Jestas, että viime päivinä on ollut kuuma! Mä en käsitä miten ne ihmiset pärjää joiden pitää tehdä töitä ulkona koko pitkä päivä. Mulle tulee tuskainen olo jo parin minuutin ulkona olon jälkeen.

Ei oo onneksi enää pitkä siihen, kun tullaan Suomeen. Ajatukset askartelee jo matkan aikatauluissa. Juhannuksen jälkeen tullaan ja elokuun lopulla takaisin kuumuuteen. Pikkumuru puhuu Suomesta jatkuvasti, tänään kerrattiin keitä kaikkia nähdään, kun tullaan. Suomi-ikävä on kova koko perheellä. Tai siis, pirpana ei tietenkään vielä tajua.

Mun pitää kohta lähteä hakemaan pirpanaa tarhasta. Pikkumurulla on leikkitreffit, koulukaverin äiti nappaa sen mukaansa suoraan koulusta joten säästyn yhdeltä ajamiskierrokselta. Mä just tänään ajattelin, että aikoinaan päiväkodeissa töissä ollessa eskarilaiset tuntui niin isoilta ja fiksuilta ja nyt mun oma vekara on viittä vaille eskari-ikäinen. Selailin läpi vanhoja valokuvia tuossa äsken ja vähän haikea huokaus pääsee. Molemmat oli niin pieniä ja nyt jo niin isoja. Pirpanan pitää saada tehdä kaikki i-t-s-e ja pikkumuru filosofoi vähän asiasta kuin asiasta. Pohtii, miettii.

Me ollaan viime päivinä todettu murun kanssa moneen kertaan, että meillä on tosi  kivat lapset.

 

Mä mitään osaa nukkua…

…Muu perhe on tuolla onnellisesti nukkua posottanut jo pitkään, mä edelleen jumitan täällä. Väsykin olis jo, mutta en vaan osaa! Muru on ollut toista viikkoa lomalla ja mä olen saanut nukkua nyt parina aamuna pitkään. Ei sitten tietysti väsytä samaan aikaan kuin murua, joka herää kuuden jälkeen. Huomenna saan vielä nukkua niin pitkään kuin haluttaa ja sitten alkaa taas arki. Sovittiin, että huomisen jälkeen muru saa nukkua pari aamua pitkään ennen kuin työrupeama taas alkaa. Ihan hyvä diili oikeesti.

Me käytiin Omanissa pistäytymässä, kun kerta murulla oli loma. Voin lämpimästi suositella Muscatin Shangri Lata. Me käytiin siellä kerran ennenkin piipahtamassa perjantaibrunssilla ja pari tuntia altailla, sen jälkeen on poltellut, että pakko päästä uudestaan kunnolla viettämään siellä aikaa. Paikka oli kyllä ihan mahtava. Mä yritin miettimällä miettiä onko mitään valittamisen aihetta enkä keksinyt mitään…

Lapset tykkäs, pirpanallakin oli Dry Pro -merkkinen kipsin suoja ja se sai murtuneesta ranteesta huolimatta polskia mielin määrin. Meidän kaikkien loma pelastui, kun löysin googlettamalla tuon suojan, se oli aivan loistava! Pisaraakaan vettä ei mennyt sisään ja koska sen sisältä sai pumpattua kaiken ilman pois se ei haitannut liikkumistakaan yhtään. Hyvän vinkin löysin netistä, kun laittoi kipsin päälle ensin miesten urheilusukan sai suojan helpommin puettua päälle. Röpelöisen kipsin päälle kumista härpäkettä olis muuten ollut tuskallista pukea. Jos joku eksyy tätä lukemaan googlettamalla kipsisuojia kerrottakoon vielä, että tilattiin meidän nyt kaks ja puolivuotiaalle typylle koko small ja se oli just hyvä. Ympärysmitta oli just passeli, pituutta oli liikaa. Mutta koska ilmat pumpattiin pois sai suojaa taittelemalla sen silti helposti oikean kokoiseksi.

Pikkumurun mielestä lazy river oli ihan kaikista paras juttu, sinne piti päästä joka päivä monta kertaa. Reitin varrella kuljettiin hotellin vierustaa pitkin ja yhdellä parvekkeella päivysti brittirouva jonka kanssa pikkumuru vaihtoi aina muutaman sanan. Se poika löytää itselleen kavereita vaikka mistä ja vaikka minkä ikäisistä! Pirpana huvitteli hyppimällä altaan reunalta pohjaan. Kun kerrankin oltiin altaassa koko perhe pystyin vahtimaan pirpanaa kunnolla ja uskalsin päästää altaaseen ilman kellukkeita. Typykkä hyppeli altaan pohjalle ja potki itsensä sieltä itse pintaan. Tai ratsasti mun selässä, päästi otteensa irti, upposi pinnan alle hetkeksi ja potki itseään sieltä ylös. Käytännössä jo muutaman hetken ui itse. Ihan mahtavaa katseltavaa.

Mutta ihan kaikista parasta tässä viime aikoina on ollut se, että pirpana pääsi eroon kipsistään eilen! Muru sen lääkäriin vei ja oli kuulemma huutanut kuin syötävä, kun kipsin poistoa valmisteltiin. Itse operaation aikana oli sitten vain istunut hiljaa ja ihmetellyt. Sama röntgenissä. Mutta onneksi, onneksi ranne oli luutunut hyvin. Typykän käsi alkoikin haista jo siihen malliin, että oli aikakin päästä kipsistä eroon! Hauskasti vaan meidän voimakkaasti oikeakätisestä lapsesta on kehkeytynyt vasenkätinen. Tänään jo sentään varasi painoa oikeallekin kädelle mitä ei tehnyt vielä eilen, mutta esimerkiksi lempipuuha leikkaaminen sujuu edelleen vasemmalla kädellä. Toisaalta, ei kaksikätisyydestä mitään haittaa olisi vaikka jatkaisi tuota pidempäänkin.

Mutta joo, jos nyt oikeesti kokeilis sitä nukkumista…

No höh!

Just kun mä pääsin hehkuttamaan, että biitsikausi on alkanut ja nyt uidaan niin eiköhän pirpana mennyt murtamaan ranteensa! ”Painivat” pikkumurun kanssa sohvalla ja jotenkin se käsi jäi sinne alle. Itse olin keittiössä laittamassa ruokaa, joten en nähnyt tapausta, mutta näin mulle kerrottiin. Nyt on sitten käsi kipsissä kainalosta sormiin saakka. Vähän toukokuun puolen välin jälkeen pitäis saada kipsi pois. 😦 Pirpana on surullinen, kun ei pääse uimaan. Tosi harmillista!

Tilasin just äsken amazonista kipsisuojan, jos vaikka kumminkin pääsis vähän pulikoimaan. Arvostelut luettuani ymmärsin, että on olemassa suuri riski, että kipsisuoja vuotaa, jos se ei sovi käteen just napakasti, mutta kokeillaan nyt edes. Kipsi kyllä ulottuu niin ylös kainalon alle, että riski on suuri, että varsinkin kättä liikuttaessa se pääsee hörppimään vettä. Me suunniteltiin lyhyttä lomamatkaa just vähän ennen kuin kipsi pitäis ottaa pois, olis kurja jättää se väliin, kun on sitä jo niin odotettu. Lapsille ei luonnollisesti ole vielä kerrottu mitään, mutta me jo ehdittiin murun kanssa pettyä kunnes keksittiin tää varasuunnitelma b. Toivottavasti toimii!

Onneksi käteen ei tunnu kauheesti sattuvan ja aika näppärästi typy on ottanut vasemman käden käyttöön oikean sijasta. Hirveen mukautuvaisia noi pienet lapset!

Hyvänen aika!

Miten mä en ollenkaan ole muistanut koko blogia! En tiedä pitäiskö pikku hiljaa haudata koko projekti, kun tää ei kerta näin pitkään aikaan edes vilahda mun mielessä! Kaikki lukijatkin ovat varmaan aikojen saatossa kaikonneet…

Mutta kun nyt tänne kerran eksyin, niin kerrotaan samalla kuulumisia.

Pirpana aloitti tammikuussa tarhan ja rakastaa sitä yli kaiken. Pikkumuru aloitti myös samanikäisenä ja huudon kanssa jäätiin tarhaan joka aamu. Pirpanan kanssa istuin tasan kaksi aamua, ekana ehkä kymmenen minuuttia, toisena viisi. Puoiltapäivin tarhassa odotti iloinen tyttö, oli saanut maalata ja piirtää ja leikkiä sydämensä kyllyydestä!

Salaisuus varmaan oli siinä, että pikkumurun tarhaan piti aikoinaan jättää ilman pehmeää laskua, pirpanan tarhaan ei saa jättää yksin jos lapsi itkee. Yhdessä huoneessa on ihan kamala punainen sohva, johon saattajan pitää ahtautua ja istua kököttää siinä niin kauan, että lapsi on valmis jäämään yksin. Olin kuullut kauhutarinoita vanhemmista, jotka oli jääneet kuukausiksi limboon, onneksi meidän typy oli helpompi tapaus!

Typykkä nauttii tarhassa olosta oikeasti ja on ruvennut lauleskelemaan tarhassa laulettuja lauluja vähän joka mutkassa. ”tiiku tiiku liite staa, hauhauhau, apapapppaa, tiiku tiiku…” jne… Luokan opettajat rakastaa meidän pientä yli kaiken, hihkuvat, että prinsessa saapuu, kun lähestytään ovea ja näkevät meidät ikkunasta.

Pikkumurulla menee parhaillaan jotenkin ihan hirveän hyvin. Nauttii kans koulustaan, eskariksi tuota voisi ehkä parhaiten kutsua. Lukee yksinkertaisia lauseita englanniksi ja nauttii, kun saa auttaa askareissa kotona. Meidän apulaisemme on viikon lomalla ja pikkumuru on nyt parina päivänä tehnyt mun kanssa niin paljon kotitöitä, että on oikeasti helpottanut mun hommia. Laittoi esimerkiksi kaikki pyykit kaappiin, mä en saanut auttaa, auttoi uuden pyykkisatsin viikkaamisessa, on täyttänyt ja tyhjentänyt tiskikonetta ja vienyt tavaroita paikoilleen.

Pikkumies on kyllä kasvanut niin henkisesti kuin fyysisesti paljon tämän talven aikana. Hermoromahdukset, jotka olis vielä äskettäin jatkuneet tuntikausia, ovat enää vain hetkittäisiä ja usein keksii itse tilanteeseen ratkaisun, joka vie tekemistä ja tunnetilaa eri suuntaan. Kiitän tästä kyllä kovasti pojan koulua, ottivat poikaan heti alusta oikean asenteen ja löysivät oikeat narut mistä vetää. Pojasta itsestäänkin näkee, että nyt on hyvä olo. Mahtavaa!

Meillä on käynyt kevään mittaan pari satsia vieraita jotka on tuoneet kivan piristyksen arkeen. Tää kevät on ollut kaikella tavalla oikein kiva. Säätkin ovat parhaillaan mitä mainiommat, ollaan käyty biitsillä pariin otteeseen, harmillisesti tähän on tullut taukoja tiuhaan ilmestyneiden kevätflunssien myötä. Vähän tiuhempaan kun tässä päästäis uimaan, niin takaan ja alleviivaan, että pirpana oppis uinnin alkeet jo ihan tässä just!

Parhaillaan on menossa lasten koulujen kevätbreikki, vielä rutistetaan muutama viikko, sitten alkaa kesäloma. Ja sitten, kesän jälkeen, pikkumurulla alkaa herranjestas ekaluokka! Vuotta aikaisemmin toki kuin mitä Suomessa, mutta näillä mennään mitä täällä systeemi on. Hirvittää!

Joulukiireiden hellittäessä

Pikkumuru on onnellinen. Se miettii mitä instrumentteja sillä jo on ja mitä tarvitaan, että voi perustaa bändin. Joulupukki toi sille ja pirpanalle sähköpianon ja meillä tuotetaan musiikkia harva se minuutti. Pikkumuru soittaa aika kauniin kuuloisesti, oikein näkee miten se mielessään kuvittelee soittavansa ”oikeasti”. Ei yhtään huonoja tuotoksia sävellyksensä. Mä kysyin siltä haluaako se ottaa soittotunteja ja poika tuntui oikeasti asiasta kiinnostuneelta. Mitään pakkopullatunteja en kyllä halua eikä tuon pojan kärsivällisyydellä semmoiseen taivuta, mutta ehkä siitä olis hauskaa oppia vähän jotain perusteita ja saada ideoita. Pistetään harkintaan.

Pirpana avasi ensimmäisenä paketista aurinkolasit, pisti ne päähänsä ja sitten chillaili keskellä huonetta erittäin tyytyväisen näköisenä. Olis varmaan tyytynyt siihen yhteen pakettiin, ei yhtään näyttänyt kaipaavan lisää. Pianoon ei oo neiti kauheesti saanut koskea, veli on valloittanut masiinan. Jos pääsee välillä yhtään soittamaan, kaikkein hauskinta on vääntää nappulat kaakkoon ja saada äiti hermoromahduksen partaalle kun on niin kauhea meteli!

Meillä on innostuttu muovailemaan ja piirtämään. Pirpana varsinkin muovailee monta kertaa päivässä. Pikkumuru harjoittelee ihmishahmojen tekemistä piirtämällä, olen pikku hiljaa opastanut tekemään vähän yksityiskohtaisempia piirroksia kuin pääjalkaisia. Yleensä ihmiset ovat olleet hätäisesti hutaistuja pääjalkaisia, joilla on tiukka viiva suuna, isot pallurat silminä ja tuimat kulmakarvat. Tässä yhtenä päivänä kysäisin, kun pikkumuru oli saanut paperille piirrettyä pään, että missä on vatsa, missä kädet, sormet, jalat ja jalkaterät, korvat silmäripset yms.  ja johan paperille alkoi syntyä! Vatsaan piirretään myös vatsalaukku, josta lähtee käsiä ja jalkoja kohti verisuonia, joita pitkin energia sitten kulkee. Eräällä hahmolla oli vatsalaukussa viisi tomaattia: ”Äiti, kato nyt miten paljon tomaatteja tää on syönyt!!!” Herra sattuu inhoamaan tuoreita tomaatteja, joten piirros taisi olla pirpana, joka puolestaan rakastaa niitä. Suurin aarteeni on tällä hetkellä pikkumurun tekemä piirustus minusta, se on i-ha-na!

Tänään käytiin lennättämässä leijaa Seefin rannassa. Oli kivaa! Hauskinta oli katsoa, kun ystäväni pinkoi karanneen leijan perässä. Saatiin se kiinni ja uudelleen taivaalle. Jotain taikaa leijoissa on, lapset suorastaan tappelivat siitä kuka saa pitää narusta seuraavaksi! Välillä vähän evästä ja taas uudestaan rannalle pinkomaan!

”Olen taas tavannut tuttuja niin että en saa unta – – -”

”…tyynyä puristan kuin hyvää ystävää.” (Risto Rasa)

Bahrain on maa, jossa tullaan ja mennään koko ajan. Tutustut jatkuvasti uusiin ihmisiin ja jatkuvasti saa vastaavasti hyvästellä toisia. Näiden reilun kahdeksan (!) vuoden aikana näin on käynyt lukemattomia kertoja.

Uudet tuttavuudet ja ystävät ovat tietysti tosi ihana juttu! Joidenkin kanssa riittää, että tapaa harvakseltaan, synkkaa niin hyvin, että syntyy vahva ystävyys hetkessä. Jotkut jää hyvänpäiväntutuiksi, joiden kanssa rupatellaan kun tavataan milloin mistäkin syystä ja missäkin yhteydessä. Ja jotkut päätyvät osaksi jokapäiväistä arkea, ihan lähelle, tärkeiksi.

Bahrain on tässä kuussa taas näyttänyt kyntensä. Jouduimme hyvästelemään rakkaat ystävät, jotka ovat näytelleet isoa osaa meidän bahrainilaisessa elämässä, melkein seinänaapureina täälläoloajasta kuusi vuotta! Ekat vuodet heidän kotinsa oli mulle toinen koti, vietin siellä joskus enemmän aikaa kuin omassani sillä aikaa kun muru oli työreissuilla. Vielä silloin joskus, kun oltiin vaan minä ja muru, sai loikata hetkessä keskelle pikkulapsiperheen arkea. Siitä oli sitten helppo jatkaa, kun oma perhe kasvoi, monta oivallusta viisaampana.

Nyt pitää luoda uudet rutiinit ja keksiä kenelle soittaa, kun etsii hyvää ompelijaa tai hei missä oli se pikku putiikki mistä sä puhuit silloin. Jostain pitäis löytyä myös joku jonka kanssa jakaa maanantaiaamut taiteillen. Ja joku joka maalaa tai valmistelee kahdeksan taulua samassa ajassa, kun minä näperrän jotain pientä yksityiskohtaa. Ja joku joka osaa aina löytää oikeat sanat silloin, kun on ystävä hädässä. Ja joka näyttää esimerkkiä siinä miten pystyy olemaan loputtoman kärsivällinen silloin, kun pojat kaapii kalliit naamarasvat tai kastelee olkkarin läpimäräksi autonpesuleikeissä.

Musta jotenkin tuntuu, että mun täytyy löytää enemmän kuin yksi tai kaksi ihmistä joilla tämä vaje täytetään…

p.s. Hassua sinänsä, mutta olemme törmänneet myös uusiin suomalaisiin, tai sanoisinko uusvanhoihin, sillä kahdeksan vuotta sitten, just ennen kuin me tultiin tälle saarelle, he lähtivät, vain tullakseen nyt takaisin.

Joulu on kohta ovella!

Pikkumuru sai tänä iltana idean! Joulutontulle piti jättää ruokapöydälle jotain syötävää!

Tuumasta toimeen. Ohjeistin, että ensin piti piirtää piirustus. Tällä kertaa paperille syntyi kuva möröstä ja pelokkaasta joulutontusta. Paperille ruksattiin monta t-kirjainta (se on ilmeisesti pikkumurusta kaikista helpoin kirjoittaa, sillä kaikki piirustukset ovat nykyään täynnä niitä, vähän kohtalokkaan näköisiä, näyttävät hautaristeiltä, seassa vähän sahalaitaa), yläreunaan oma nimi, piirustus kirjekuoreen, ja lopuksi kieli suupielestä pilkottaen kirjoitti saneluni mukaan kuoreen ”tonttu”. Sitten miettimään mitä tontulle tarjottaisiin. Ehdotin pähkinöitä ja se kelpasi. Pähkinöiden viereen tonttukuppiin kaadettiin porkkana-appelsiinimehua, pikkumurun ja murun lempparia (mun mielestä ihan kauheaa sotkua). Ja se piirustuskirje tarjottavien viereen.

Taidan saada syyttää koko episodista vain itseäni. Kopioin joskus varmaan viime vuonna entisen naapurini idean, jossa kirje joulupukille jätettiin en nyt muista oliko ruokapöydälle vai ulos keksien kera, ja aamulla lautasella oli vain murut jäljellä ja kirje kadonnut. Siispä joskus viime vuonna, tylsänä päivänä, piirrätytin pikkumurulla piirustuksen ja jätettiin se tonttua varten odottamaan. Ei siis ollut kyse joululahjatoiveesta, muuten vain huvituksesta. Aamulla tarjottavien tilalla oli suklaata, lahja tontulta. Meillä on muutenkin joulukuussa perinne, jossa joulukalenterina toimii pieni pussukka, joka joka aamu ennen joulua löytyy jostain vaihtuvasta paikasta ja sisällä on useimmiten suklaata. Pikkumuru on siis tehokkaasti yhdistänyt joulutontun suklaaseen ja on nyt niin fiksu, että osaa kerjätä sitä kesken vuottakin 😀

Kävin äsken kurkkaamassa ruokapöydälle ja kas vain, pähkinät lautaselta olivat kadonneet, samaten kirjekuori, ja lautasella kaksi suklaakonvehtia! Joulutontut tosiaan ovat alkaneet jo kierroksensa! Tsih.

 

* * *

Pirpana on kuumeessa. Nenä ihan tukossa ja kurkku varmaan kipeä, siltä ääni kuulostaa. Arvasin, että ainakin toinen ellei molemmat on kohta kipeänä, sää on taas ”vaihtunut” ja viikolla on ollut hiekkaa ilmassa, tulee tuulen mukana. Yleensä aina lapset sairastuvat, kun nää säät tulee. Siis säähän ei varsinaisesti vaihdu suomalaisen mittapuun mukaan, mutta helteet ovat nyt taittuneet ja lämpötila menee jopa alle kolmenkymmenen. Ja tuulet tuovat mukanaan pöllyävää hiekkaa, joka täyttää suut ja silmät. Vielä nää ei olleet varsinaisia hiekkamyrskyjä, mutta tylsiä silti.

Iloista tässä on se, että ulkoilla voi käytännössä läpi päivän. Pikkumuru oli tänään iltapäivällä ulkona melkein kaksi tuntia, kaivoi leikkipuistossa hiekasta ”kultaa” ja roudasi kullan virkaa toimittavia pikkukiviä ämpärissä olkkariin asti, pestyään ne ensin ulkona puutarhaletkulla. Tosi kiva, että löytyi kiva puuha. Pirpana parka joutui jäämään sisälle. Eilen vein sen ulos joksikin aikaa, mutta tänään oli kunto selkeästi huonompi, joten pidin sen sisällä. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että ei tule korvatulehdusta.

* * *

Tänään tapahtui muuten sellainen ihme, että koko talon ilmastointilaitteista yksikään ei ollut päällä! Tässä talossa on tosi typerät laitteet, tuuletin on päällä koko ajan. Kompressori pyörähtää päälle vain ajoittain, mutta tuulettimen humina on jatkuvaa. En muista koska yläaulan ilmastointi on viimeksi ollut pois päältä, joten korvissa kuuluva taustahumina on ollut kuukausikaupalla jatkuvaa. Kun nyt viimein ilmastoinnin pystyi laittamaan pois päältä tuntui hiljaisuus ihan hassulta. Kellon tikitys ja muut taustaäänet kuuluivat ihan hassun kovaa korvissa. Talon muita ilmastointilaitteita pistetään päälle ja pois tarpeen mukaan, mutta yläaulassa olemme antaneet ilmastoinnin olla päällä koko ajan, sillä se viilentää tasaisesti yläkerran makkareita. En minä eikä muru tykkää nukkua ilmastointi päällä makkarissa, mutta aulasta tuleva viileä ilma on yleensä tarpeeksi, vain pahimmilla helteillä makkarinkin ilmastointi pitää jossain vaiheessa yötä laittaa joksikin aikaa päälle. Tässä talossa on sen verran isot ikkunat alakerrassa, että päivällä aurinko lämmittää talon yleensä aika kuumaksi ja ilmastointia tarvitaan pitkään. Yläaula varsinkin tulisi nopeasti tosi kuumaksi, siksi siis jatkuva pouhuutus. Ilmastointilaite, niin ihana ja tarpeellinen kuin se näillä lämpötiloilla onkin, on oikeasti aika rasittava kapine!

Toinen juttu on vedenlämmitin. Koko kesän talon vesivaraajat ovat olleet pois päältä, sillä vesisäiliö lämpenee ihan tarpeeksi kuumaksi ulkona. Kesän ajan hanan vääntäminen pitää ajatella toisinpäin: kuumaa vettä kylmän puolelta, sillä vesi tulee kuumassa olevasta ulkosäiliöstä, ja kylmää vettä kuuman puolelta, sillä vesi tulee kylppärin sisäkaton takaa sisällä olevasta säiliöstä ja siellä vesi pysyy viileämpänä, joskaan ei kylmänä, silloin kun varaaja ei ole päällä. Muutaman aamun kärvistelin aika kylmissä suihkuissa, kunnes viimein annoin periksi ja laitoin varaajan päälle muutama päivä sitten.

Ihanaa, talvi on tulossa!

Katsaus kesään

Arki alkaa, olenko valmis

Pari viikkoa Bahrainissa on vierähtänyt aivan uskomattoman nopeasti. Ja toisaalta tuntuu siltä, kuin koko Suomi-reissusta olisi jo aivan mielettömän pitkä aika. Meillä oli erittäin ihana kesä, kaikella lailla. Kolme kesää melko lailla yksikseni kärvisteltyäni oli ihanaa, että murulla oli vihdoin Oikea Loma! Saatiin olla paljon ulkona, nähdä ihania ihmisiä, rentoutua, vaan olla, mutta myös mennä viilettää. Iloinen olen siitä, että päästiin käymään myös Pohjanmaalla pitkästä aikaa, vaikka reissu jäikin eräiden sattumusten jälkeen aiottua lyhyemmäksi ja pari suunniteltua asiaa jäi tekemättä ja monta ihanaa ihmistä näkemättä.

Yksi asia, mitä en kyllä Suomesta kaipaa, on automatkailu. Tenavat sai tuntia pidemmillä reissuilla takapenkillä aikaan sellaisen shown, että oksat pois. Multa kalisee kohta poskihampaat pois suusta, kun kiristelen leukaperiäni niin tiukkaan ihan vain sitä muistellessani. Muuten noista kahdesta on tullut kyllä tosi hyvä parivaljakko. Mua ei kohta enää kaivata leikkeihin ollenkaan, kun nää kaksi pellavapäätä keksii kaikenlaista kivaa yhdessä. Eräs suosikkileikeistä on jo pitkään ollut koira/kissaleikki. Vuorotellen tai yhtä aikaa tenavat konttivat ympäri lattioita joko haukkuen tai naukuen. Portaatkin pitää kivuta ylös ja alas konttausasennossa. Mikä on himpun verran hankalaa meidän pirpanalle, joka on kumminkin sen verran lyhyt, että ei oikein meinaa ylettää. Mökilläkin piti asuntovaunun portaita yrittää tulla alas kontaten, vaikka piti kurottaa melkein pystysuoraan alaspäin. Pari kertaa piti pelastaa putoamiselta. Mutta silti, tosi söpöä. On hellyttävää nähdä, miten pikkumuru välillä pitää niin kovasti huolta pikkusiskosta. Vaikka toki osaa olla otteissaan erittäinkin raisu välillä.

Pikkumurun koulu alkaa taas maanantaina. Meitä taitaa molempia, sekä pikkumurua että mua, hieman jännittää. Onneksi luokkakaverit säilyy samoina, tulee vain kaksi uutta Bahrainista pois lähteneiden tilalle ja muutama muu koska Receptionissa luokkakoko kasvaa. Mutta uusi luokkahuone, uudet opettajat, kahta tuntia pidempi päivä ja muutenkin uudet tuulet. Mun piti käydä hakemassa pikkumurulle uudet koulupuvun shortsit, vanhat jäi jo keväällä liian pieniksi, mutta en viitsinyt viimeisenä kuukautena ostaa uusia, joten pakko oli vain pinnistellä. Meidän poika on v a l t a v a!  Joidenkin luokkatoveriensa rinnalla näyttää jättiläiseltä! Toki on myös luokkansa vanhimpia, moni on melkein vuoden nuorempi.

Tätä sisällä kököttämistä ei jaksa, joten tässä on ehditty järjestää muutamatkin leikkitreffit pikkumurun luokkakavereiden kanssa. Pikkumurun keväinen Suuri Rakkaus on tavattu jo pari kertaa, ja vaikka poika kovasti yrittää esittää, että Rasittava tuo nainen, ei tyytyväistä hymyä voi kuitenkaan estää. Rakkaus on kyllä molemminpuolista, neiti M oli suorastaan hysteerinen, kun näki meidän pikkumurun kesän jälkeen ekaa kertaa. Neiti M on aito nainen, näkee hyvin pikkumurun esityksen läpi eikä anna sen haitata, tulee ja halaa tomerasti!

Hei muuten, pakko mainostaa, pikkumurun ja Neiti M:n kanssa käytiin yhdessä katsomassa Bahrainin kesäfestivaaleihin liittyvä Scooby Doo -show ja kaikki kyllä tykättiin kovasti. Vielä pitäis Barney-showhun ostaa lippu ja vieda pirpana sinne, tykkäis varmasti

Pirpana on kans kasvanut ja alkanut kauheesti puhua höpöttää. En tiedä mitä se kertoo meidän perheestä, mutta saattaa nukahtaessaan hokea ”pitsaa, pitsaa, pitsaa” loputtomiin. Suosikkejaan ovat myös ”ei saa” ja ”piis”, eli please. Paljon edelleen pätkii sanoja, moi on ”mo”, pois on ”po” ja pestä kädet on joko ”pe kä” tai ”pesee kä”. Mutta hurjasti on sanavarasto kehittynyt ja jos yhtään veljeensä tulee, ei sitä enää hiljaiseksi saakaan.

Veljestä puheen ollen, en tiedä mikä meidän pikkumurusta oikein tulee. Itse esittelee itsensä poliisiksi ja eläytyy kyllä rooliinsa tilanteessa kuin tilanteessa, mutta toisaalta tänään muisteli sitä taannoista Scooby Doo -esitystä ja sanoi, että hänkin haluaa esiintyä. Ja soittaa kanssa! Hurmurin vikaa siinä kyllä on, tässä yks päivä Seef Mallissa flirttaili saudinaiset niin pyörryksiin, että yhdeltä kaatui pastat syliin.

Mutta mutta, vahvasti alkaa näyttää siltä, että arki meidän perheessä taas loman jälkeen alkaa. Maanantaina se nähdään miten se menee. Onneksi mä saan pitää pirpanan mun kanssa kotona vielä tammikuuhun saakka!

Pikkumurun hieno päivä!

Nyt täytyy ihan täälläkin raportoida, että pikkumuru oppi tänään ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä kunniakkaassa neljän ja puolen vuoden iässä! On siitä varmaan jo kuukauden päivät, kun muru rontti otti pyörästä apparit pois ja pikkumuru on ollut siitä lähtien meille niiiiiiiin kiukkuinen! Se on ollut pyöräilijä henkeen ja vereen tyyliin siitä asti kun täytti kaks jos ei jo ennemminkin, on kuulkaa vetäny pitkin compoundia rennolla otteella kauheeta vauhtia kypärä päässä, usein säestyksenä jonkinlainen kovaääninen mölinä niin, että kaikki v a r m a s t i kuulee kuka on tulossa! Apupyörätön pyörä oli  ihan typerä, ei paljon puuttunut, ettei koko vempelettä potkaistu kiukuspäissään! Harjoitussessiot jäi aina äärimmäisen lyhyiksi, kerran, ehkä kaks tenniskentän ympäri ja siinä se. Säestyksenä hirvee motkotus (tuo poika osaa motkottaa jos joku, huoh)!

Sit mä vielä satuin näkemään paikallisen ruokakaupan ilmoitustaululla ilmoituksen myytävästä käytetystä hempeän vaaleanpunaisesta pyörästä (tavarakori edessä ja rimpsut ohjaustangon kummassakin päässä ja kaikki), joka suorastaan huusi, että ostakaa tää pirpanalle! No ostettiinhan se, ja olisitte nähneet pikkumurun ilmeen!!! Sit se superonnellisena veti ympäri compoundia sillä pinkillä rimpsupyörällä muumilaukku korissa killuen pitäen sitä mölinäänsä. Siitä näystä pitäis kyllä ottaa kuva! No, vaaleanpunainen nyt sattuu olemaan meidän pikkumurun yks lempiväreistä ja kuka sitä nyt ei röyhelöistä tykkää??? Pikkumurun oma pyörä jäi surullisena nököttämään autokatokseen ja vaan hirveellä kiristyksellä ja uhkailulla sen sai tenniskentälle harjoittelemaan sen hikisen kierroksen, kaks.

Tänään taas piti kiristää, sovittiin, että pikkumuru sai ajaa pinkillä pyörällä sinne tenniskentälle saakka ja mä talutin sen sen oman pyörän sinne. Ehtona oli, että kierros harjoittelua omalla pyörällä ja sit saa ajaa sillä pinkillä. Ei tarvinnut kauaa pitää kiinni, sillä siitähän se otti ja lähti, pinkoi polkimilla minkä kerkes ja mä jäin kauas taakse. Hehhee, olisitte nähneet miten toinen voi olla onnellinen ja ylpeä! Ja tietysti mä olin kans!

Vielä pitää opetella uudestaan jarruttamaan, sillä nyt se unohtuu, kun jalat automaattisesti irtoaa polkimilta heti kun tasapaino alkaa vaappua. Ja liikkeellelähtö on vielä vaikeaa yksikseen, kun pikkumuru ei osaa ponkaista jalalla maasta alkuvauhteja. Mut nyt tääkin etappi on vihdoin saavutettu! Mun pojasta on tullut (hirveen) iso!