Mä mitään osaa nukkua…

…Muu perhe on tuolla onnellisesti nukkua posottanut jo pitkään, mä edelleen jumitan täällä. Väsykin olis jo, mutta en vaan osaa! Muru on ollut toista viikkoa lomalla ja mä olen saanut nukkua nyt parina aamuna pitkään. Ei sitten tietysti väsytä samaan aikaan kuin murua, joka herää kuuden jälkeen. Huomenna saan vielä nukkua niin pitkään kuin haluttaa ja sitten alkaa taas arki. Sovittiin, että huomisen jälkeen muru saa nukkua pari aamua pitkään ennen kuin työrupeama taas alkaa. Ihan hyvä diili oikeesti.

Me käytiin Omanissa pistäytymässä, kun kerta murulla oli loma. Voin lämpimästi suositella Muscatin Shangri Lata. Me käytiin siellä kerran ennenkin piipahtamassa perjantaibrunssilla ja pari tuntia altailla, sen jälkeen on poltellut, että pakko päästä uudestaan kunnolla viettämään siellä aikaa. Paikka oli kyllä ihan mahtava. Mä yritin miettimällä miettiä onko mitään valittamisen aihetta enkä keksinyt mitään…

Lapset tykkäs, pirpanallakin oli Dry Pro -merkkinen kipsin suoja ja se sai murtuneesta ranteesta huolimatta polskia mielin määrin. Meidän kaikkien loma pelastui, kun löysin googlettamalla tuon suojan, se oli aivan loistava! Pisaraakaan vettä ei mennyt sisään ja koska sen sisältä sai pumpattua kaiken ilman pois se ei haitannut liikkumistakaan yhtään. Hyvän vinkin löysin netistä, kun laittoi kipsin päälle ensin miesten urheilusukan sai suojan helpommin puettua päälle. Röpelöisen kipsin päälle kumista härpäkettä olis muuten ollut tuskallista pukea. Jos joku eksyy tätä lukemaan googlettamalla kipsisuojia kerrottakoon vielä, että tilattiin meidän nyt kaks ja puolivuotiaalle typylle koko small ja se oli just hyvä. Ympärysmitta oli just passeli, pituutta oli liikaa. Mutta koska ilmat pumpattiin pois sai suojaa taittelemalla sen silti helposti oikean kokoiseksi.

Pikkumurun mielestä lazy river oli ihan kaikista paras juttu, sinne piti päästä joka päivä monta kertaa. Reitin varrella kuljettiin hotellin vierustaa pitkin ja yhdellä parvekkeella päivysti brittirouva jonka kanssa pikkumuru vaihtoi aina muutaman sanan. Se poika löytää itselleen kavereita vaikka mistä ja vaikka minkä ikäisistä! Pirpana huvitteli hyppimällä altaan reunalta pohjaan. Kun kerrankin oltiin altaassa koko perhe pystyin vahtimaan pirpanaa kunnolla ja uskalsin päästää altaaseen ilman kellukkeita. Typykkä hyppeli altaan pohjalle ja potki itsensä sieltä itse pintaan. Tai ratsasti mun selässä, päästi otteensa irti, upposi pinnan alle hetkeksi ja potki itseään sieltä ylös. Käytännössä jo muutaman hetken ui itse. Ihan mahtavaa katseltavaa.

Mutta ihan kaikista parasta tässä viime aikoina on ollut se, että pirpana pääsi eroon kipsistään eilen! Muru sen lääkäriin vei ja oli kuulemma huutanut kuin syötävä, kun kipsin poistoa valmisteltiin. Itse operaation aikana oli sitten vain istunut hiljaa ja ihmetellyt. Sama röntgenissä. Mutta onneksi, onneksi ranne oli luutunut hyvin. Typykän käsi alkoikin haista jo siihen malliin, että oli aikakin päästä kipsistä eroon! Hauskasti vaan meidän voimakkaasti oikeakätisestä lapsesta on kehkeytynyt vasenkätinen. Tänään jo sentään varasi painoa oikeallekin kädelle mitä ei tehnyt vielä eilen, mutta esimerkiksi lempipuuha leikkaaminen sujuu edelleen vasemmalla kädellä. Toisaalta, ei kaksikätisyydestä mitään haittaa olisi vaikka jatkaisi tuota pidempäänkin.

Mutta joo, jos nyt oikeesti kokeilis sitä nukkumista…

”Olen taas tavannut tuttuja niin että en saa unta – – -”

”…tyynyä puristan kuin hyvää ystävää.” (Risto Rasa)

Bahrain on maa, jossa tullaan ja mennään koko ajan. Tutustut jatkuvasti uusiin ihmisiin ja jatkuvasti saa vastaavasti hyvästellä toisia. Näiden reilun kahdeksan (!) vuoden aikana näin on käynyt lukemattomia kertoja.

Uudet tuttavuudet ja ystävät ovat tietysti tosi ihana juttu! Joidenkin kanssa riittää, että tapaa harvakseltaan, synkkaa niin hyvin, että syntyy vahva ystävyys hetkessä. Jotkut jää hyvänpäiväntutuiksi, joiden kanssa rupatellaan kun tavataan milloin mistäkin syystä ja missäkin yhteydessä. Ja jotkut päätyvät osaksi jokapäiväistä arkea, ihan lähelle, tärkeiksi.

Bahrain on tässä kuussa taas näyttänyt kyntensä. Jouduimme hyvästelemään rakkaat ystävät, jotka ovat näytelleet isoa osaa meidän bahrainilaisessa elämässä, melkein seinänaapureina täälläoloajasta kuusi vuotta! Ekat vuodet heidän kotinsa oli mulle toinen koti, vietin siellä joskus enemmän aikaa kuin omassani sillä aikaa kun muru oli työreissuilla. Vielä silloin joskus, kun oltiin vaan minä ja muru, sai loikata hetkessä keskelle pikkulapsiperheen arkea. Siitä oli sitten helppo jatkaa, kun oma perhe kasvoi, monta oivallusta viisaampana.

Nyt pitää luoda uudet rutiinit ja keksiä kenelle soittaa, kun etsii hyvää ompelijaa tai hei missä oli se pikku putiikki mistä sä puhuit silloin. Jostain pitäis löytyä myös joku jonka kanssa jakaa maanantaiaamut taiteillen. Ja joku joka maalaa tai valmistelee kahdeksan taulua samassa ajassa, kun minä näperrän jotain pientä yksityiskohtaa. Ja joku joka osaa aina löytää oikeat sanat silloin, kun on ystävä hädässä. Ja joka näyttää esimerkkiä siinä miten pystyy olemaan loputtoman kärsivällinen silloin, kun pojat kaapii kalliit naamarasvat tai kastelee olkkarin läpimäräksi autonpesuleikeissä.

Musta jotenkin tuntuu, että mun täytyy löytää enemmän kuin yksi tai kaksi ihmistä joilla tämä vaje täytetään…

p.s. Hassua sinänsä, mutta olemme törmänneet myös uusiin suomalaisiin, tai sanoisinko uusvanhoihin, sillä kahdeksan vuotta sitten, just ennen kuin me tultiin tälle saarelle, he lähtivät, vain tullakseen nyt takaisin.

Joulu on kohta ovella!

Pikkumuru sai tänä iltana idean! Joulutontulle piti jättää ruokapöydälle jotain syötävää!

Tuumasta toimeen. Ohjeistin, että ensin piti piirtää piirustus. Tällä kertaa paperille syntyi kuva möröstä ja pelokkaasta joulutontusta. Paperille ruksattiin monta t-kirjainta (se on ilmeisesti pikkumurusta kaikista helpoin kirjoittaa, sillä kaikki piirustukset ovat nykyään täynnä niitä, vähän kohtalokkaan näköisiä, näyttävät hautaristeiltä, seassa vähän sahalaitaa), yläreunaan oma nimi, piirustus kirjekuoreen, ja lopuksi kieli suupielestä pilkottaen kirjoitti saneluni mukaan kuoreen ”tonttu”. Sitten miettimään mitä tontulle tarjottaisiin. Ehdotin pähkinöitä ja se kelpasi. Pähkinöiden viereen tonttukuppiin kaadettiin porkkana-appelsiinimehua, pikkumurun ja murun lempparia (mun mielestä ihan kauheaa sotkua). Ja se piirustuskirje tarjottavien viereen.

Taidan saada syyttää koko episodista vain itseäni. Kopioin joskus varmaan viime vuonna entisen naapurini idean, jossa kirje joulupukille jätettiin en nyt muista oliko ruokapöydälle vai ulos keksien kera, ja aamulla lautasella oli vain murut jäljellä ja kirje kadonnut. Siispä joskus viime vuonna, tylsänä päivänä, piirrätytin pikkumurulla piirustuksen ja jätettiin se tonttua varten odottamaan. Ei siis ollut kyse joululahjatoiveesta, muuten vain huvituksesta. Aamulla tarjottavien tilalla oli suklaata, lahja tontulta. Meillä on muutenkin joulukuussa perinne, jossa joulukalenterina toimii pieni pussukka, joka joka aamu ennen joulua löytyy jostain vaihtuvasta paikasta ja sisällä on useimmiten suklaata. Pikkumuru on siis tehokkaasti yhdistänyt joulutontun suklaaseen ja on nyt niin fiksu, että osaa kerjätä sitä kesken vuottakin 😀

Kävin äsken kurkkaamassa ruokapöydälle ja kas vain, pähkinät lautaselta olivat kadonneet, samaten kirjekuori, ja lautasella kaksi suklaakonvehtia! Joulutontut tosiaan ovat alkaneet jo kierroksensa! Tsih.

 

* * *

Pirpana on kuumeessa. Nenä ihan tukossa ja kurkku varmaan kipeä, siltä ääni kuulostaa. Arvasin, että ainakin toinen ellei molemmat on kohta kipeänä, sää on taas ”vaihtunut” ja viikolla on ollut hiekkaa ilmassa, tulee tuulen mukana. Yleensä aina lapset sairastuvat, kun nää säät tulee. Siis säähän ei varsinaisesti vaihdu suomalaisen mittapuun mukaan, mutta helteet ovat nyt taittuneet ja lämpötila menee jopa alle kolmenkymmenen. Ja tuulet tuovat mukanaan pöllyävää hiekkaa, joka täyttää suut ja silmät. Vielä nää ei olleet varsinaisia hiekkamyrskyjä, mutta tylsiä silti.

Iloista tässä on se, että ulkoilla voi käytännössä läpi päivän. Pikkumuru oli tänään iltapäivällä ulkona melkein kaksi tuntia, kaivoi leikkipuistossa hiekasta ”kultaa” ja roudasi kullan virkaa toimittavia pikkukiviä ämpärissä olkkariin asti, pestyään ne ensin ulkona puutarhaletkulla. Tosi kiva, että löytyi kiva puuha. Pirpana parka joutui jäämään sisälle. Eilen vein sen ulos joksikin aikaa, mutta tänään oli kunto selkeästi huonompi, joten pidin sen sisällä. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että ei tule korvatulehdusta.

* * *

Tänään tapahtui muuten sellainen ihme, että koko talon ilmastointilaitteista yksikään ei ollut päällä! Tässä talossa on tosi typerät laitteet, tuuletin on päällä koko ajan. Kompressori pyörähtää päälle vain ajoittain, mutta tuulettimen humina on jatkuvaa. En muista koska yläaulan ilmastointi on viimeksi ollut pois päältä, joten korvissa kuuluva taustahumina on ollut kuukausikaupalla jatkuvaa. Kun nyt viimein ilmastoinnin pystyi laittamaan pois päältä tuntui hiljaisuus ihan hassulta. Kellon tikitys ja muut taustaäänet kuuluivat ihan hassun kovaa korvissa. Talon muita ilmastointilaitteita pistetään päälle ja pois tarpeen mukaan, mutta yläaulassa olemme antaneet ilmastoinnin olla päällä koko ajan, sillä se viilentää tasaisesti yläkerran makkareita. En minä eikä muru tykkää nukkua ilmastointi päällä makkarissa, mutta aulasta tuleva viileä ilma on yleensä tarpeeksi, vain pahimmilla helteillä makkarinkin ilmastointi pitää jossain vaiheessa yötä laittaa joksikin aikaa päälle. Tässä talossa on sen verran isot ikkunat alakerrassa, että päivällä aurinko lämmittää talon yleensä aika kuumaksi ja ilmastointia tarvitaan pitkään. Yläaula varsinkin tulisi nopeasti tosi kuumaksi, siksi siis jatkuva pouhuutus. Ilmastointilaite, niin ihana ja tarpeellinen kuin se näillä lämpötiloilla onkin, on oikeasti aika rasittava kapine!

Toinen juttu on vedenlämmitin. Koko kesän talon vesivaraajat ovat olleet pois päältä, sillä vesisäiliö lämpenee ihan tarpeeksi kuumaksi ulkona. Kesän ajan hanan vääntäminen pitää ajatella toisinpäin: kuumaa vettä kylmän puolelta, sillä vesi tulee kuumassa olevasta ulkosäiliöstä, ja kylmää vettä kuuman puolelta, sillä vesi tulee kylppärin sisäkaton takaa sisällä olevasta säiliöstä ja siellä vesi pysyy viileämpänä, joskaan ei kylmänä, silloin kun varaaja ei ole päällä. Muutaman aamun kärvistelin aika kylmissä suihkuissa, kunnes viimein annoin periksi ja laitoin varaajan päälle muutama päivä sitten.

Ihanaa, talvi on tulossa!

Me ollaan lomailtu ja hyysätty vieraita ja eletty ihan vaan arkea

Mistäs sitä aloittaisi…

Meidän huusholliin on rantautunut uhmis. Maitolasi tönäistään kiukkuisesti kauemmas, jos yritän tarjota; isoveli saa osakseen läpsäisyn tai kaksi; tavarat lentelee; ilme on yrmeä ja kaikkea säestetään kiukkuisilla murahduksilla. Niiiiin söpöä (ainakin vielä). Pirpana on puolitoistavuotias, vähän yli, ja suunnilleen näihin aikoihin nää samat kuviot alkoi pikkumurunkin kanssa. Mä en vaan oikein osaa ottaa tuota pientä yrmynaamaa tosissaan, kun selvästi monesti ihan vaan huvikseen kokeilee miltä tuntuis, jos nyt vähän yrittäis olla äksy. Hymyn saa vaihdettua naamalle ihan tuosta vaan, vähän kun kutittaa tai taputtaa poskea sormella, typy tulee jo huulet ojossa antamaan pusua! Mutta kai tässä pitää valmistautua siihen, että just kun pikkumuru on alkanut enemmän näyttämään aurinkoista puoltaan taas, toi toinen alkaa yrmistelemään.

Mulla oli kiireinen huhtikuu, ensin oltiin Jordaniassa ja Dubaissa lomalla (ihanaa!), sitten tuli äiti siskoineen käymään (ihanaa!), sitten oltiin muuten vaan puuhakkaita, kotiapulainen oli pitkäksi venähtäneellä asioidenhoitamisreissulla Sri Lankassa ja kotiaskareet sun muut vei tehokkaasti meikäläisen ajan.

Jordania oli elämys. Mä en ehtinyt etukäteen jotenkaan yhtään valmistautua koko reissuun, haaveilin vaan rantaresorttilomasta, joten lentokentältä ulos ajaessa olin jotensakin ällistynyt. Odotin samaa näkymää kuin Bahrainissa, eli suht modernia miljöötä, mutta Jordaniahan olikin aika erilainen! Hirveen köyhää, ainakin Ammanin seudulta poispäin ajaessa. Talot ihan tosi rapistuneita, autot järjestään tosi vanhoja, jotenkin hirveen kurjaa ja surkeaa. Mutta samaan aikaan maisemat tosi kauniit, kauniita kumpuilevia vuoria ja laaksoja, mielettömät näkymät välillä! Ja kun tiesi miten pitkä historia sillä maalla on ja miten siellä kurvailtiin samoilla seuduilla mistä Raamatun tarinat kertoo, oli jotenkin hyvä mieli. Mä tykkäsin ihan hirveesti!

Käytiin vaan Kuolleella merellä, asuttiin Mövenpickin resortissa, jota voin kyllä kovasti suositella. Siinä ne oli kaikki rivissä eri hotellit ja varmaan kaikki hyviä. Tehtiin pikku retket Mount Nebolle ja Jeesuksen kastamispaikalle, ne oli molemmat ihan siinä lähellä ja helpot pienten lasten kanssa. Vuorelle kipuaminen autolla oli mulle kova pala, mä pelkään korkeita paikkoja ja matka oli t u s k a a. Pikkumurua nauratti kun mä pidin silmiä kiinni ja pelkäsin. Luulin, että alastulo on vielä kaameempaa (usein on), mutta se olikin sitten suht iisi juttu. Muru tietysti ajoi, mua ei olis saanut autonrattiin mikään! Vuoren laelta oli kyllä sitten komeet maisemat! Bahrainissa on niin tasaista, että pienemmätkin mäet olis ollut meidän silmille upeita, mutta näistä näkymistä tykättiin kaikki kovasti! Pikkumuru oli sitä mieltä, että tuolta näki koko maailman!

Resortissa loikoilu oli niin kivaa puuhaa, että pikkumuru puhuu ”siitä paikasta missä oli suolaista vettä” vieläkin. Kyselee mennäänkö kohta sinne taas. Itse kuolleestamerestä poika ei ollut kovin vaikuttunut, leuan alla oli joku pieni kniiru johon kirveli kun siihen meni vettä. Muutenkin oli aika aallokkoista ja nopeasti syvää, joten tuollaiselle pikkutirriäiselle oli vähän haastavaa. Pikkumuru kävi vaan kastautumassa. Me kokeiltiin murun kanssa kellumista ja olihan se aika villiä.

Mutta altaissa molemmat lapset olis viihtyneet vaikka koko päivän! Pirpana jakeli lentosuukkoja hotellin työntekijöille ja lounasravintolassa pikkumuru piti ylläri ylläri hovia, kauhee lauma tarjoilijoita oli vierellä viihdyttämässä, kun poika söi jäätelöä baaritiskin vieressä. Muu perhe oli sillä aikaa kiltisti pöydän ääressä terassilla… Oli hyvä loma.

Jordanian jälkeen henkäistiin hetki kotona ja sit käytiin vielä pari yötä Dubaissa tapaamassa murun sukulaisia. Sen jälkeen ollaankin vaan oltu kotona.

Al Areen wildlife park

Tänään oltiin pirpanan kanssa pikkumurun tarhan mukana Al Areenin eläinpuistossa. Viimeksi olen käynyt kuutisen vuotta sitten ja täytyy sanoa, että kivan kasvojenkohotuksen paikka on saanut sinä aikana. Paljon oli tullut uutta, oli kivan siistiä, paljon nähtävää ja lapset viihtyivät. Nappisuoritus Bahrainilta!

En ole mikään eläintarhojen superfani, mutta ymmärrän niiden tarkoituksen eläintensuojelun edistäjänä, sukupuuttoon kuolemassa olevien lajien suojelijana ja eläintietouden levittäjänä. Suurin osa Bahrainin eläintarhasta oli minusta hyvännäköistä, eläimistä pidettiin selvästi hyvä huoli ja ne olivat lajityypillisessä ympäristössä ainakin näin maallikon silmin katsottuna. Ainoastaan valtavat pelikaanit mielettömine nokkineen, strutsit ja kiukkuiset aasit olivat minusta vähän liian lähellä  yleisöä, jonkinlainen varoituskyltti ainakin olisi voinut olla paikallaan. Eivät välttämättä ole niitä ystävällisimpiä eläimiä. No, pelikaanit näyttivät rauhallisilta, mutta aika hurjaa oli, että ihan niiden viereen pääsi, ne nääs eivät olleet minkäänlaisessa häkissä. Eivätkä ole ihan pieniä lintuja.

 

Pikkumuru väsähti minusta jotenkin aika nopeasti ja aloinkin jo miettimään, että eikö poika saa täällä autojen maassa tarpeeksi liikuntaa, kun noin väsyy, kun kaikki muut lapset tuntuivat vielä ihan hyvin jaksavan. Syy väsymiselle löytyi kuitenkin sitten kun kotiin päästiin: kuume. Jonkin ajan päästä sitten tajusin, että pirpanallakin on kuume, ei tosin yhtä korkea kuin pikkumurulla. Ei mikään ihme, että ruokakaan ei lounaalla maistunut. Tietysti muru on parhaillaan Frankfurtissa, tulee vasta huomenna myöhään illalla… Toivottavasti yöstä ei tule kauheen rauhaton. Molemmat lapset ovat aika räkäisiä, joten kuume ei ole mikään yllätys. Ilmankin olis kyllä pärjätty.

Huomenna pikkumuru ei sitten pääse tarhan teddy bear picknickille. Minäkin olisin mennyt mukaan auttelemaan. Harmillista, tykkään kyllä yleensä noista koulun jutuista, pikkumurulla on kiva luokka, lasten kanssa on kiva hömpötellä. Pitää järjestää piknikki kotona oman perheen kesken. Illalla jo pikkumuru otti pehmokoiran kainaloon ja yritti sohvalla napostella evästä. Ei vaan oikein maistunut. Toivottavasti huomenna kaikki paremmin.

Prince Khalifa Bin Salman -puisto

Mä oon ennenkin havahtunut huomaamaan, miten sitä pyörii aina samoissa ympyröissä. Käy samoissa paikoissa, samoissa ruokakaupoissa, samoissa ravintoloissa. Sitten kun joskus hoksaa tehdä jotain tavallisesta arjesta poikkeavaa, tuntuu kuin olisi yhtäkkiä muuttanut uuteen paikkaan!

Me käytiin Prince Khalifa Bin Salman Parkissa Hiddissä eilen iltapäivällä. Me oltiin valehtelematta ainoat valkoihoiset naamat koko isossa puistossa, tuli tosi hassu fiilis. Tajusin samalla, että kunhan pääsen vähän eteenpäin arabian kielen opinnoissa (siis pidemmälle kuin tähän mennessä läpi  käymäni kolme oppituntia), mun pitää ehdottomasti viedä lapset leikkimään johonkin paikallisten suosimaan puistoon ja ryhtyä juttusille, muuten ei arabiaa täällä kovin helposti pääse normiarjessa puhumaan. Mutta siis, eilen tuli sellainen olo kuin olisi muuttanut ulkomaille! Ihan absurdia, hehhheee! Mutta kertonee samalla aika paljon meikäläisen arjesta!

Mä yritin googlettaa kyseistä puistoa, ei tullut mitään kovin hyviä linkkejä vastaan, mutta pakko jakaa tämä jonkun väsäämä videonpätkä: olkaa hyvä, salakatselkaa jonkun ihan uppo-oudon reissua kyseiseen puistoon. Ihan huippuvideo 😀

Maleksijat hoi!

Ma en voi kasittaa paikallisten naisten tapaa maleksia koko kaytavan leveydelta! Aarimmaisen arsyttavaa, varsinkin nyt, kun oon matkassa aina hyokkaysvaunujen kanssa enka paase pujahtamaan ahtaista raoista ohi! Rivi naisia laahustaa ja juoruaa, raplaa kannykkaa, eika vahingossakaan voi katsoa taakse, etta tuleeko sielta ketaan. Aaaaarghs!

Yhta hitaasti maleksitaan myos parkkipaikalla autojen seassa ja tieta ylittaessa. Varsinkin naita tien ylittajia seuratessa mietityttaa, etta oma henki ei vissiin ole kallis. Viimeksi mainittuun syyllistyy kylla yleensa muut kun naiset ja heita loytyy vahan joka kansallisuutta.

Ihme hommaa.

Hetkinen…

Olin tassa taannoin ostoskeskuksen leikkipaikassa pikkumurun kanssa leikkimassa. Poika hurjasteli liukumaissa ja silla aikaa pirpanaa tuli ihastelemaan pieni taaperotytto, ehka reilun vuoden vanha, suloinen pieni ihana kirkassilma, kaunis kuin pieni koru! Mina ihastelin tyttoa aaneen, mutta tyton seurana ollut filippiinokotiapulainen kommentoi tahan halveksivasti, vahan tuhahtaen: ”mutta se ei ole normaali”. Olin ihan jarkyttynyt naisen asenteesta, mietin miten surullista on, etta todennakoisesti eniten tyton kanssa oleva ihminen suhtautuu haneen niin torkeasti. Totta, tytolla oli Downin syndrooma,  mutta silti han oli aivan hurmaava pieni ihminen!

Elama on joskus niin epaoikeudenmukaista. Toivottavasti tytolla on rakastavat vanhemmat tai edes joku laheinen, jolle han ei ole vain se ”epanormaali”!

Mufti day

Kannattaa olla koulussa/ tarhassa britticurriculumin mukaan toimivassa koulussa: niilla on lomaa koko ajan! Toki koulun lomien paalle tulee viela uskonnolliset juhlapyhat, joita on suht tiheassa. Pikkumurulla on vapaata tarhasta huominen ja sunnuntai, joten on neljan paivan viikonloppu. Kuukauden paasta tulee taas loma, en muista miten monta paivaa sitten lomaillaan. Pikkumurulle tulee joka tapauksessa useamman viikon tauko, silla tullaan Suomeen piipahtamaan maaliskuussa, palataan just kun tarhasta lahdetaan lomalle.  Mutta minkas teet, kun se isompi muru ”sai” lomansa maaliskuulle…

Tanaan juhlistivat ”middle termia” Mufti Daylla, eli ei tarvinnut pukea koulupukua paalle, vaan sai pukeutua miten haluaa. Paivaan sisaltyi elainparaati, olivat kuulemma tehneet elainnaamarit sita varten. Mina utelin etukateen minka naamarin meidan pikkuvekara oli tehnyt ja kiikutin ompelijalle lajan kangasta. Niin pikkumuru saapasteli tanaan tarhaan pukeutuneena koiranpennuksi. Oli kuulkaa suloinen ilmestys! Ihme kylla antoi paahineen olla paassa aika pitkaan, yleensa kaikki revitaan pois heti. Harmittaa hirveasti, kun paraatia ei saaneet vanhemmat jaada katsomaan, olisi ollut hauskaa!

Mulla on flunssa ja paa ihan tukossa. Tai siis lahinna nena, joka on ihan taynna rakaa, joka valuu koko ajan! Tuskallista. Toivottavasti alkaa pian helpottaa. Sama tauti on kaynyt lapi koko perheen, mina viimeisena siita karsin. Onneksi pikkupirpanalla se meni aika kevyena ohi, eika kenellakaan muullakaan perheesta se kovin paha ollut, kuumetta ei ole ollut kellaan.

Flunssaisesta olosta ja erittain huonosti nukutusta yosta johtuen tama paiva on mennyt ihan harakoille. En ole purkanut ensimmaistakaan laatikkoa. Ehka huomenna?

 

Mesta paikka

Muuttokaaos.

Keittiossa on tavarat suht paikoillaan, yks laatikko viela uupuu, en ole viela ehtinyt etsia. Suurin osa haarukoista ja veitsista siis kateissa ja RAASTIN, jota jostain syysta olisin tarvinnut jo kahdesti. En ole tajunnutkaan miten tarpeellinen kapistus se on? Lasten vaatteet, lelut ja muut tilpehoorit suurin piirtein paikoillaan, olohuoneen huonekalut (kai) lopullisessa jarjestyksessaan, telkkarin boksi kytketty, netti toimii (en olisi ikina uskonut etta se siirretaan niin nopeasti, varauduin paivien odotukseen). Muuten sitten kaikki onkin viela vaiheessa. Viimeiseen kolmeen paivaan en ole saanut juuri mitaan aikaiseksi, lapset ja asioiden jarjestely vieneet kaiken ajan. Onneksi tajusin kerata kaikki laatikot makkariin, etteivat ole silmilla koko ajan. Pois silmista, pois mielesta? Ehka joskus ensi vuonna saadaan kaikki purettua, varsinkin kun murun vapaat on ohi taas talta eraa ja mies on toissa koko ajan taas.

Mekkalaa ei paasty pakoon uudessakaan kodissa, kyynelkaasukranaatit paukkuu ja poliisiautot huutaa lahistolla. Viereisessa kylassa on taas kavuttu talojen katoille tasan kello kymmenen illalla huutamaan Allahia. Parikymmenta minuuttia huutelevat, sitten hiljenee. Vuosipaiva 14. helmikuuta oli ja meni, koko maa pidatti hengitystaan, mita tapahtuu. ei mitaan ihmeellista toistaiseksi, toki mellakointia ja laajoja pidatyksia, mutta kaikki odotti jotain suurta ja mullistavaa. Poliiseja on kuulkaa tienoot taynna, melkein joka suuntaan kun kaantyy on poliisiautoja parkissa. Entisen Pearl roundaboutin tienoo on taas kuin armeijan leiri, loytyy panssaroituja ajoneuvoja joka lahtoon.

Mutta uusi koti on ihana.