaan kertaan, vakuutusasiat setviä, etsiä uusi koti Suomesta, varmistaa koulu ja päiväkoti lapsille, miettiä missä ollaan ja mitä tehdään kesällä. Lista on loputon, ei ollut kaikki vielä tässä.

Tänään oli taas sellainen reissu pankissa, että olen älyttömän onnellinen siitä, että ei tartte kyseisessä putiikissa montaakaan kertaa asioida. Kassaneiti tylysti käski lähteä nostelemaan… Asiakaspalvelu, mitä se on?

Mutta sitten toisaalta… vietettiin superihana yllätyslounas Art Rotanassa murun kanssa. Viiden tähden hotelli ja viiden tähden palvelu. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa, mieletön miljöö; jos jotain niin näitä hetkiä tulen kaipaamaan. Pikku piipahduksen päässä on useampikin paikka jollaisiin porukka rynnistää  Suomesta lentokoneella viikon lomalle.

Reilu viikko enää jäljellä, kohta tulee paniikki!

Oliks tää nyt tässä?

Se kuulkaas alkaa näyttää nyt siltä, että meidän Bahrain-päivät alkaa olla luetut! Pari hassua viikkoa ja lentokone surauttaa meidät Suomeen -eikä tuo takaisin! Tavarat on jo kontissa, kontti on jo laivassa ja laiva lähtee viikon lopulla. Jotain tavaraa odottaa vielä lentorahtiin pääsyä, kämppä Suomessa on vahvistamista vaille valmiina odottamassa, lapsilla on koulu- ja tarhapaikka. Nää lähtis ny!

Jännittää…

Kuningas sumussa

Mä jo hetken ajattelin, että yön aikana on tapahtunut joku luonnonkatastrofi ja koko maailma on pyyhkiytynyt olemattomiin. Kun katsoin aamulla ulos ikkunasta, en nähnyt kuin paksua usvaa. Hieman hirvitti astua autonrattiin, kun eteensä ei nähnyt kuin korkeintaan 20 metriä. Onneksi, onneksi, kaikki olivat tarkkoina ja ajelivat hitaasti. Ja onneksi, onneksi, sain pysytellä oman asuinalueen sisäpuolella eikä tarvinnut läheä moottoriteille. Koulumatka oli oudon rauhoittava, oli aavemaisen hiljaista, kaikki tutut paikat näyttivät ihan oudoilta ja rakennukset yhtäkkiä sukelsivat esiin tyhjästä.

En ole varmaan ikinä kokenut yhtä vaikuttavaa sumua kuin muutama päivä sitten. Harmittaa, että en pysty jakamaan tuttavan ottamaa kuvaa maisemasta, hän on töissä pilvenpiirtäjässä ja otti kuvan rakennuksen katolta. Oli aika huikean näköistä, kuin pilvien yläpuolella olevasta lentokoneesta kuvattu.

Samaisena sumupäivänä pikkumurun koulussa oli ritari ja prinsessa -päivä. Kysyin pikkumieheltä mikä hän haluaa olla, näytin ritarien asujen kuvia ja muita ideoita. Pikkumuru katsoi minua kuin en ymmärtäisi yhtään mistään mitään ja totesi, ettei hän halua olla mikään ritari, hän haluaa olla kuningas! Hieno ja roolistaan ylpeä kuningas olikin, käveli paraatissa suoraselkäisenä kimaltavassa kruunussaan ja hulmuavassa punaisessa viitassaan.

Vaikka joskus tekisi mieli kirota raskaasti koulun pukeutumispäivät, on ne sitten toteutuessaan aika hienojakin. Nyt vaan pitäisi väsätä uusi asu kuun lopulle, vuorossa viktoriaaninen päivä. Mä haluaisin kopioida entistä naapuria ja teettää hienon takin pitkine helmoineen ja tehdä korkean silinterihatun, mutta meidän pikkumuru pitää mukavista vaatteista, inhoaa juhlapukuja, ja näytti minulle kuvasta, että haluaa olla ihan tavallinen kaduntallaaja liivissä ja löysässä paidassa. Kai sitä pitää herraa asiassa taas kerran kuunnella. Ja toisaalta, pääsee helpommalla ja halvemmalla.

Meille ei kuulu mitään ihmeellistä. Pirpana on alkanut puhumaan enemmän, sekä englanniksi että suomeksi ja on ihan kiva kuulla mitä siellä pään sisällä liikkuu. Sillä on ihan hirveästi kavereita, tässä compoundissakin kivasti. Ei käy leikkipuistossa aika pitkäksi.

Mä tein pikapiipahduksen Suomeen tammikuussa, eka kerta, kun olin lapsista erossa ja heti paukahti viikko. Yllättävän helposti se meni, murukin selvisi urakasta kunnialla. Niillä tuntui olevan tosi hauskaa yhdessä. En todellakaan odota kuutta vuotta, ennen kuin teen reissun itsekseni uudestaan!

Minä täällä taas, hei

Mä olen elänyt viime ajat haikeissa tunnelmissa. Olen katsellut lasten vauva- ja taaperovideoita, selaillut vanhoja kuvia ja huokaillut. Sitten vilkaissut noita kahta ikiliikkujaa ja taas huokaissut. Missä kohtaa noista tuli niin isoja?

Pirpana on kohta kolmevee. Se puhuu jo lähes sujuvasti, vihdoinkin, kyllä sitä odotettiinkin! Osaa jo ihan hirveästi asioita, on iloinen, kekseliäs ja puuhakas, aina jotain hääräämässä! Viime viikolla oli elämänsä ensimmäisillä kaverisynttäreillä ja oli niin onnellinen, että ei meinannut nahoissansa pysyä. Raukkapieni, mun tuli sitä melkein sääli.

Pikkumuru on nyt sitten ekaluokkalainen. Tosi hyvin on mennyt, vaikkakin todellisuus on tainnut herralle iskeä vasten kasvoja. Viime viikolla ekan kerran sanoi, että ei oikein tykkää siitä ekaluokasta, kun siellä pitää vaan koko ajan lukea ja kirjoittaa ja laskea. Alku meni vissiin uutuudenhuumassa, nyt on tajunnut, että ai tää vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu… Muutkin äidit on kommentoineet omista lapsistaan samaa, joten sitä on liikkeellä 🙂

Mä olen edelleen pienessä Bahrainkoomassa Suomen loman jäljiltä. Muru on ollut paljon töissä ja mä olen viettänyt umpitylsiä viikonloppuja. Kaikki tuntuvat katoavan koloihinsa viikonloppuisin, en tajua minne. Viikolla sentään on ohjelmaa, muuten olisin jo tullut hulluksi. Viime viikolla tosin ehdin jo tulla, pikkumuru oli mahakipuisena kotona kolme päivää ja voi että ne päivät oli pitkiä, kun mihinkään ei voinut lähteä… Päälle vielä sit se tylsä viikonloppu…

Yhden kerran olen ehtinyt leikkiä turistia, käytiin ystävän kanssa mun lempparipaikassa Muharraqissa. Käveltiin paahteessa souqin reunamia ja yhdessä tuumattiin, että joskus pitää mennä sinne kyllä oikealle tutkimusretkelle. Se alue on tosi iso, olis kiva tietää mitä kaikkia helmiä sieltä vielä löytyykään. Eka autolla suuret linjat ja sitten jalkapatikkaan! Harmi, ettei tullut otettua yhtään kuvia. Mua aina säälittää, kun yhtäkkiä jossain nurkassa nököttää aivan ihmeen sympaattisia ikivanhoja taloja, jotka on loistonsa päivinä olleet aivan uskomattoman kauniita, mutta nyt vain röttelöläjiä joissa ei elä kuin rotat. Harmin seassa aina kuitenkin ajattelen, että osittain siksi just tykkään Muharraqista, siellä sentään vielä näkee aika paljon sitä vanhaa, ei vaan uusia ostoskeskuksia. Tai siis, kyllähän vanhaa Bahrainia löytyy vähän vaikka mistä, mutta jostain syystä Muharraq on paikkana mun suosikki.

Käytiin hiljattain muuten myös tuossa lähellä Budaiyan rannassa. En tiedä koska rantaan on valmistunut kävelyreitti ja rantapuisto, ei varmaan ihan kauhean kauaa sitten. Kunto on vaan uskomattoman surullinen. Leikkipuiston keinuista yli puolet rikki, kiipeilyteline liukumäkineen suorastaan hengenvaarallinen. Mutta mikä oli kivaa, oli se, että paikassa oli kunnollinen hiekkaranta ja siinä just auringonlaskua ennen kylän lapsia iso liuta uimassa. Hmmm, sit samalla vähän haikeaa sekin, sillä vaikka tosiaan asutaan tosi lähellä tuota rantaa, on jotenkin vaikea kuvitella itse meneväni sinne sekaan uimaan.

Mutta ulkoilusta aion nyt nauttia seuraavat viikot täysillä! Lämpötila alkaa pikku hiljaa laskea eikä kosteuskaan ole vaivaksi ihan joka iltapäivä. Tänään esimerkiksi sää oli aivan loistava! Heti tuli mieleen, että pitäis pitkästä aikaa pitää bileet!

Kuumeisia matkavalmisteluita

Kirjaimellisesti! Pirpana on kuumeillut koko viikon, toivottavasti huominen olisi jo parempi, sillä ei nyt, mutta seuraavana yönä matkataan kohti Suomea. Raukalla nenä on ihan tukossa ja kauhee yskä…

Mä olen tänään vetänyt puolet meidän vaatevarastosta vierashuoneen sängylle, huomenna pitäis saada ne laukkuihin asti. Käväisin tuliaismyymälässä ja yllätin putiikin myyjän just, kun oli tulossa vessasta. On vissiin vähän hiljaista, oli nimittäin laittamassa housun nappia ja vyötä kiinni samalla, kun käveli vessan ovesta ulos. Mentiin molemmat vähän hämilleen, mutta pokka piti!

Pikkumurulla on siis huomenna receptionin viimeinen päivä, kesän jälkeen sitten ekaluokka! Poika kuiskasi mulle yhtenä päivänä sen jälkeen, kun  valot oli jo sammutettu ja lapset makasivat vuoteissaan, että hän ei halua mennä ekalle. Kipus sitten mun viereen sohvalle ja käytiin pieni keskustelu aiheesta. Kyllä se siitä, todettiin yhdessä.

Aina nää Suomeen lähdöt tulee jotenkin puun takaa. Vaikka siis päiväkausia on tätä valmistellut, on silti tässä vaiheessa aina sellainen olo, että mitäköhän olen unohtanut ja mitäköhän kaikkea vielä pitäis tehdä. Ja sitten viimeinen tunti ennen lähtöä putsailen kukkaroa ja etsin Suomen sim-korttia. Nyt olen molemmat jutut jo tehnyt etukäteen, mitähän muuta tärkeää on jäänyt tekemättä?

Ei huono aloitus päivälle

Viisi mustikkaa pikkumurulle, kaksi pirpanalle. Tää oli tarkkaan harkittu juttu. Ja ehdottomasti, ehdottomasti piti kuvata. Pikkumuru halusi aamupalaksi lättyjä ja mikäs sen parempaa vapaapäivän aamuna. Viikko vielä koulua, sitten (toivottavasti) Suomeen!